En kirjoita tätä kirjoitusta saadakseni osakseni sääliä tai huomiota hakeakseni. Kirjoitan tämän siksi, että haluan kertoa teille rakkaan ystäväni poismenosta. Koirastani, joka rikastutti elämääni reilusti yli kymmenen vuotta. Kirjoitan tämän kirjoituksen, koska se auttaa myös itseäni menetykseni käsittelyssä. Arttu nukkui pois alle viikko sitten, pääsiäisen jälkeisenä perjantaina 22.4.2022 hieman ennen puoltapäivää.
Arttu oli paljon esillä myös vaalitouhuissani kahdesti käymissäni kuntavaaleissa vuosina 2017 ja 2021. Näin ollen uskon Artun jättäneen jonkinlaisen jäljen myös niihin ihmisiin, jotka poliittista toimintaani ovat näiden vuosien aikana seuranneet tai minua mahdollisesti jopa äänestäneet. Uskon Artulla olleen oman osuutensa kaikkeen siihen, mitä itse olen näiden vaalien kautta saavuttanut. Ajattelen siis, että on reilua kertoa se myös teille seuraajilleni, että Arttua ei enää ole. Se ikään kuin sulkee tämän ympyrän.
Arttu oli iloinen, älykäs ja energinen, itsepäisyydessään toisinaan myös tavattoman ärsyttävä ja rasittava, mutta silti aivan uskomattoman rakas ystävä.
Artun poismeno tapahtui äkisti ja yllättäen. Vielä edellisenä iltana hän oli kuin oma iloinen itsensä, energinen ja touhukas. Kuitenkin jo seuraava aamu alkoi antamaan hienovaraisia merkkejään siitä, että kaikki ei ehkä enää olekaan kunnossa. Lopulta Artun yleiskunto romahti nopeasti. Hän ei tahtonut pysyä jaloillaan ja kävely oli raskaan oloista.
Myös nouseminen autoon ja sieltä pois ei enää onnistunut ilman nostamista. Jopa istuessaan pysäköidyssä autossani, Arttu meinasi kaatua. Eläinlääkäriin mennessämme, jouduin häntä parkkipaikalta myös osan matkaa sylissäni kantamaan. Arttu ei ollut mikään pieni koira ja koko matkaa en itsekään jaksanut ystävääni kantaa. Urhein, mutta huojuvan hitain askelin hän sen jälkeen itse loppumatkan käveli, ilmoittautumistiskin eteen kuitenkin makuulle väsähtäen.
Tutkimusten myötä eläinlääkäri totesi Artulla olevan sisäistä verenvuotoa, minkä arveli johtuvan ultraäänessä näkyvän pernan uudismuodostuman repeytymisestä. Eläinlääkäri epäili Artun rodun huomioon ottaen kyseessä olevan hemangiosarkooma. Kyseinen on erittäin pahanlaatuinen kasvain ja sille tyypillistä ovat laajalle levinneet etäpesäkkeet. Eloonjäämisennuste oli huono ja myös mahdollisen leikkauksen onnistuminen Artun tilanteessa oli epävarmaa.
Arttu oli jo iäkäs ja olinkin monesti ehtinyt pohtia sitä hetkeä, kun Arttu elämästäni jossain vaiheessa väistämättä poistuisi. Olin aina toivonut, että se tapahtuisi minun ollessani läsnä ja että Arttu vain nukkuisi rauhallisesti pois. En tietenkään toivonut sen tapahtuvan eutanasian kautta eläinlääkärissä, enkä varsinkaan vielä. Tämän raskaan päätöksen päädyin ystäväni osalta kuitenkin tekemään tilannearvion eläinlääkäriltä kuultuani. Se ei ollut helppoa, enkä sitä todellakaan halunnut.
Tutkimusten päätyttyä Arttu oli jo selvästi väsynyt. Hän meni tutkimushuoneen nurkkaan makaamaan. Menin Artun luo ja istuin hänen vierelleen lattialle, ystävääni samalla rapsutellen. Kysyin eläinlääkäriltä, voisiko nukuttamisen hoitaa siinä. Hän vastasi kyllä ja lopulta Arttu nukkui pois. Rauhallisesti. Kyljellään lattialla maaten. Päätään minun reidelläni lepuuttaen. Siinä me yhdessä olimme. Pitkään ennen nukahtamistaan. Pitkään vielä sen jälkeen. Yhdessä. Eläinlääkärin lattialla.
Arttu oli syntynyt 8.8.2011. Vaikka häntä saattoikin jo reilusti senioriksi kutsua, ei hänestä oikeastaan koskaan kuoriutunut pois se nuorekas ja höntsäävä, välillä leikkisän ilkikurinenkin pentumaisuus. Arttu oli iloinen, älykäs ja energinen, itsepäisyydessään toisinaan myös tavattoman ärsyttävä ja rasittava, mutta silti aivan uskomattoman rakas ystävä. Hän oli ystävällinen ihmisille ja myös useimmille toisille koirille, sekä muille kohtaamilleen eläimille ja aina menossa mukana. Tai ainakin mukaan halukas lähtemään. Myös sairautensa väsyttämänä Arttu oli loppuun asti reipas ja rohkea. Täynnä luottamusta.
Viimeinen yhteinen matkamme Artun kanssa oli, kun kuolemastaan vielä samaisena päivänä toimitin hänet pieneläintuhkaamoon, mistä tarkoituksenani on hänet huomenna hakea uurnassa takaisin kotiin. Olen kiitollinen siitä, että hän oli osa elämääni ja minä sain olla osa hänen. Ikäväni koiraani kohtaan on sanoin kuvaamaton, mutta silti tässä kaikessa surussani on myös paljon kiitollisuutta ja lohtua siitä, että Arttu sai lähteä rauhassa ja rakkautta ympärillään.