Tarinani saattaa järkyttää eläinihmisiä. Olin tänään tapani mukaan koirani kanssa kävelyllä. Olimme jo lähellä kotia, kun jäin odottelemaan koiraani sen tehdessä tarpeitaan tien sivuun. Kaivoin taskustani koirankakkapussia, kun kuulin kadun toiselta puolen surkeaa ääntä.
Käännyin katsomaan ja näin täysikasvuisen harakan nokkivan toista eläintä maassa. Tästä toisesta eläimestä myös hätähuuto kuului. Juoksimme koirani kanssa autotien yli harakkaa kohti, hätyyttääkseni sen tiehensä. Harakka pelästyikin ja lensi pois.
En voi kiistää, ettenkö olisi toivonut, että en olisi koko tilannetta edes nähnyt.
Edessäni näin valitettavan näyn. Pienenpienen, harakkaakin pienemmän rusakon poikasen, joka pyrki takaisin jaloilleen. Sen pää oli veressä. Olin juuri hetkeä aikaisemmin nähnyt harakan nokkivan eläimen pään aluetta.
Paha mieli valtasi minut. Ensimmäinen ajatukseni oli, mitä minä nyt teen. En voi kiistää, ettenkö olisi toivonut, että en olisi koko tilannetta edes nähnyt. Silloin minun ei tarvitsisi ajatusteni kanssa nyt tilanteessa painiskella.
Päätin palata tien toiselle puolelle keräämään koirani jätökset ja tulla sitten takaisin rusakonpoikasen luokse miettimään, mitä seuraavaksi teen. Juuri kun olin saanut koirani tarpeet pussitettua, kuulin avunhuudon uudelleen. Tällä kertaa huutaja oli toinen.
Toinen harakka kantoi suussaan toista rusakonpoikasta. Se oli napannut sen läheisestä pusikosta, mistä todennäköisesti myös ensimmäinen uhri oli ulos revitty. Ensimmäinen harakka oli palaamassa oman uhrinsa luokse, joka oli ylittämässä autotietä omalle puolelleni.
Taas juoksin harakoita kohti. Ne perääntyivät, mutta nyt myös toinen rusakonpoikanen oli saanut päänsä alueelle vakavia vaurioita ja kyyhötti maassa avuttomana.
Siinä sitten seisoin. Toisessa kädessäni talutushihnan päässä oleva 36 kiloinen koirani, toisessa tämän jätöksiä täynnä oleva koirankakkapussi ja edessäni tilanne täynnä kysymyksiä. Ensimmäinen rusakonpoikanen oli päässyt autotien toiselle puolen, mutta ei päässyt katukivetyksen yli. Toinen poikanen vapisi paikallaan.
Tiputin koirankakkapussin taloyhtiön vieressä olleeseen roskikseen. Auto lähestyi. Näin miespuolisen kuljettajan hiljentävän ja katsovan tien ylittänyttä rusakonpoikasta hämillään. Rusakko onnistui ylittämään rotvallin ja hävisi pusikkoon kävelytien toiselle puolen.
Tiesin, että mikäli jättäisin maassa kyyhöttävän rusakonpoikasen paikalleen, harakat palaisivat sen luokse ja tappaisivat sen. Olin myös tietoinen, että en saisi koskea poikaseen paljain käsin. Tällöin jättäisin siihen hajuni, mikä voisi johtaa siihen, että emo hylkäisi sen.
Arvelin myös, että mikäli siirtäisin poikasen takaisin puskassa sijaitsevaan pesäänsä, mistä se oli hetkeä aikaisemmin riistetty, sama toistuisi uudelleen.
Kaivoin taskustani toisen koirankakkapussin ja pujotin sen vapaaseen käteeni hanskaksi. Nostin poikasen varovasti ylös ja kannoin sen autotien toiselle puolen, mihin myös ensimmäinen rusakonpoikanen oli aikaisemmin liikkunut.
Varovasti sujautin poikasen kävelytien sivussa olevan metallisen ristikkoaidan reiästä pusikkoon turvaan. Oletettavasti myös ensimmäinen rusakonpoikanen oli tämän aidan läpi mennyt ja kyyhötti nyt jossain pusikon keskellä.
Poikanen oli onneton näky. Sen pään toinen puoli oli silmän kohdalta veressä ja näytti olevan pahasti rikki. Se käveli hieman ja asettui sitten makuulle kyyhöttämään lähelle paikkaa, mihin sen olin laskenut.
Yritin katsella, missä ensimmäinen rusakonpoikanen oli, mutta en nähnyt sitä. Myöskään harakoita ei näkynyt. Palasin pesäpuskan luo ja katselin, onko poikasia vielä lisää. En nähnyt. Jälleen olin tilanteessa, kun mietin mitä nyt teen.
Jätänkö rusakon vahingoittuneena paikkaan, mikä oli noin parinkymmenen metrin päässä sen pesästä ja mistä emo ei sitä välttämättä löytäisi? Vienkö sen takaisin pesäänsä, mistä emo sen voisi löytää, mutta myös harakat? Oliko emo ylipäänsä enää itsekään elossa?
Selasin puhelintani tietoa etsien. Päätin kuljettaa poikasen eläinlääkäriin. Asuin ihan tapahtumapaikan lähellä. Vein koirani kotiin ja annoin sille ruoan. Otin mukaani laatikon ja palasin rusakonpoikasen luokse. Se kyyhötti edelleen paikallaan.
Kävelin ristikkoaidan toisella puolella olevalle kentälle ja ryömin puskan läpi poikasen luo. Jälleen nostin sen koirankakkapussilla suojatulla kädelläni ylös ja laskin varovasti mukaan ottamani laatikon pohjalle.
Jätin laatikon ja sen pohjalla olevan rusakonpoikasen hetkesi paikalleen ja lähdin etsimään ensimmäistä rusakonpoikasta. Vaikka kävin pusikkoa huolellisesti lähialueelta läpi, en onnistunut sitä löytämään. Olin pahoillani, mutta jouduin hyväksymään tilanteen.
Palasin toisen rusakonpoikasen luokse ja nostin laatikon ylös. Kannoin sen autolleni ja lähdin ajamaan kohti läheistä eläinlääkäriasemaa. Tiesin sen olevan auki lauantaisin, mutta entä jos tämä kaikki olisikin tapahtunut seuraavana päivänä sunnuntaina?
Saavuin eläinlääkäriin ja kävelin vastaanoton luokse. Tervehdin vastaanotossa päivystävää eläinhoitajaa ja nostin laatikon tämän eteen. Kerroin alustavasti näkemääni ja kokemaani, sekä kysyin voiko poikasen hyväksi tehdä jotain.
Hoitaja katsoi minua pahoillaan olevan näköisenä ja vastasi kieltävästi. Hän teki poikasta katsoessaan sen tilasta arvion. Poikasen pää oli pahasti vahingoittunut ja se kitui. Hän selitti ystävällisesti tilanteen ja kertoi, että on parempi kun eläin lopetetaan.
Ymmärsin kyllä tilanteen, mutta pahalta se silti tuntui. Halutessani auttaa, vein eläimen vain kohti kuolemaansa. Toisaalta, se sitä todennäköisesti olisi odottanut, mikäli olisin sen pusikkoon jättänyt ja aivan varmasti mikäli en olisi sitä harakan kynsistä pois auttanut.
Hoitaja lupautui ottamaan eläimen vastaan ja kertoi heidän päästävänsä sen tuskistaan. Tämän jälkeen rusakonpoikanen lähetettäisiin tuhkattavaksi. Hän oli selvästi pahoillaan. Hoitaja kertoi luonnon olevan välillä julma, mutta kiitteli minua kuitenkin toiminnastani.
Eläinlääkärille toimittamani rusakonpoikasen kohtalo oli nyt selvä. Tämä sama kohtalo olisi todennäköisesti odottanut myös ensimmäistä poikasta, jos sen olisin löytänyt. Onko sen tilanne nyt kuitenkaan yhtään sen parempi, vai peräti pahempi?
Kyyhöttääkö se nyt jossain yksin ja peloissaan kuollen pois hitaasti kituen? Olisiko minun vain pitänyt antaa luonnon hoitaa tehtävänsä ja olla puuttumatta harakoiden toimintaan? Ruokaahan nekin vain todellisuudessa etsivät.
Lähdin takaisin kohti kotia. Autosta näin harakan pyörivän poikasten pesäpuskan vieressä. Kotiin palatessani, heti ovella minua odotti iloinen koirani häntäänsä heiluttaen.
Tämän kirjoituksen päätin kirjoittaa purkaakseni ajatuksiani. Ehkä se aikanaan auttaa selvittämään nyt mielessäni läpi käymiäni kysymyksiä, tai mahdollisesti helpottaa muita omien kysymystensä äärellä. Kiitos kun luit sen.