On toukokuun ensimmäinen. Vappua vietettiin Tampereella lähes perinteisin tavoin. Puolenpäivän tienoilla poikkeuksellisesti Murtokadulta lähtenyt vappukulkue saavutti määränpäänsä Jugendtorin ja lippujen laskun myötä saattoi työväenjuhla alkaa.
Keskustan alue täyttyi tyypilliseen tapaan yleisöstä. Juhlapuhujina toimivat SAK:n valtuuston varapuheenjohtaja Lilli Kilpinen, SDP:n puheenjohtaja ja valtiovairainministeri Jutta Urpilainen sekä eurovaaliehdokas ja Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja Sinikka Torkkola. Tunnelma oli leppoisaa.
Osa väestöstä alkaa olla melko kypsää poliittiseen toimintaan, missä talous asetetaan ihmisarvon edelle.
Hyvä musiikki säesti puheiden välissä ja puhujille annaettiin rauha tulkita tuntemuksiaan… Eikun!
Huomionarvoista mielestäni oli, että kaikille muille puhujille ja -esiintyjille annettiin rauha osuuksissaan paitsi ministeri Jutta Urpilaiselle. Tästä pitivät huolen myös vappumarssia vahvistanut anarkistisempi siipi voimakkailla iskulauseillaan jotka säestivät Urpilaisen tyylilleen uskollista tyhjää puhetta.
Moni saattaisi ehkä miettiä ”luokkapetturi” ja ”demari on porvarin kätyri” syytösten raikuessa, että Urpilaisen puheet vastuunkannosta ja rehellisyydestä eivät välttämättä ihan uponneet tähän väestönosaan. Myös samaan aikaan järjestetyn Jeesus-marssin ohikulku Hämeenkadulla peitti lahjakkaasti ministerin tyhjiä vakuutteluja kovaäänisen musiikkinsa alle.
Eivät ne Urpilaisen puheet uponneet kyllä minuunkaan, joka seurasin tilaisuutta melko läheltä esiintymislavan sivulla.
Suoraan sanottuna minua hävettää, että Urpilaisen kaltainen epäaito ja puheissaan sekä teoissaan ristiriitaisesti toimiva epärehellinen poliitikko ylipäänsä vaivautui vappujuhlan kaltaiseen tilaisuuteen puhujaksi.
Työväenaate ei Urpilaista kiinnosta tippaakaan. Se on tullut selväksi viimeistään näiden kahden viimeisimmän vuoden aikana. Se myös näkyi vihaisen yleisön epäsuosionosoituksissa.
SDP:n uusi puheenjohtaja valitaan demareiden puoluekokouksessa ensi viikolla ja tätä paikkaa Urpilainen tavoittelee. Puoluekokousta varten järjestetty vaalikiertue oli myös todellinen syy Urpilaisen läsnäoloon tänään Tampereella, jossa nykyisen puheenjohtajan kannatus on pikkuhiljaa painunut alaspäin.
Vaikka moni vastapuolella varmasti haluaakin vakuutella toisin, ehkä anarkistien huutelussa ei ollutkaan kyse vain häiriköinnistä vailla syytä?
Jokainen voi itse miettiä miksi äänekäs huutelu alkoi heti Urpilaisen puheen alkaessa ja päättyi välittömästi sen päättyessä, kun kuitenkin muiden puhujien annettiin esiintyä rauhassa? Olisiko kyseessä sittenkin ollut tarkkaan harkittu täsmäisku Urpilaista ja johtamansa SDP:n nykyistä politiikkaa vastaan?
Jeesus-marssi toki on häiriköinyt työväen vappupuheita säännöllisesti jo useamman vuoden ajan (tästä sai osansa myös esimerkiksi Paavo Arhinmäki kaksi vuotta sitten), mutta anarkistien radikaalimpi läsnäolo Jugendtorilla vappupuheiden aikaan oli uutta.
Osa väestöstä alkaa olla melko kypsää poliittiseen toimintaan, missä talous asetetaan ihmisarvon edelle. Vihaisen kansanosan näkyvyys on vielä ehkä marginaalista, mutta sitä ei pidä vähätellä. Liikehdintä on viimeaikoina lisääntynyt ja se alkaa saamaan yhä agressiivisempia piirteitä. Jos asiaa ei aleta ottamaan vakavasti, räjähtää se pian käsiin.
Ratkaisu tähän ongelmaan eivät ole poliisin massiiviset suojavarustukset, eivät kenttämiesten lisääminen tilaisuuksiin tai varauksellisempi ja agressiivisempi käytös mielenosoittajia kohtaan. Nyt vaaditaan päättäjiltä ymmärrystä siihen, mikä kansalaisten pahan olon aiheuttaa.
Itse olen oikeastaan melko tyytyväinen mielenosoituksen tapahtumisesta ja siitä, että Urpilaisen esiintymisessä suuremman mediahuomion sai sitä vastaan osoitettu mielenilmaus, kuin itse puheen asiasisältö, josta sanakaan ei tullut sen esittäjän sydämestä.
Nykyisen hallituksemme politiikka on ollut jo pitkään tavallista kansaa kurittavaa ja tämä jos mikä on herättänyt vihan sekaista katkeruutta kansan syvissä riveissä.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat vain merkkejä patoutuneen vihan purkautumisesta ulos, joista esimerkkeinä mainittakoon viime Itsenäisyyspäivän ”Kiakkoviarasjuhlat” Tampereella ja tuhatpäisen yleisön kerännyt ”Nyt saa rittää!” -mielenosoitus Helsingissä viime kuussa.
Urpilainen ylimielisyydessään on tälle kaikelle jo ehkä kuuro ja sokea, mutta ihmiskunnan kehityksen kannalta on erittäin tärkeää, että tänään vappupäivänä eri kaupungeissa tapahtuneista mielenilmauksista ja ylilyönneistä – olivat ne sitten kansan, poliisin tai muun valtakoneiston aiheuttamia – puhutaan.
Yhtälailla kuin esiintyjillä on oikeus pitää puheensa, myös yleisöllä on oltava oikeus ilmaista siitä mielipiteensä. Kohteliasta hävyttömyyksien huutelu kesken toisen puheen ei tietenkään ole, mutta siitä nyt ei ollutkaan kyse.
Anarkisteilla oli yhtälailla oikeus verbaalisesti (väkivaltaa en hyväksy) toteuttaa itseään tapahtumassa ja osoittaa tyytymättömyytensä Urpilaista ja tämän puoluetta kohtaan. Tästä syystä ihmettelen eräiden anarkisteihin kuulumattomien suhtautumista tämän perusoikeuden toteuttamiseen.
Mielestäni vastapuolen pyrkimykset vaientaa mielenosoittajat omilla huuteluillaan ja provosointiyrityksillään tai vaatimukset mielenosoittajien poistamiseksi alueelta eivät olleet yhtään sen enempää oikeutettuja.
Puheita vastapuolelta kuulin myös siihen suuntaan, että paikka ja aika mielenilmaukselle ei olisi ollut oikea tai että pelkkä plakaatti ilman huutelua olisi ollut riittävää. Missä sen sitten olisi pitänyt tapahtua ja koska?
Jos tarkoitus on saada huomiota, eivät pelkät mainosjulisteet vailla ääntä riitä ja juuri huomiota tämän kaltaisiin asioihin keskittyvät mielenilmaukset mielestäni kaipaavat.
Tavallinen kansa jaettiin taas kahtia laittamalla se eliitin toimesta eripuraiseen tilanteeseen keskenään.
Sinisilmäisen kansanosan vihan kohdistuessa tilanteen lähtökohtaisen aiheuttajan sijasta vastarintaan nousseeseen toiseen vihaiseen kansanosaan, molempien kansanosien ahdinkoon oikeasti syyllinen sai osakseen tämän ensimmäisen kansanosan sympatian.
Tämä paradoksi jaksaa aina huvittaa. Jälleen kerran todellinen syyllinen pääsi pakoon.