Älkäämme pientä unohtako

Olen ollut Vasemmistoliiton jäsen vuodesta 2014. Vasemmistolainen olen ajattelultani ollut niin kauan, kuin vain muistan. Lisäksi myös eläimet ja ympäristö ovat olleet omassa arvopohjassani erittäin korkeassa asemassa.

Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan kovastikin vetoa Eläinoikeuspuolueen toimintaan ja sen perusideologiaan. Sinällään minulla ei olisi halua ryhtyä omaa puoluettani nykyisestä vaihtamaan, sillä myös vasemmistossa ovat useat EOP:n esille nostamat asiat olleet lähellä monien jäsentensä sydämiä. Ovatko ne olleet sitä kuitenkaan riittävästi?

En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa.

Ollessani ehdolla viime kuntavaaleissa pari vuotta sitten, pyrin omissa vaaliteemoissani nostamaan eläinten ja ympäristön asemaa esille melko paljon. Vaalikojuilla kävin myös hyviä keskusteluja parin EOP:n silloisen ehdokkaan kanssa. Muiden ehdokkaiden vaaliteemoja seuratessani kuitenkin koin, että eläimet eivät teemoissa lopulta osakseen kovinkaan suurta roolia saaneet. Vastaavat havainnot ovat minua harmittaneet jo kauan.

Eläimet yleisesti heikompana ja äänettömänä osapuolena jäävät aivan liian usein mitättömään asemaan päätösten teossa, missä lähinnä pyritään huomioimaan ihmisten tarpeita ja etuja. Tähän toivon muutosta ja siksi koen, että EOP:n politiikalle on yhteiskunnassamme todellakin tarvetta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa on EOP muodostanut vaaliliittoja parin muun pienemmän puolueen kanssa. Pidän tätä hyvänä asiana. Varsinkin, jos sillä voidaan parantaa myös tämän hieman toisenlaisen ajattelun mahdollisuutta päästä mukaan päätösten tekoon.

Myös omalta puolueeltani toivoisin vielä enemmän panostusta näiden tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa. Eläinoikeudet ja ympäristön tilaan liittyvät kysymykset tulevat väistämättä pysymään keskusteluissa vielä pitkään.

2 kommenttia artikkelissa: "Älkäämme pientä unohtako"

  1. Painu helvettiin yhteistoimintahuora.Kommaripuolueesi paapoo lastemme joukkoraiskaajia.Teitä on aika rankaista.Kovin ottein.

    Vastaa

Lähetä kommentti