Meillä ei tunnu olevan puolueetonta mediaa. Lähinnä vain päivästä toiseen kilpaa räksyttäviä ja klikkiotsikoilla kalastelevia roskalehdistöjä, jotka sanonnan mukaisesti laulavat niiden lauluja, kenen leipää syövät.
Kaikki vaikuttavat suoltavan vuodesta toiseen samaa tarkoitushakuista ja vihamielistä agendaansa. Jos nyt eivät suoranaisesti valehtele, niin ainakin kertovat asioista kapea-alaisen yksipuolisesti ja selkeästi puolensa valiten. Jos mitään negatiivista uutisoitavaa ei ole, sitä väännetään väkisin. Kansan mielipidettä pyritään psykologisella toistolla muokkaamaan haluttuun suuntaan. Vahvasti vaikuttaa siltä, että siinä on erinomaisesti myös onnistuttu.
Tätäkin tekstiä kirjoittaessani mietin kovasti, että millainen paskamyrsky tästäkin mahtaa syntyä ja uskaltaako tätä julkaista ollenkaan.
Olen totaalisen kyllästynyt siihen tekopyhään ja kaksinaismoralistiseen retoriikkaan, jossa toistuvasti länsi, varsinkin EU-maat pyritään kuvaamaan oikeamielisinä vapauden ja demokratian puolesta taistelijoina, kun taas esimerkiksi Venäjä lähinnä vain kaiken pahan absoluuttisena lähteenä, joka uhkaa omaa täydellisyyttämme.
Yhdysvaltoihin suhtautuminen taas vaikuttaa olevan täysin kiinni siitä, kuka siellä milloinkin on vallassa. Välillä se on yksi saatanan suuri ihannevaltio jollaiseksi myös Suomea kovasti pyritään muokkaamaan. Ilkeältä naapurilta suojeleva uljas isoveli, jonka tukeen ja turvaan luotetaan sokeasti. Välillä taas vain yhden idiootin johtama harhaan johdettujen kansakunta, jonka johto veljeilee tuon juonittelevan ja ilkeän naapurimme kanssa.
Jos uskallat kyseenalaistaa vallassa olevia käsitteitä, olet heti milloin Venäjän lukuun toimiva ”hyödyllinen idiootti” tai ”Putinin trolli”. Kriittiset lausunnot ja näkemykset tuomitaan sen enempää niiden sanomaa miettimättä ja sellaisten antajat pyritään vaientamaan. On olemassa vain yksi oikea mielipide, yksi hyvä ja toinen paha. Tämä on mielestäni aivan käsittämätöntä. Varsinkin, kun et vain halua asettua kenenkään puolelle, tai pureskelematta heti niellä sitä kaikkea ristiriitaista informaatiotulvaa, jota meille totuutena vuodesta toiseen toitotetaan. Tätäkin tekstiä kirjoittaessani mietin kovasti, että millainen paskamyrsky tästäkin mahtaa syntyä ja uskaltaako tätä julkaista ollenkaan.
Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen voi oikeasti kuvitella asioiden olevan näin yksinkertaisia, kuin miten ne meille mediassa esitetään. Varsinkin, kun roolimme tässä informaatiosodassa on toimia lähinnä vain moukan roolissa, uhrattavissa olevina pelinappuloina muutaman suurvallan pyörittämällä pelilaudalla. Globaalissa kilpailussa talousherruudesta ja luonnonvarojen omistajuudesta, jossa tarkoituksena ei ole sen enempää eikä vähempää, kuin oman vaikutusvallan jatkuva kasvattaminen ja toisen tukahduttaminen.
Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että minä kritisoin kaikkia ja kaikkea. Kaikkia sellaisia, jotka mielestäni toimivat kyseenalaisesti ja joiden toiminta ei ole hyväksyttävää. Välillä jopa omaakin pesääni. Minä ennenkaikkea en halua mitään muuta kuin rauhaa ja yhteistä hyvää kaikille. Mahdollisuutta elää omaa elämääni ja varmistaa sen, että myös muilla, varsinkin omalla lapsellani on siihen mahdollisuus myös tulevaisuudessa.
Minä en ole koskaan fanittanut Yhdysvaltoja, en myöskään Venäjää, enkä kyllä koskaan valtaapitäviä ylipäätänsä. Tällä hetkellä olen suoraan sanottuna kauhuissani siitä, millaisia sotainnossaan kiihkoilevia päämiehiä ja -naisia meillä on omassa maassamme vallan kahvassa, ja millaiseen paskaan he vielä sormemme saavat toiminnallaan tungettua. Ei edes oppositiosta juurikaan löydy vastavoimaa tälle kehityssuunnalle, yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Samaa mantraa toistelevat lähes kaikki eri puolueiden edustajat.
En muista Euroopassa hirveästi puhutun rauhan saavuttamisen puolesta Ukrainaan ennen Trumpin aloitettua siitä puhumaan. Enemmänkin vain julistetun vankkumatonta taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle ja sen kansalaisille, kunnes Venäjä on lyöty. Näille Trumpin puheille rauhasta on lähinnä naurettu ja niitä on vahvasti kyseenalaistettu.
Minä en ole Trumpin kannattaja. En myöskään Putinin sotaretken puolustelija. Sen kuitenkin tiedän, että mikään tästä jo kolme vuotta kestäneestä sodasta ei alkanut vasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022, eikä edes Krimin miehityksestä vuonna 2014, vaikka sitä kovasti totuutena haluttaisiinkin väittää. Askelmerkit sille on piirretty jo vuosia aiemmin. Kriisin kehittymisen vaiheet ovat olleet pitkät ja niihin ovat olleet osallisia monet eri tahot. Syytön heittäköön ensimmäisen kiven.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että jos pysyvä rauha voidaan jotenkin Euroopassa taas saavuttaa, onko sillä helvettiäkään merkitystä, kuka sen saa aikaan. Kunhan se aikaan saadaan ilman turhaa verenvuodatusta. Sota saadaan loppumaan, eikä se taas jatku, kun sen aiheuttamat edelliset rauniot on juuri saatu raivattua.
Minä en usko siihen, että rauhaa rakennetaan sotaa lietsomalla tai siihen aina vain lisää varustautumalla. Se on tuhon tie. Ja tätä Euroopan valtiot vaikuttavat juuri nyt tekevän. Mikä se sellainen rauhansuunnitelma on, jossa vastapuolelle tarjotaan määräaikaista tulitaukoa, mutta sekin aika aiotaan käyttää toisen osapuolen aseelliseen varustamiseen sodan jatkamiseksi tämän kanssa myöhemmin. Kuka vastapuolella sellaiseen edes haluaisi suostua.
Tällainen vie tilannetta ainoastaan kohti sen lopullista räjähtämispistettä, jolloin vaarana on sodan laajeneminen myös muihin maihin. Pysyvä rauha saavutetaan aina diplomatialla, kaikkia osapuolia kuulemalla ja tarpeet huomioimalla. Ei poteroitumalla tai toista loputtomiin härkkimällä. Kuten rauha, myös sota aloitetaan sivistyneessä maailmassa aina kynällä ja kynään se myös päättyy. Kaikki sillä välillä on turhaa. Puhukoon historia puolestani.