Nato ei ole tuonut luvattua turvaa. Uskonkin voivani väittää, että päinvastoin se on asettanut meidät vain suurempaan vaaraan ja vähintään ainakin kahden suurvallan välisen valtataistelun pelinappulaksi. Mikään tästä ei toki tullut yllätyksenä. Ja edelleen väitän myös, että meidät on tähän asemaan ohjattu tietoisesti ja valheen, sekä pelon ilmapiiriä hyväksikäyttäen.

Suomi vaikuttaa virallisessa toiminnassaan täydellisen kyvyttömältä ja munattomalta valtion ylintä päättävää tahoa mukaan lukien. Meistä on tullut täydellinen vasallivaltio, joka ei enää edes tiedä mihin suuntaan sen tulisi kumartaa. Me mielistelemme täysin vääriä tahoja. Se taitaa olla meillä verissä.

Jumalauta, että sapettaa. Sapettaa niin perkeleesti.

Välihuomautuksena haluan antaa pisteet Espanjan pääministerille viimeaikaisesta suoraselkäisestä USA:n imperialistista politiikkaa vastustavista lausunnoistaan ja toiminnastaan. Voisivat meidän mitäänsanomaton Orpo ja lipeväkielinen Stubb ottaa mallia.

Kyllä, nyt vaikuttaa jo aikalailla myöhäiseltä valita sitä sitoutumatonta ja puolueetonta linjaa, kun suhteet esimerkiksi itäiseen naapuriimme on tuhottu täydellisesti ja on liittouduttu tuon Atlantin takaisen narsistisen ja retoriikassaan pikkulapsen omaisesti käyttäytyvän pikkusielun kanssa. Ja joo joo, myös Venäjä, sekä Putin on toiminut väärin, mutta siitä minä en nyt jaksa keskustella.

Kaikesta huolimatta väitän edelleen, että juuri sitoutumattomuus ja diplomatia, olisivat olleet turvallisuutemme paras valttikortti aiemmin, ellemme sitten olisi alkaneet puuhaamaan rinnalle myös yhteistä pohjoismaista koostuvaa puolustuslinjaa. Toki sekin taitaa olla jo myöhäistä.

Jumalauta, että sapettaa. Sapettaa niin perkeleesti, että tähän kaikkeen piti ryhtyä kaikista varoitusmerkeistä ja ihan loogiseen päättelyyn liittyvistä pohdinnoista huolimatta. Ja nyt päättäjämme haluavat mahdollistaa jopa ydinaseet omalla maaperällämme. Me olemme suoraan sanottuna kusessa.

Olisiko jo vihdoinkin aika vaihtaa päättäjät, ehkä myös laajemminkin, kuin vain Suomessa? Ai niin, mutta tätähän liittolaisemme USA ja kansanmurhaaja Israel jo tekevätkin täysin kansainvälisten lakien vastaisesti ja me hiljaa hyväksymme ja sallimme myös sen. Hävetkää pikkusielut ja pyrkyrit.

Kantani Naton suhteen ei ole muuttunut. Vastustaaksemme suomettumistamme itään, päätimme lopulta vain kääntää sen suuntaa länteen.

Eli vastustaaksemme imperialistisin ja roistomaisin tavoin käyttäytyvää Venäjää, tiivistimme vain yhteistyötämme USA:n, kaukaisemman imperialistisen roistovaltion kanssa. Valtion, joka Natoa käytännössä johtaa.

Suomi seisoo jälleen kerran historian väärällä puolella.

Ja samalla tietoisen totaalisesti rikoimme vuosikymmeniä rakennetut välimme naapurimme kanssa. Mitä uskomatonta tekopyhyyttä ja typeryyttä.

Meidät on valheella ja viekkaudella viety mukaan johonkin sellaiseen, josta tulemme kansakuntana vain kärsimään, kun nämä viimeaikaiset eskalaatiot tästä vielä laajenevat.

Kuten aikanaan myös Natsi-Saksan kanssa, Suomi seisoo jälleen kerran historian väärällä puolella.

Väitän, että oikea puoli olisi edelleenkin ollut valita puolueettomuus ja diplomatia, sekä rauhan rakentamiseen ja ylläpitämiseen pyrkivä politiikka.

Ei tällainen räksyttävä sotakiihkoilu ja kaksinaismoralistinen munattomuus, jossa toisen tekoja kauhistellaan ja toisen kaunistellaan.

Meillä ei tunnu olevan puolueetonta mediaa. Lähinnä vain päivästä toiseen kilpaa räksyttäviä ja klikkiotsikoilla kalastelevia roskalehdistöjä, jotka sanonnan mukaisesti laulavat niiden lauluja, kenen leipää syövät.

Kaikki vaikuttavat suoltavan vuodesta toiseen samaa tarkoitushakuista ja vihamielistä agendaansa. Jos nyt eivät suoranaisesti valehtele, niin ainakin kertovat asioista kapea-alaisen yksipuolisesti ja selkeästi puolensa valiten. Jos mitään negatiivista uutisoitavaa ei ole, sitä väännetään väkisin. Kansan mielipidettä pyritään psykologisella toistolla muokkaamaan haluttuun suuntaan. Vahvasti vaikuttaa siltä, että siinä on erinomaisesti myös onnistuttu.

Tätäkin tekstiä kirjoittaessani mietin kovasti, että millainen paskamyrsky tästäkin mahtaa syntyä ja uskaltaako tätä julkaista ollenkaan.

Olen totaalisen kyllästynyt siihen tekopyhään ja kaksinaismoralistiseen retoriikkaan, jossa toistuvasti länsi, varsinkin EU-maat pyritään kuvaamaan oikeamielisinä vapauden ja demokratian puolesta taistelijoina, kun taas esimerkiksi Venäjä lähinnä vain kaiken pahan absoluuttisena lähteenä, joka uhkaa omaa täydellisyyttämme.

Yhdysvaltoihin suhtautuminen taas vaikuttaa olevan täysin kiinni siitä, kuka siellä milloinkin on vallassa. Välillä se on yksi saatanan suuri ihannevaltio jollaiseksi myös Suomea kovasti pyritään muokkaamaan. Ilkeältä naapurilta suojeleva uljas isoveli, jonka tukeen ja turvaan luotetaan sokeasti. Välillä taas vain yhden idiootin johtama harhaan johdettujen kansakunta, jonka johto veljeilee tuon juonittelevan ja ilkeän naapurimme kanssa.

Jos uskallat kyseenalaistaa vallassa olevia käsitteitä, olet heti milloin Venäjän lukuun toimiva ”hyödyllinen idiootti” tai ”Putinin trolli”. Kriittiset lausunnot ja näkemykset tuomitaan sen enempää niiden sanomaa miettimättä ja sellaisten antajat pyritään vaientamaan. On olemassa vain yksi oikea mielipide, yksi hyvä ja toinen paha. Tämä on mielestäni aivan käsittämätöntä. Varsinkin, kun et vain halua asettua kenenkään puolelle, tai pureskelematta heti niellä sitä kaikkea ristiriitaista informaatiotulvaa, jota meille totuutena vuodesta toiseen toitotetaan. Tätäkin tekstiä kirjoittaessani mietin kovasti, että millainen paskamyrsky tästäkin mahtaa syntyä ja uskaltaako tätä julkaista ollenkaan.

Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen voi oikeasti kuvitella asioiden olevan näin yksinkertaisia, kuin miten ne meille mediassa esitetään. Varsinkin, kun roolimme tässä informaatiosodassa on toimia lähinnä vain moukan roolissa, uhrattavissa olevina pelinappuloina muutaman suurvallan pyörittämällä pelilaudalla. Globaalissa kilpailussa talousherruudesta ja luonnonvarojen omistajuudesta, jossa tarkoituksena ei ole sen enempää eikä vähempää, kuin oman vaikutusvallan jatkuva kasvattaminen ja toisen tukahduttaminen.

Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että minä kritisoin kaikkia ja kaikkea. Kaikkia sellaisia, jotka mielestäni toimivat kyseenalaisesti ja joiden toiminta ei ole hyväksyttävää. Välillä jopa omaakin pesääni. Minä ennenkaikkea en halua mitään muuta kuin rauhaa ja yhteistä hyvää kaikille. Mahdollisuutta elää omaa elämääni ja varmistaa sen, että myös muilla, varsinkin omalla lapsellani on siihen mahdollisuus myös tulevaisuudessa.

Minä en ole koskaan fanittanut Yhdysvaltoja, en myöskään Venäjää, enkä kyllä koskaan valtaapitäviä ylipäätänsä. Tällä hetkellä olen suoraan sanottuna kauhuissani siitä, millaisia sotainnossaan kiihkoilevia päämiehiä ja -naisia meillä on omassa maassamme vallan kahvassa, ja millaiseen paskaan he vielä sormemme saavat toiminnallaan tungettua. Ei edes oppositiosta juurikaan löydy vastavoimaa tälle kehityssuunnalle, yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Samaa mantraa toistelevat lähes kaikki eri puolueiden edustajat.

En muista Euroopassa hirveästi puhutun rauhan saavuttamisen puolesta Ukrainaan ennen Trumpin aloitettua siitä puhumaan. Enemmänkin vain julistetun vankkumatonta taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle ja sen kansalaisille, kunnes Venäjä on lyöty. Näille Trumpin puheille rauhasta on lähinnä naurettu ja niitä on vahvasti kyseenalaistettu.

Minä en ole Trumpin kannattaja. En myöskään Putinin sotaretken puolustelija. Sen kuitenkin tiedän, että mikään tästä jo kolme vuotta kestäneestä sodasta ei alkanut vasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022, eikä edes Krimin miehityksestä vuonna 2014, vaikka sitä kovasti totuutena haluttaisiinkin väittää. Askelmerkit sille on piirretty jo vuosia aiemmin. Kriisin kehittymisen vaiheet ovat olleet pitkät ja niihin ovat olleet osallisia monet eri tahot. Syytön heittäköön ensimmäisen kiven.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että jos pysyvä rauha voidaan jotenkin Euroopassa taas saavuttaa, onko sillä helvettiäkään merkitystä, kuka sen saa aikaan. Kunhan se aikaan saadaan ilman turhaa verenvuodatusta. Sota saadaan loppumaan, eikä se taas jatku, kun sen aiheuttamat edelliset rauniot on juuri saatu raivattua.

Minä en usko siihen, että rauhaa rakennetaan sotaa lietsomalla tai siihen aina vain lisää varustautumalla. Se on tuhon tie. Ja tätä Euroopan valtiot vaikuttavat juuri nyt tekevän. Mikä se sellainen rauhansuunnitelma on, jossa vastapuolelle tarjotaan määräaikaista tulitaukoa, mutta sekin aika aiotaan käyttää toisen osapuolen aseelliseen varustamiseen sodan jatkamiseksi tämän kanssa myöhemmin. Kuka vastapuolella sellaiseen edes haluaisi suostua.

Tällainen vie tilannetta ainoastaan kohti sen lopullista räjähtämispistettä, jolloin vaarana on sodan laajeneminen myös muihin maihin. Pysyvä rauha saavutetaan aina diplomatialla, kaikkia osapuolia kuulemalla ja tarpeet huomioimalla. Ei poteroitumalla tai toista loputtomiin härkkimällä. Kuten rauha, myös sota aloitetaan sivistyneessä maailmassa aina kynällä ja kynään se myös päättyy. Kaikki sillä välillä on turhaa. Puhukoon historia puolestani.

On vähintäänkin vähättelevää puhua tekopyhyydestä ja kaksinaismoralismista, kun puhutaan siitä miten Euroopassa ja Suomessa suhtaudutaan Israelin toimintaan palestiinalaisia kohtaan.

Israel on Gazalla miehittänyt alueita omikseen jo vuosikymmenten ajan ja nyt se vaikuttaa suorittavan siellä systemaattista puhdistusta, ehkäpä jopa kansanmurhaa, jossa uhreina on ollut valtaosana naiset ja lapset.

Israel on selvästi terroristinen valtio

Se pommittaa apua hakevia palestiinalaisia, estää humanitaarisen avustuksen perille toimittamisen ja käyttäytyy ikään, kuin voisi tehdä aivan mitä haluaa. Täysin välittämättä ihmisarvosta tai kansainvälisistä laeista.

Tilannetta Gazan sodassa onkin tilastojen valossa kuvattu poikkeuksellisen raa’aksi: kuolleita muutamassa kuukaudessa jo yli 30 000, joista siviiliuhrien määrän arvioidaan olevan 60 prosentin luokkaa ja pelkästään lapsia arvioidaan kuolleen jo noin 12 500.

Verratkaa Euroopan ja muun lännen toimintaa suhteessa siihen, millä kaikilla eri keinoilla ne alkoivat vastaamaan Venäjän suorittamaan invaasioon Ukrainassa. Kaikki ne pakotteet ja boikotit yms. Mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Israel on selvästi terroristinen valtio ja myös se on saatettava vastuuseen toiminnastaan. Kaikki yhteistyö sen kanssa on toistaiseksi lopetettava.

Sodan lopettaminen vaatii poliittista väliintuloa. Siinä suuri rooli on muun muassa Euroopan Unionilla ja myös Yhdysvalloilla, joka on tähän päivään asti vahvasti toiminut Israelin tukijana ja liittolaisena. Myös Suomen on kannettava oma vastuunsa.

Miksi toisen kansan vuodatettu veri on tärkeämpää kuin toisen ja miksi tietty sotilaallinen toiminta toisille on sallitumpaa kuin toisille?

Jos eroaminen jostakin olisi jokin laadun mittari, voisin melkein väittää olevani siinä melko taitava: Vuonna 2007 erosin kirkosta, 2013 erosin armeijasta ryhtymällä reservinkieltäytyjäksi, vuonna 2019 päättyi avioliittoni eroon ja viimeksi vuonna 2022 erosin jäsenyydestäni aiemmin kovasti arvostamastani poliittisesta puolueesta. Ja onhan näitä muitakin.

En jaksaisi, tai edes haluaisi lähteä näitä syitä tässä sen tarkemmin avaamaan (vastauksia niihin halutessaan kyllä löytää blogiani lukemalla), mutta suurimmassa osassa näistä tapauksista on syynä eroihin ollut jonkinlainen protestointi järjestelmää ja sen ideologiaa tai ideologiattomuutta vastaan.

Nato järjestönä ei todellakaan ole mikään oikeudenmukaisuuden esikuva tai aina altruismin varaan vannova urhea partiopoika.

Tänään 4.4. vuonna 2023 on mielessäni pyörinyt päällimmäisenä lähinnä vitutus ja katkeruus. Lapsellinen ajatus siitä, kuinka ärsyttävää voikaan olla, että en voi, tai edes uskalla erota tästä synnyinmaastani, valtiosta nimeltä Suomi. Vaikka se teoreettisesti olisi myös mahdollista, se ei silti vain olisi realistinen tai edes järkevä vaihtoehto.

Pari vuorokautta sitten minua suututti voimakkaasti tieto siitä, millaisilla valtasuhteilla tätä valtiota tullaan taas johtamaan vähintään seuraavat neljä vuotta. Eivätkö ihmiset todellakaan koskaan opi tekemistään valinnoistaan tai virheistä? Vai eivätkö he oikeasti vain muista tai edes välitä siitä, millaista kuritusta ovat viimeisimmät hallituskaudet täällä olleet monille heikommassa asemassa olleille ihmisille (tai luonnolle tai eläimille), kun tätä maatamme ovat viime vuosien aikana johtaneet enemmän tai vähemmän oikeistolaiset ja myös avoimen rasistiset poliittiset puolueet? En todellakaan pyri väittämään, että olisin edes lähellekään tyytyväinen kaikkeen siihen politiikkaan, mitä tämä juuri kautensa päättänyt vasemmistolaisempi hallitus teki tai sai aikaan omalla vuorollaan, mutta olihan se nyt helvetti vieköön monin verroin inhimillisempää, ympäristöystävällisempää ja kauaskatseisempaa politiikkaa, kuin mitä Suomessa on nähty vuosikausiin. Voin vain kauhulla odottaa, mitä kaikkea paskaa nyt onkaan taas luvassa.

Tänään taas monissa virallisen median ja sosiaalisenmedian julkaisuissa on riemuittu ja hehkutettu sitä, kuinka Suomi on nyt vihdoinkin Naton jäsen. Hyi helvetti. Ei tarvitse kuin kevyesti lähihistoriaa tuntea tai muistinsa virkistämiseksi vielä vähän lisäksi googlettaa, kun voi jo hahmottaa, että tämä ei todellakaan ole mikään uuden onnellisemman ajan riemuvoitto tai edes turvallisuuden tae vallitsevaan tilanteeseen. Nato järjestönä ei todellakaan ole mikään oikeudenmukaisuuden esikuva tai aina altruismin varaan vannova urhea partiopoika. Se on edelleen lähinnä USA:n, tuon muiden maaperällä sotivan ja imperialistisen valtion johdolla tai agendalla toimiva sotilasliitto, jonka kontolla on lähihistoriassa lukuisia sellaisia tekoja ja toimia, pääosin Euroopan ulkopuolella, joita ei mitenkään voi hyväksyä. Myös sellaisia, jotka niinikään jopa mahdollisesti täyttävät sotarikoksien määritelmät. Mutta kuka niitä enää vaivautuu muistelemaan tai vaatimaan teoistaan vastuuseen? Ne ilmeisesti sitten vain ovat ihan okei, koska nyt Venäjän valtio tekee näitä rikoksiaan lähempänä Euroopassa.

En vain edelleenkään kykene ymmärtämään tätä sanojen ja tekojen ristiriitaisuutta tämän aiheen ympärillä, tai sen mukanaan tuoman keskustelun tekopyhyyttä. Ja nyt Suomi, valtio, jonka viime vuosikymmenien historia on vahvasti kunnostautunut puolueettomuuden ja rauhan rakentamisen periaatteelle, on sitten pitkän ja järjestelmällisen hivutuksen jälkeen virallisesti liittynyt tällaisen väkivaltaisen järjestön pohjoiseksi vasalliksi.

Jep, Fuck The Nato. En ole eroamassa valtiosta nimeltä Suomi. En, vaikka sellaisen koomisen ja naiivin ajatuksen tämä turhautuneisuuden ja kiukun sekamelska tänään mieleeni toikin. Enpä voi kuin vain yrittää olla ärsyyntymättä enempää ja toivoa parasta, koska muutakaan en enää asialle voi. Näkemyksistäni huolimatta haluan mahdollisille viisastelijoille kuitenkin tuoda tietoon, että en myöskään ole halukas hakemaan Venäjän kansalaisuutta, saati sinne muuttamaan, enkä varsinkaan ole sen valtion tukija tai rahoittamansa trolli. Se keskustelu voidaan ihan suosiolla ohittaa. Venäjä on mielestäni paska valtio. Sen valtiojohtoon tässä viittaan, mutta ihan yhtä paskana pidän myös Yhdysvaltoja, sekä muita vastaavilla tavoilla toimivia imperialistisia valtioita ja Natoa en todellakaan hyväksy edelleenkään. Lähinnä vituttaa kaikki.

Energian kulutuksen hillitseminen, kuten myös kuluttamisen kitkeminen ovat erittäin hyviä tavoitteita. Myös ilmaston kannalta on mielestäni täysin välttämätöntä, että energiankulutukseen kiinnitetään paremmin huomiota nyt ja tulevaisuudessa.

Yksittäisillä kotitalouksilla on Suomessa toki hyvät edellytykset näihin talkoisiin osallistua, kunhan vain aiheeseen hieman jaksavat ensin paneutua. Kun energian säästämisestä puhutaan kuitenkin yleisesti, pidän hieman hämmentävänä sitä aiheen tiimoilta nyt käytävää keskustelua, jossa näitä talkoita pyritään maassamme kohdistamaan juuri nimenomaan kotitalouksiin. Tämä vaikuttaa hieman tarkoitushakuiselta.

Todellinen vastuu vallitsevasta tilanteesta on myös osattava kohdistaa sinne, minne se todella kuuluu.

Kotitalouksiemme osuus maassamme kulutettavan energian loppukäytöstä on kuitenkin ehkä vain noin kolmanneksen. Vaikka myös se on paljon, silti teollisuuden osuus muodostaa siitä jo yksistään lähes puolet. Jatkuvasti lisääntyvän ja elinympäristöämme jo nyt kuormittavan teollisuuden myös näkisin yhtenä suurimpana ongelmana ilmastomme heikkenevää tilaa ajatellen. Se jos mikä on täysin kestämätöntä.

Itselleni on päivänselvää, että tätä haitallista teollisuutta tulee kitkeä nopeasti. Sitä myöden myös energian kulutustamme pystytään vähentämään reilusti. Tiedän varsin hyvin, että tätäkin näkemystä tullaan kritisoimaan muun muassa argumentein työpaikat ja talouskasvu. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että meidän on pakko alkaa luopumaan jostakin. Koska näinkään ei voi enää jatkua. Todellinen vastuu vallitsevasta tilanteesta on myös osattava kohdistaa sinne, minne se todella kuuluu.

https://www.motiva.fi/ratkaisut/energiankaytto_suomessa/energian_loppukaytto

Parisen kuukautta sitten kerroin kielteisestä kannastani Naton jäsenyyden suhteen. Samalla myös totesin, että en aio jäädä puolueeseen, joka sen jäsenyyttä tulee kannattamaan.

Nato ei mielestäni ole mikään epäitsekkäästi ja oikeudentuntoisesti toimiva puolustusliitto, joka uljaana rientää puolustamaan pientä suuremman sitä riistäessä. Se on yhtälailla omien itsekeskeisten intressiensä ohjaamana toimiva sotilasliitto, jonka jäsenistöön kuuluu myös vahvan imperialistisesti toimivia valtioita, kuten esimerkiksi USA ja Turkki ja uskon sen valta-asemansa säilyttääkseen tarvitsevan Suomea jäsenekseen lopulta enemmän, kuin Suomen sitä itseään.

Voinen pettyneenä todeta, että en pidä ollenkaan uskottavana tätä puoluekokouksen nyt päättämää mielestäni ympäripyöreää ja laimeahkoa uutta Nato-linjaustaan.

On mielestäni itsestään selvää, että Venäjä toimii Ukrainassa väärin ja sen tälläkin hetkellä suorittama imperialistinen sodankäynti rajojensa ulkopuolella on yksinkertaisesti tuomittavaa. En silti vain edelleenkään kykene ymmärtämään, miten Suomen liittyminen jäseneksi Naton kaltaiseen sotilasliittoon olisi mitenkään objektiivinen ratkaisu vastauksena nykyiseen tilanteeseen. Se ei vain yksinkertaisesti istu omaan arvomaailmaani ja kuvastaa mielestäni enemmänkin kaksinaismoralismia. Tällaisesta liittoumasta tulisi mielestäni koko vasemmiston sanoutua jyrkästi irti.

Sen vasemmistoliiton, johon itse noin kahdeksan vuotta sitten liityin, aiemmassa periaateohjelmassa linjattiin seuraavaa: ”Vasemmistoliitto on rauhan kannalla sotaa ja militarismia vastaan. Haluamme purkaa sotilasliitot, edistää yleistä aseidenriisuntaa ja Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteiden kunnioittamiseen perustuvaa maailmanrauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta.”

Näistä periaateohjelman kirjauksista huolimatta vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä päättivät yhteiskokouksessaan aiemmin keväällä, että puolue ei lähtisi hallituksesta Suomen mahdollisesta Nato-jäsenhakemuksesta huolimatta. Tällöin puolue siis päätti, että Nato ei olisi sille kynnyskysymys. Vaikka toisaalta ymmärränkin perustelut tähän kannanottoon, en silti koe olevani asian suhteen samaa mieltä.

Kun eduskunnan sitten myöhemmin tuli aika äänestää Nato-jäsenyyden hakemisesta, äänestivät vasemmistoliitosta yhdeksän kansanedustajaa sen puolesta. Jäsenyyttä vastustivat kuusi kansanedustajaa ja yksi kansanedustaja oli äänestyksestä kokonaan poissa. Jo tällöin toin julkisesti esille pettymykseni puolueeni toimintaan. Lähinnä siis liittyen siihen, että koin puolueeni aiemmin kielteisen Nato-kannan muuttuneen puoltavaksi. Harkitsin eroa puolueesta jo silloin, mutta päätin pohtia asiaa kesällä järjestettävään puoluekokoukseen asti, joka puolueen virallisen uuden kannan lopulta määrittelisi.

Tänään päättyneessä vasemmistoliiton puoluekokouksessa on uuden tavoiteohjelman linjauksia päivitetty muun muassa seuraavaan muotoon:

”Nato-jäsenyys on suuri muutos Suomen ulkopolitiikan linjaan, ja se myös lisää poliittisia ja sotilaallisia jännitteitä. Vasemmistoliiton mielestä Suomen tulee korostaa, että jäsenyys Natossa tulee olemaan puolustuksellinen, eikä maahan oteta ydinaseita, pysyviä Naton sotilastukikohtia tai pysyviä Naton joukkoja. Vasemmistoliitto vastustaa Naton käyttämistä suurvaltapolitiikan välineenä ja jäsenmaiden kytkemistä ydinaseriisunnan vaikeuttamiseen. Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että Nato keskittyy jatkossa ainoastaan jäsenmaidensa alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen. Suomen osallistumisesta sotilaallisiin operaatioihin tehdään aina tapauskohtainen päätös eduskunnassa. Nato-jäsenyyden hakemisen ja todennäköisen Nato-jäsenyyden jälkeenkin on erittäin tärkeä pitää huolta siitä, että Suomi säilyttää liikkumatilansa omaehtoiselle yhteisen kansainvälisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien ulkopolitiikalleen.”

Voinen pettyneenä todeta, että en pidä ollenkaan uskottavana tätä puoluekokouksen nyt päättämää mielestäni ympäripyöreää ja laimeahkoa uutta Nato-linjaustaan. Se ei toisaalta kerro puolueen kannasta enää yhtään mitään, mutta mielestäni kuitenkin antaa enemmän painoarvoa Nato-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, kuin sitä vastaan. Vaikka vasemmistoliitto ei olisi Suomen Nato-jäsenyyttä pystynytkään yksin estämään, ei sen mielestäni silti olisi tarvinnut myydä periaatteitaan tässä asiassa.

Vaikka sinällään hyvin pitkälle hyväksyn nämä uuteen tavoiteohjelmaan kirjatut puolueen korostukset, olisi näitä samaisia asioita mielestäni voinut korostaa siitäkin huolimatta, vaikka puolueen kanta olisi Naton suhteen edelleenkin pysynyt kielteisenä. Mielestäni se olisi vain osoittanut sitä samaa suoraviivaista ja johdonmukaista periaatteellisuutta sekä rohkeutta, millaisena olen puolueen toiminnan tähän asti pääasiallisesti kokenut.

Vaikka vasemmistoliitossa on edelleen paljon hyvää, enkä tällä hetkellä tiedä toista puoluetta, joka oman arvomaailmani yhtä laajasti jakaisi, en silti enää koe oikeaksi jäädä jäseneksi sellaiseen puolueeseen, joka näinkin merkittävän asian kohdalla luopuu periaatteistaan näin nopeasti ja radikaalisti.

Loppusanoinani totean, että vaikka demokratia onkin nyt toteutunut, olen erittäin pettynyt puolueeni toimintaan tässä asiassa. Tällainen toiminta laittaa lähinnä miettimään, että mikä on puolueelle se seuraava vahvan periaatteellinen asia, josta myös ollaan valmiita myöhemmin joustamaan?

Olen siksi tänään myös päättänyt jättää vasemmistoliitolle ilmoitukseni erostani sen jäsenyydestä.

Suomettuminen ilmiönä on valitettava. Sellaiseksi voitaneen kuvata tilannetta, jossa annamme Venäjän valtiollisen tahdon liiaksi vaikuttaa Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.

Ymmärrän oikein hyvin, että ilmiötä pidetään haitallisena, sekä sellaisena toimintamallina, josta johdonmukaisesti halutaan pyrkiä eroon. Varsinkin tämän hetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa naapurimaamme sotilaallista toimintaa Ukrainassa on kovin vaikeaa hyväksyä.

Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta?

Onhan Suomi suvereenina valtiona sentään itse oikeutettu päättämään omista asioistaan, kuten esimerkiksi mahdollisesta NATO:on liittymisestään, eikä venäjänpelon tulisi olla syynä naapurimaamme imperialistisen ulkopolitiikan hiljaiselle hyväksymiselle.

Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta? Ehkäpä sellaisessa tilanteessa, jossa venäjänpelon vuoksi olisimme valmiita nöyrtymään myös toisen imperialistista suurvaltapolitiikkaa harrastavan valtion ikeen alle ja samalla hyväksymään myös sen vaikutusvallan Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.

Eikö näin myös tapahtuisi mahdollisen NATO-jäsenyyden myötä, kun tämän sotilasliiton ytimessä suurinta valtaa kuitenkin käyttää sellainen valtio kuin USA?

Enpä tiedä miksi tätä ilmiötä pitäisi sitten kutsua, tai miten se ilmiönä olisi yhtään suomettumista parempi vaihtoehto.

Minä en kannata NATO-jäsenyyttä, enkä tule sitä hyväksymään. En myöskään aio tulevaisuudessa olla jäsenenä puolueessa, joka sen jäsenyyttä tulee kannattamaan.

Myös NATO:n ja sen jäsenmaiden vastuulla ovat lukuisat hyökkäyssodat eri valtioihin ja näiden suvereniteettia loukkaavat toimet muun muassa maiden sisäpolitiikkaan puuttumalla, sekä samalla satojentuhansien siviilien välittömästi tai välillisesti aiheuttamat kuolemat.

Ei jännittyneen ilmapiirin syntyä liennytetä sitä entisellään kiristämällä.

USA on yksi NATO:n johtavista jäsenmaista ja aseteollisuus taas on yksi sen taloutta vahvimmin ylläpitävistä voimista. Vaikka Venäjän aggressiiviset toimet Ukrainassa ovatkin väärin, se ei silti tarkoita, että NATO:n, tämän toisen aggressiivisesti käyttäytyvän organisaation toimet olisivat yhtään sen vähemmän tuomittavia. Miksi Suomen tulisi tähän joukkoon laajemmin kuulua?

En vain yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, miten jäsenyys tällaiseen sotilasliittoon olisi mitenkään objektiivinen ratkaisu tilanteessa, missä ihan oikeutetusti emme hyväksy Ukrainassa nyt tapahtuvaa murhenäytelmää ja haluamme saada sen loppumaan. En minä halua tukea sitä kenenkään tekemänä missään muuallakaan.

Mielestäni liittoutuminen tähän USA-vetoiseen organisaatioon kuvastaisi enemmänkin tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Varsinkin, mikäli liittoutumisen perimmäinen perustelu ja tarkoitus on sotilaallisen vastakkainasettelun vähentäminen, sekä laajamittaisen rauhan ylläpitäminen.

Ei jännittyneen ilmapiirin syntyä liennytetä sitä entisellään kiristämällä, eikä taistelua pahaa vastaan voiteta toisen pahan kanssa liittoutumalla. Jos asiaa nyt näin karrikoiden tarkastellaan. Sillä ei lopulta saavuteta mitään hyvää.

Haluan edelleen tukea ajatusta Suomesta sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona ja edetä asiassa rauhaa vaalien. Vaikka liittoutumattomuus ei täydellistä varmuutta turvasta maallemme toisikaan, en usko sitä tuovan myöskään liittoutumisen. Päinvastoin.

NATO-jäsenyyden myötä mahdollista USA:n ja Venäjän välistä sotaa tultaisiin käymään meidän maaperällämme aivan varmasti. Näiden suurvaltojen välisessä sodassa me tulisimme olemaan häviäjiä joka tapauksessa.

Kun potilasturvallisuudesta ryhdytään työnantajaleirissä olemaan huolissaan vasta siinä kohtaa, kun sen puolesta jo vuosikausia puhuneet ja siitä aidosti huolissaan olleet hoitajat ryhtyvät toteuttamaan laillista työtaistelu- ja lakko-oikeuttaan, voisi sen sanoa olevan jo melko sakeaa sumutusta ja propagandaa parhaimmillaan.

Jos tämä työnantajien huoli olisi aitoa, eikö sen huolen olisi luullut heränneen heissä jo kauan sitten? Kun tätä hoitotyötä on toistuvasti jo vuosia tehty alimitoituksella myös ihan normaalioloissa. Hoitajien jaksamisen kustannuksella, lähinnä heidän joustamiseensa ja venymiseensä luottaen. Lakko ei ole mikään syy potilasturvallisuuden vaarantumiselle. Se on vain seurausta jo pitkään jatkuneesta kestämättömästä tilanteesta.

Lakon ideana ei ole varmistaa, että kaikki yhteiskunnassa toimisi. Idea on osoittaa, mitä ilman se ei voi toimia.

Luulisi tätä ymmärrystä ja solidaarisuutta hoitajien tueksi löytyvän myös muilta päättäjiltämme laajemmin, mutta mitäpä vielä suunnittelevat edustajamme sosiaali- ja terveysministeriössä jo lakon ensimmäisenä päivänä? Hoitajien lakko-oikeutta mahdollisesti rajoittavaa uutta potilasturvalakia. Lakia, minkä avulla lakkoilijat voitaisiin helpommin määrätä suojelutyöhön potilasturvallisuuteen vedoten. Täytyy sanoa, että aivan helvetin mautonta jopa näin aprillipäivänä.

Potilasturvallisuuden varmistamisen tulisi viime kädessä olla aina työnantajien vastuulla, eikä sitä vastuuta tulisi todellakaan kaataa jo ennestään kuormittuneen hoitohenkilökunnan niskaan. Ratkaisuna tähän ongelmaan ei ole hoitajien lakko-oikeuden rajoittaminen, vaan sen ansaitun arvostuksen ja palkkauksen antaminen, työhön nähden riittävien resurssien järjestäminen, sekä reilut työehdot ja olot. Ihan juuri ne samat asiat, mitä hoitajat nytkin työtaisteluissaan vaativat.

Jos näihin tarpeisiin olisi neuvotteluissa jo aiemmin vastattu, ei tällekään lakolle olisi tarvetta, eikä potilasturvallisuuden vaarantumisesta tarvitsisi näin laajasti edes keskustella.

Lakon ideana ei ole varmistaa, että kaikki yhteiskunnassa toimisi. Idea on osoittaa, mitä ilman se ei voi toimia. Ihmisiä, jotka sen toimivuuden mahdollistavat. Lakosta on haittaa yhteiskunnalle, se on sen tarkoitus.