Käänteistä suomettumista?

Suomettuminen ilmiönä on valitettava. Sellaiseksi voitaneen kuvata tilannetta, jossa annamme Venäjän valtiollisen tahdon liiaksi vaikuttaa Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.

Ymmärrän oikein hyvin, että ilmiötä pidetään haitallisena, sekä sellaisena toimintamallina, josta johdonmukaisesti halutaan pyrkiä eroon. Varsinkin tämän hetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa naapurimaamme sotilaallista toimintaa Ukrainassa on kovin vaikeaa hyväksyä.

Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta?

Onhan Suomi suvereenina valtiona sentään itse oikeutettu päättämään omista asioistaan, kuten esimerkiksi mahdollisesta NATO:on liittymisestään, eikä venäjänpelon tulisi olla syynä naapurimaamme imperialistisen ulkopolitiikan hiljaiselle hyväksymiselle.

Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta? Ehkäpä sellaisessa tilanteessa, jossa venäjänpelon vuoksi olisimme valmiita nöyrtymään myös toisen imperialistista suurvaltapolitiikkaa harrastavan valtion ikeen alle ja samalla hyväksymään myös sen vaikutusvallan Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.

Eikö näin myös tapahtuisi mahdollisen NATO-jäsenyyden myötä, kun tämän sotilasliiton ytimessä suurinta valtaa kuitenkin käyttää sellainen valtio kuin USA?

Enpä tiedä miksi tätä ilmiötä pitäisi sitten kutsua, tai miten se ilmiönä olisi yhtään suomettumista parempi vaihtoehto.

Lähetä kommentti