Vuosi 2014 alkoi lievästi sanottuna ikävissä merkeissä. Vaikka työni vartijana oli enemmän kuin ajoittain raskasta ja vahvat erimielisyydet yksikkömme uuden päällikön kanssa ajoivat itseni lähes loppuunpalamisen asteelle, jollakin kierolla tavalla kuitenkin pidin työstäni. Koin olevani hyvä siinä mitä tein.
Olin verrattain nopeasti saavuttanut turvallisuusalalla työntekijäluokassa korkeimman mahdollisen aseman vuoroesimiehenä ja minut oli pariin otteeseen palkittu tekemästäni työstä. Henkilökohtainen talouteni oli vakaalla pohjalla ja olin ostanut muun muassa oman asunnon. Olin tuolloin niin sanotusti urani huipulla, mutta hyvin käyntiin lähtenyt työurani päättyi päällikön vaihtumisen jälkeen yt-neuvotteluissa noin neljän ja puolen työvuoden jälkeen. Kyllä, se tuntui pahalta.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että negatiivisille ajatuksille ei tulisi koskaan antaa liikaa valtaa, sillä turhan helposti ne vain vievät mukanaan.
Kuukaudet kuluivat kokemiani asioita vahvasti läpi käyden ja koin itselleni tapahtuneen epäoikeudenmukaisena. En voi väittää, etteikö katkeruus tiettyä ihmistä kohtaan olisi ollut vahvasti mieleni päällä. Ehkä tämä tunne osittain jopa auttoi minua jaksamaan eteenpäin läpikäymässäni prosessissa, sillä ymmärsin lopputilini johtuneen enemmänkin tulehtuneista henkilökemioista, eikä niinkään siitä, että olisin ollut vain huono työntekijä.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että negatiivisille ajatuksille ei tulisi koskaan antaa liikaa valtaa, sillä turhan helposti ne vain vievät mukanaan. En minä vieläkään koe tätä ihmistä kohtaan mitään erityisen lämpimiä tunteita, mutta katkeruudestani olen onnistunut päästämään irti ja kyennyt kanavoimaan sen johonkin rakentavampaan.
Olen onnistunut näiden vuosien aikana erilaisista vaikeuksista huolimatta järjestelemään asioitani ja osallistunut monenlaiseen uuteen toimintaan. Missään vaiheessa en ole vaipunut epätoivoon. Paljon on ehtinyt tapahtua ja nyt yli kolme vuotta myöhemmin asiat ovat alkaneet pikkuhiljaa loksahtelemaan kohdilleen.
Pienistä tuloistani huolimatta olen kyennyt säilyttämään kohtuullisen taloudellisen asemani, enkä sen puitteissa ole joutunut luopumaan oikeastaan mistään. Olen saanut paljon uusia kontakteja politiikassa ja ay-toiminnassa, sekä yleisesti tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin. Viime kesänä menin naimisiin ja tämän vuoden keväällä valmistuin uuteen ammattiin sosiaali- ja terveysalalla. Voin sanoa, että psyykkisesti voin paljon paremmin, kuin pitkään aikaan.
Valmistumiseni jälkeen olen tehnyt ahkerasti töitä erilaisten sijaisuuksien muodoissa mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Töitä on riittänyt, vaikka työsopimusten katkonaisuus onkin hieman mietityttänyt. Myös palkkaukseni rivimiehenä on ollut kutakuinkin samaa tasoa, mitä aikaisempi ansiotasoni esimiehenä turvallisuusalalla.
Työskentelyni apua tarvitsevien kanssa on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Vaikka myös se on välillä ollut psyykkisesti raskasta, on se antanut minulle paljon enemmän, kuin mitä aikaisempi pään seinään hakkaaminen yksityisellä sektorilla vartijana. Lyhyestä kokemuksestani huolimatta, uskon kyenneeni antamaan jo paljon myös palvelemilleni asiakkaille ja se tuntuu hyvältä.
Valmistumiseni lähihoitajaksi ei olisi voinut osua parempaan aikaan. Jokin aika sitten hain Tampereen kaupungin avointa ohjaajan toimea. Sain kutsun haastatteluun ja tulin valituksi. Työskentelyn uudessa toimessani aloitan heinäkuun alussa.
1 kommenttia artikkelissa: "Uuteen nousuun"