Onko veri puhtaampaa Euroopassa?

On vähintäänkin vähättelevää puhua tekopyhyydestä ja kaksinaismoralismista, kun puhutaan siitä miten Euroopassa ja Suomessa suhtaudutaan Israelin toimintaan palestiinalaisia kohtaan.

Israel on Gazalla miehittänyt alueita omikseen jo vuosikymmenten ajan ja nyt se vaikuttaa suorittavan siellä systemaattista puhdistusta, ehkäpä jopa kansanmurhaa, jossa uhreina on ollut valtaosana naiset ja lapset.

Israel on selvästi terroristinen valtio

Se pommittaa apua hakevia palestiinalaisia, estää humanitaarisen avustuksen perille toimittamisen ja käyttäytyy ikään, kuin voisi tehdä aivan mitä haluaa. Täysin välittämättä ihmisarvosta tai kansainvälisistä laeista.

Tilannetta Gazan sodassa onkin tilastojen valossa kuvattu poikkeuksellisen raa’aksi: kuolleita muutamassa kuukaudessa jo yli 30 000, joista siviiliuhrien määrän arvioidaan olevan 60 prosentin luokkaa ja pelkästään lapsia arvioidaan kuolleen jo noin 12 500.

Verratkaa Euroopan ja muun lännen toimintaa suhteessa siihen, millä kaikilla eri keinoilla ne alkoivat vastaamaan Venäjän suorittamaan invaasioon Ukrainassa. Kaikki ne pakotteet ja boikotit yms. Mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Israel on selvästi terroristinen valtio ja myös se on saatettava vastuuseen toiminnastaan. Kaikki yhteistyö sen kanssa on toistaiseksi lopetettava.

Sodan lopettaminen vaatii poliittista väliintuloa. Siinä suuri rooli on muun muassa Euroopan Unionilla ja myös Yhdysvalloilla, joka on tähän päivään asti vahvasti toiminut Israelin tukijana ja liittolaisena. Myös Suomen on kannettava oma vastuunsa.

Miksi toisen kansan vuodatettu veri on tärkeämpää kuin toisen ja miksi tietty sotilaallinen toiminta toisille on sallitumpaa kuin toisille?

Lähetä kommentti