Heti näin alkuun haluan painottaa, että olen edelleen, nyt ja tulevaisuudessa, aina ensisijaisesti ammattiyhdistysaktiivi. Koen erittäin tärkeänä, että työntekijöiden oikeuksista pidetään kiinni myös jatkossa ja olen niitä tarvittaessa aina valmis myös itse puolustamaan.

Ymmärrän mielestäni kuitenkin melko hyvin myös työnantajan näkemyksiä itse työn järjestelyihin liittyen. Olenhan itsekin esimiehenä toimiessani aikoinani siihen työhön osallistunut. Toisinaan kyllä peräänkuuluttaisin vahvemmin myös työntekijöiden omaa vastuuta – ja juuri niitä velvollisuuksia työnantajaansa kohtaan. Tähän liittyen olen melko usein hämmästellyt nykyisen työpaikkani vapaita työaikajärjestelyjä.

Kuten eräs kollegani kerran totesi, ”minä en halua” on kyllä aika huono perustelu itse työntekoon liittyen.

Jos asiaa yksinkertaisesti ajatellaan, miksi me työntekijät töissä käymme, ei se yhtälönä ole kovinkaan monimutkainen asia. Me tarvitsemme rahaa henkilökohtaisen elämämme rakentamiseen. Tekemällä työtä, me saamme siihen myös mahdollisuuden. Työnantajallamme taas on tarjottavanaan sellaista työtä, mihin hän tarvitsee ulkopuolista työvoimaa. Siitä hän on velvollinen meille myös palkan maksamaan. Tästä ajattelusta on mielestäni hyvä lähteä liikkeelle.

Työsopimuksen allekirjoittamalla, me työntekijät työnantajamme lisäksi, sitoudumme moniin erilaisiin työtä koskeviin ehtoihin. Työnantajalla taas on olemassa niin kutsuttu direktio-oikeus, millä tarkoitetaan oikeutta määrätä muun muassa työn suoritustavasta, laadusta ja laajuudesta sekä työnteon ajasta ja paikasta.

Jos ajatellaan omaa työtäni lähihoitajana mielenterveys- ja päihdeongelmaisten asumisyksikössä, on työnteon merkitys vahvasti sidoksissa asukkaidemme ja asiakkaidemme vuorokausirytmiin. Kyse on heidän elämästään ja arjestaan, mitä säätelevät monet eri aikataulut. Yksinkertaistettuna kyse on siitä, mitkä näiden ihmisten henkilökohtaiset tarpeet kulloinkin ovat. Meidän työntekijöiden tehtävänä taas on pyrkiä vastaamaan niihin tarpeisiin parhaan kykymme mukaan.

Omalla työpaikallani on käytössä autonominen työvuorosuunnittelu. Se tarkoittaa, että työntekijät pyrkivät yhdessä sopien suunnittelemaan työaikansa kolmeksi viikoksi kerrallaan. Tämän jälkeen työnantajan edustaja hyväksyy suunnitelman tai tarvittaessa muuttaa sitä. Mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihinsa on siis erittäin laaja. Se myös auttaa paljon oman yksityiselämän järjestelyissä.

Lähtökohtaisesti pidän tätä oikein hyvänä tapana toimia. Jopa työsuhde-etuna moniin muihin toimialoihin nähden. Ei minulla tällaista mahdollisuutta ollut aiemmin esimerkiksi turvallisuusalalla työskennellessäni. Vaikka työntekijöiden toiveita pyrittiin myös silloin huomioimaan, pääosin vuorot tehtiin työvuorosuunnittelijan päätösten mukaisesti. Työnantajan edustaja myös päätti työvuorojen aikataulut ja rakenteen.

Nykyisessä työssäni työntekijöille on annettu melko vapaat kädet suunnitella jopa työvuorojemme aloitus – ja lopetusajat näkemystemme mukaisesti. Toki sillä oletuksella, että ne suunniteltaisiin järkevästi ja itse työn tarpeita ajatellen.

Myös satunnaiset vuorojen aloittamiset myöhemmin, kuin mitä työvuorolistoistaan on merkitty, tai vuorojen lopettaminen ennen aikojaan, on mahdollistettu. Kunhan poikkeavat tunnit on kuluvan työvuorolistan aikana korvattu jonakin muuna sopivana ajankohtana. Tärkein kriteeri on vaikuttanut olevan se, että ylimääräisiä sivukuluja, kuten esimerkiksi ylitöitä, ei pääse syntymään.

Esimiehemme on myös kiitettävästi kysynyt työntekijöiden näkemyksiä itse työhön liittyen. Monista aikatauluihin liittyvistä – tai yleisen tason asioista on pyritty keskustelemaan ja sopimaan yhteisissä työpaikkapalavereissa. Päätökset on myös tehty pääosin työntekijöiden toiveiden mukaisesti. Luottoa työntekijöidemme omaan arviointikykyyn on siis selvästi löytynyt, mikä sinällään on todella hyvä asia.

Eri asia mielestäni onkin ollut se, miten tätä vapautta vaikuttaa omiin työvuoroihinsa on työntekijöidemme toimesta loppupeleissä hyväksikäytetty ja kuinka hyvin näissä palavereissa sovittuihin asioihin on yleisellä tasolla todella sitouduttu. Olen kokenut ongelmallisena myös sen, että toimivuuden kannalta tätä järjestelyä ei ole työnantajan taholta riittävästi valvottu.

Turhan usein minusta tuntuu siltä, että työntekijöiltä tuntuvat unohtuvan ne prioriteetit, mihin perustuen työvuorot ensisijaisesti tulisi suunnitella. Milloin töistä voi lähteä etuajassa, tai milloin töihin voi henkilökohtaisiin syihin vedoten saapua vasta myöhemmin. Ja samalla se, mistä työnantajamme tosiasiassa meille myös palkan maksaa.

Vaikka työaikalaissa määritelty vuorojen välinen 11 tunnin lepoaika ajallisesti välillä mutkistaa työvuorojen suunnittelua, on sillä usein todella paljon merkitystä, onko työntekijä aloittamassa aamuvuoroaan jo seitsemältä, vaiko vasta myöhemmin, kun se suurin tarve useammalle käsiparille on jo ohi.

Ja vaikka se työntekijän henkilökohtaisesta näkökulmasta tarkasteltuna kuinka ikävältä saattaisikin tuntua joutua tekemään välillä jopa 11 tunnin yövuoroja, mikä kokonaisuutta ajatellen kuitenkin helpottaisi työn järjestelyä muualla, on se mielestäni melko omituinen syy olla niin tekemättä.

Ja edelleen vaikka työsopimuksensa mukaisesti vuorotyötä tekevä kuinka kokisi aamuvuorojen tekemisen olevan itselleen se mielekkäämpi vaihtoehto, on se mielestäni melko itsekeskeistä jättää suunnittelussa muut työntekijät hoitamaan ne iltatyöt pienemmillä resursseilla, vaikka tarve työntekijöille todellisuudessa juuri silloin olisi suurempi.

Ei kyse ensisijaisesti pitäisi olla siitä, että me olisimme töissä vain silloin, kun se meille itsellemme parhaiten sopii. Vaan siitä, että me olisimme käytettävissä silloin, kun työnantajamme ja muut työvuoroissa olevat työtoverimme meitä toimenkuvaamme perustuen todella tarvitsevat. Ollaksemme käytettävissä silloin, kun se vuorokauden ajasta riippumatta, olisi paras aika vastaamaan juuri asukkaidemme ja asiakkaidemme tarpeisiin.

Joskus työelämässä työnantajan tiukempi diktatuuri saattaisi toimia jopa huomattavasti paljon paremmin, kuin työntekijöiden itsensä keskenään muodostama huono demokratia. Ainakin näin olen itse kokenut sosiaali- ja terveysalalla työskennellessäni. Kuten eräs kollegani kerran totesi, ”minä en halua” on kyllä aika huono perustelu itse työntekoon liittyen.

Me kaikki teemme päivittäin useita eri valintoja, joilla yleensä on aina vaikutuksensa myös itsemme ulkopuolelle. Yleensä valintamme vaikuttavat itsemme lisäksi välittömästi lähinnä lähipiiriimme, perheisiimme, ystäviimme ja työtovereihimme.

Aivan liian usein tunnumme kuitenkin unohtavan, kuinka päivittäisten valintojemme välilliset vaikutukset ulottuvat monesti myös paljon laajemmalle, aina satojen ja tuhansien kilometrien päähän, jopa maapallon toiselle puolelle, tuntemamme maailman ulkopuolelle, jopa sen pinnan alle – kaikkialle.

Vuonna 1985 olin itse hädintuskin kahtakaan vuotta vanha, enkä varmasti ymmärtänyt maailmasta oman kuplani ulkopuolelta juurikaan mitään.

USA For Africa – We Are The World – Tämä omasta mielestäni hieno ja koskettava kappale tehtiin hyväntekeväisyystarkoituksessa Yhdysvalloissa alunperin vuonna 1985 yhteistyössä lukuisten oman aikakautensa hienoimpien artistien toimesta. Tarkoituksena silloin oli nälänhädästä kärsivän Etiopian auttaminen. Myöhemmin kappale on levytetty myös uudelleen, edelleen tarkoituksena auttaa myös muita hätää kärsiviä.

Osa alkuperäisistä esiintyjistä tai lukuisat avun kohteista eivät enää ole täällä kertomassa meille tarinaansa uudelleen, mutta musiikin kautta sen sanoma elää ikuisesti. Mielestäni se on täällä myös muistuttamassa meitä omasta osuudestamme, mahdollisuudestamme vaikuttaa ja auttaa heitä, jotka vieläkin apua tarvitsevat.

Me ehkä yksin olemme kokonaisuuden kannalta usein pieniä ja monesti tunnemme itsemme voimattomiksi maailman monien murheiden alla, mutta lopulta kaikki suuret teot lähtevät aina yksittäisistä rohkeista yksilöistä ja yhdessä me olemme aina niin paljon enemmän.

Vuonna 1985 olin itse hädintuskin kahtakaan vuotta vanha, enkä varmasti ymmärtänyt maailmasta oman kuplani ulkopuolelta juurikaan mitään. Onneksi tänään on asia toisin ja ainakin itse haluan päivittäin tehdä oman osani sen paremman maailman eteen kaikessa, missä vain tiedän kykeneväni.

Tämä on meidän kaikkien yhteinen maapallomme ja me kaikki olemme siitä yhdessä vastuussa. Miksi emme siis vain kaikki päivittäin edes yrittäisi valinnoissamme huomioida myös toisiamme paremmin ja toimia laajemmin kokonaisuutta ajatellen. Kyllä, se on mahdollista!

Kappaleen kertosäettä lainatakseni:

”We are the world
We are the children
We are the ones who make
A brighter day
So let’s start giving”

Näin korona-aikana tulee taas huomattua selvästi, kuinka kolmannen sektorin toimijoiden ja vapaaehtoisten tarjoama pyyteetön apu on yhteiskunnallisesti kyllä kultaakin kalliimpaa.

Eivät edes meidän julkisen sektorin asumisyksiköissä työskentelevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten resurssit aina ihan kaikkeen riitä. Eivät varsinkaan näiden kaikkien sosiaalisten rajoitteiden keskellä toimiessa.

Kiitos vielä kerran, teette hienoa työtä.

Turvataksemme riskiryhmiin kuuluvien asukkaidemme tarpeet parhaan kykymme mukaan, joudumme päivittäin tarkastelemaan toimintaamme yhä uudelleen ja luovimaan sekä priorisoimaan tehtäviämme monesta eri näkökulmasta.

Tästä syystä haluan esittää julkisen kiitokseni erityisesti Tampereen Hervannassa toimivan Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry:n henkilöstölle ja kaikille teille vapaaehtoisille, jotka toiminnallanne olette auttaneet meidän riskiryhmään kuuluvia asukkaitamme esimerkiksi kauppa-avun merkeissä.

Se voi arkipäiväisenä suorituksena tuntua monesta ehkä pieneltä tekijältä, mutta meidän asukkaidemme psyykkiselle hyvinvoinnille sillä on erittäin suuri merkitys ja se helpottaa suunnattomasti myös meidän henkilökunnan työskentelyä.

Kiitos vielä kerran, teette hienoa työtä.

Järjestyslain 4 luvun 14 § kieltää yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen vedoten koiran kytkemättä jättämisen taajamassa ja pitämään huolta siitä, että koirat eivät pääse lainkaan yleiselle uimarannalle – eivät edes kytkettyinä.

Metsästyslain 8 luvun 51 § edellyttää tietyin poikkeuksin koiran kytkettynä pitämistä tai välittömästi kytkettävissä olemista maaliskuun 1. päivästä aina elokuun 19. päivään saakka – käytännössä siis läpi koko kuumimman kesäajan. Lisäksi samaisen lain 8 luvun 53 § kieltää koiran irti pitämisen myös muina aikoina ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

Tässä kohtaa voitaneenkin todeta, että ei koiran uimaan – tai luonnosta nauttimaan päästämisestä ole lain silmissä ainakaan helppoa tehty. Uinti viilentää koiran pitkäksi aikaa ja edesauttaa näin myös niiden hyvinvointia kuumina kesäpäivinä. Koiria käytännössä uitetaan jo nyt edellä mainittujen lakien vastaisesti erilaisissa paikoissa, koska parempaakaan vaihtoehtoa ei aina tarjolla ole ollut.

Tampereella on toki olemassa toistakymmentä koirien ulkoiluun tarkoitettua koirapuistoa, mutta ei sellaisia aidoilla rajattuja vesialueita, missä lemmikkinsä voisi täysin turvallisesti päästää vapaana veteen virkistymään. Santalahden koirien uimapaikka ei aidattomuutensa ja läheisyydessään kulkevan vilkkaan autotien vuoksi täysin täytä tätä tarkoitustaan turvallisuuden osalta. Lisäksi se on alueena myös melko pieni, eikä uimisen osalta ole ehkä soveltuvin paikka ihmiselle.

Koiran huoltajana toimineena jo lähemmäs vuosikymmenen ajan, olen tullut siihen tulokseen, että Tampereen kokoisessa kaupungissa tulisi sen ytimen läheisyydessä olla aidoilla rajattu – ja pinta-alaltaan myös riittävän suuri yleiseen käyttöön tarkoitettu koiraystävällinen uimaranta. Sellainen, missä kesästä, rannalla loikoilusta ja uimisesta voisivat luvallisesti ja turvallisesti nauttia yhdessä sekä lemmikkieläin, että myös tämän huoltajana toimiva ihminen.

Helsingissä hyvin toteutetusta lemmikkien uimapaikasta voitaneen esimerkkinä nostaa esiin muun muassa Rajasaaren koira-aitaus. Tampereella tällainen uimaranta voisi sijaita esimerkiksi järven läheisyydessä olevan koirapuiston yhteydessä. Vaihtoehtoisesti alueena voisi toimia myös ihan vain tavanomainen uimaranta ilman varsinaista koirapuistoa, mutta joka olisi kuitenkin aidoilla rajattu. Tarvittaessa aitaa tulisi riittävän turvaetäisyyden verran vetää myös järveen, estämään lemmikkien mahdolliset harharetket pois niille varatulta alueelta.

Yksi vaihtoehto tällaisen toteuttamiselle voisi mahdollisuuksiensa mukaan olla Santalahden uimapaikka-alueen laajentaminen, kauttaaltaan aitaaminen ja muokkaaminen niin lemmikkieläinten, kuin myös ihmisten virkistyskäyttöön soveltuvaksi tai sitten perustaa tarkoitustaan vastaava alue kokonaan toisaalle. Ehkä jo olemassa olevan – tai nyt suunnitteilla olevien koirapuistojen yhteyteen tai jo olemassa olevan yleisen uimarannan paikalle tai sellaisen yhteyteen.

Esitän yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa, että edellä mainitun kaltaisen yhteisesti lemmikkieläimille ja ihmisille tarkoitetun uimarannan perustamista ryhdyttäisiin selvittämään – ja suunnittelemaan toteutettavaksi Tampereelle.

16.03.2020

Juhapekka Lindfors
Tampereen kaupungin varavaltuutettu / Vasemmistoliitto

Tampereen kaupungin alaisuudessa toimiva päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsu on jo vuosien ajan tarjonnut keskustan alueella tai sen läheisyydessä laadukkaita matalan kynnyksen palveluitaan muun muassa päihdeongelmaisille tai päihdeongelmasta toipuville, sekä muille asiakkailleen.

Huoltsun ideana on ollut periaate, että siellä on saanut oleskella myös päihtyneenä, vaikka päihteidenkäyttö sisätiloissa onkin ollut kiellettyä. Tämä on mahdollistanut erilaisten arjessa pärjäämiseen liittyvien peruspalveluiden tarjoamisen monille sellaisille ihmisille, joille se aktiivisen päihdekäytön vuoksi muualla olisi ollut vähintäänkin haastavaa, ellei jopa mahdotonta.

Huoltsu tarjoaa mahdollisuuden muun muassa edulliseen ruokailuun, peseytymiseen, vaatehuoltoon, terveysneuvontaan, sosiaalipalveluihin ja pienimuotoisiin hoidollisiin toimenpiteisiin. Se toimii myös paikkana, mihin kuka tahansa tarvitseva voi tulla lepäämään tai viettämään aikaa arjen keskellä. Henkilökunta koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista.

Tampereen Hervannassa toimii matalan kynnyksen asumispalveluja tamperelaisille asunnottomille tarjoava Tampereen asumispäivystys ja asumisyksiköt (TASTU). Myös asumispäivystykseen voi tulla päihtyneenä, mutta sen toiminnan tarkoituksena on olla lyhytaikaista ja tilapäistä, eikä sen toiminnan ytimessä oleellisesti ole keskittyä päivätoimintaan. Asunnottomien määrä on Tampereella kääntynyt kasvuun ja käyttöaste asumispäivystyksessä onkin ollut suuri jo pitkään.

Hervanta on alueena verrattain laaja. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat näyttäytyvät sen keskustan alueen katukuvassa lähes päivittäin. Kaikki näistä ihmisistä eivät suinkaan ole asunnottomia ja näin ollen rajoittuvat asumispäivystyksen palveluiden ulkopuolelle. Myöskään asumispäivystyksen asiakkailla ei aina päiväsaikaan ole sellaista mielekästä paikkaa, missä he voisivat turvallisesti ja häiriöttä aikaansa viettää. Kauppakeskus DUO:n läheisyyteen keskittyvä, toisinaan häiriötilanteitakin aiheuttava oleskelu ja päihteiden käyttö taas häirinnee myös siellä toimivien yrittäjien tai muun henkilökunnan – tai kauppakeskuksessa asioivien asiakkaiden arkea.

Tavoittaako Huoltsu kaikkia palveluitaan tarvitsevia hervantalaisia tai muita lähialueilla asuvia? Vaikka asumispäivystyksen toimintaperiaatetta laajennettaisiin kohdistumaan myös yleisesti tamperelaisille suunnattuun päihtyneiden päivätoimintaan, ovat yksikön rakenteelliset tilat sellaisen pyörittämiseen melko haastavat. Myös erilaisten tarkoitusperiaatteidensa vuoksi päivätoimintakeskus ja lyhytaikaisen ensisuojan tarjoamiseen tähtäävä asumispäivystys olisi hyvä pitää toisistaan erillään. Liiallinen asiakasmäärä helposti kuormittaisi myös henkilökuntaa.

Esitän yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa, että Huoltsun kaltaisen päivätoimintakeskuksen perustamista ryhdyttäisiin ensi tilassa selvittämään – ja suunnittelemaan toteutettavaksi myös Tampereen Hervantaan.

16.03.2020

Juhapekka Lindfors
Tampereen kaupungin varavaltuutettu / Vasemmistoliitto

Olen ollut Vasemmistoliiton jäsen vuodesta 2014. Vasemmistolainen olen ajattelultani ollut niin kauan, kuin vain muistan. Lisäksi myös eläimet ja ympäristö ovat olleet omassa arvopohjassani erittäin korkeassa asemassa.

Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan kovastikin vetoa Eläinoikeuspuolueen toimintaan ja sen perusideologiaan. Sinällään minulla ei olisi halua ryhtyä omaa puoluettani nykyisestä vaihtamaan, sillä myös vasemmistossa ovat useat EOP:n esille nostamat asiat olleet lähellä monien jäsentensä sydämiä. Ovatko ne olleet sitä kuitenkaan riittävästi?

En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa.

Ollessani ehdolla viime kuntavaaleissa pari vuotta sitten, pyrin omissa vaaliteemoissani nostamaan eläinten ja ympäristön asemaa esille melko paljon. Vaalikojuilla kävin myös hyviä keskusteluja parin EOP:n silloisen ehdokkaan kanssa. Muiden ehdokkaiden vaaliteemoja seuratessani kuitenkin koin, että eläimet eivät teemoissa lopulta osakseen kovinkaan suurta roolia saaneet. Vastaavat havainnot ovat minua harmittaneet jo kauan.

Eläimet yleisesti heikompana ja äänettömänä osapuolena jäävät aivan liian usein mitättömään asemaan päätösten teossa, missä lähinnä pyritään huomioimaan ihmisten tarpeita ja etuja. Tähän toivon muutosta ja siksi koen, että EOP:n politiikalle on yhteiskunnassamme todellakin tarvetta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa on EOP muodostanut vaaliliittoja parin muun pienemmän puolueen kanssa. Pidän tätä hyvänä asiana. Varsinkin, jos sillä voidaan parantaa myös tämän hieman toisenlaisen ajattelun mahdollisuutta päästä mukaan päätösten tekoon.

Myös omalta puolueeltani toivoisin vielä enemmän panostusta näiden tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa. Eläinoikeudet ja ympäristön tilaan liittyvät kysymykset tulevat väistämättä pysymään keskusteluissa vielä pitkään.

Ennen laajamittaisia mielensäpahoittamisten hyökyaaltoja, ihmisten Suomessa olisi nyt hyvä ymmärtää muutama asia. AY-liikkeen noustessa laajoin joukoin vastustamaan hallituksemme suunnitelmia heikentää lakiteitse alle 20 henkilön yrityksissä työntekijöiden irtisanomissuojaa, ei tässä ole kyse kiusanteosta ketään kohtaan tai yrittäjien ehdoin tahdoin ahdinkoon ajamisesta. Jos tulevat ylityökiellot tai mahdolliset lakot Suomen kaatavat, eipä tämä yhteiskunta kyllä kovin vahvalla pohjalla ole ollut alunalkaenkaan.

Siinä missä työntekijäjärjestöt pyrkivät pikkuhiljaa pienin ehdoin parantamaan jäsentensä asemaa työmarkkinoilla, pyrkii myös vastapuoli toimimaan samalla tavalla lähinnä omaa asemaansa ajatellen. Se vain tehdään niin hitaasti ja huomaamattomasti, että ikävä kokonaisuus tullaan kansan parissa huomaamaan vasta, kun se on jo liian myöhäistä. Hallituksemme on tätä osaltaan harrastanut jo vuosia.

Suosittelen itse kunkin nyt tarkkaan miettimään, kenen joukoissa lopulta seisoo.

Se on järjestelmällisesti koko Sipilän pääministerikauden ajan horjuttanut työntekijöiden, työttömien, opiskelijoiden, lapsiperheiden ja monien muiden pienituloisten tai heikommassa asemassa olevien asemaa erinäisin leikkauksin, eikä tälle nyt näytä tulevan loppua. Myös valtion omaisuutta on myyty holtittomasti (osittain myös edellisten hallituskausien aikana), mikä tietyissä tapauksissa on johtanut perustarpeiden ja -palveluiden kohtuuttomiin hintojen korotuksiin ja näin vain lisännyt pienituloisten ahdinkoa.

Me valitettavasti jo hyväksyimme KIKY:n, mikä on näkynyt muun muassa julkisella sektorilla lomarahojen leikkaamisina ja yleisesti työajan pidentymisinä. Myös koeaikaa on jo pidennetty ja työttömiä on rangaistu naurettavia piirteitä saaneilla aktiivimalleilla.

Palkankorotuksissa olemme jo vuosia joutuneet hyväksymään nollalinjan tai korotukset, jotka epäoikeudenmukaisuudessaan lähinnä suututtavat ja saavat monen varmasti miettimään kysymystä, miksi edes maksaa jäsenmaksuja järjestöille, jotka tällaiseen suostuvat. En ihmettele yhtään. Olen myös itse ollut pettynyt lukuisia kertoja.

Kaikille leikkauksille on hallituksen suunnalta annettu jatkuvasti perusteluiksi välttämättömyys huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Työllisyyttä kuulemma lisätään ja työttömyyttä vähennetään. Silti alati rehottavaan korruptioon tai veronkiertoon ei haluta puuttua ja päätöksissä suositaan jo ennestään taloudellisesti hyvinvoivia. Keiden kustannuksella?

Kannattaa muistaa, että kaikkiin näihin heikennyksiin on aloite tullut nimenomaan Suomen hallitukselta, eikä suinkaan AY-liikkeeltä, jota vastaan on nyt aloitettu laajamittainen mediasota. Se on lähinnä joutunut valitsemaan uhkailun ja kiristyksen väliltä ja tehnyt myös siksi osittain huonoja ratkaisuja.

Pitäisikö meidän myös jatkossa vain antaa ikävien asioiden tapahtua, vai kenties edes yrittää tehdä asioille jotain? Nyt toivottavasti vihdoin on tämä raja ylitetty ja asialle pyritään tekemään jotain konkreettista. Silti vielä rauhanomaisin keinoin ja hyvä niin.

Nyt valmisteilla oleva laki irtisanomisten helpottamiselle on vain jäävuoren huippu kaiken tämän sohjon seassa. Sille ei löydy objektiivisia perusteluita. Henkilöperusteisen irtisanomisen oikeus työnantajalla on jo nyt olemassa, mikäli sille syystä tai toisesta tarvetta löytyy. Myös direktio-oikeus itsessään pitää vallan visusti työnantajan käsissä.

Työllisyyttä tämä laki ei tule lisäämään. Ei, ellei sitä sitten tilastoja kaunistelemalla osata perustella, kuten on jo tehty esimerkiksi korvaamalla yrityksissä palkkaa vastaan työskenteleviä henkilöitä lähes ilmaisilla työkokeilijoilla tai aktiivimallien uhreilla. Yhteiskunta tämän pelleilyn lopulta kuitenkin maksaa, eli juuri sinä ja minä.

Tällaisia aloitteita tullaan hallituksen toimesta laskemaan liikkeelle myös jatkossa, ellei tätä kehitystä pysäytetä nyt. Kun tällainen pienimuotoisempi laki on ensin saatu hivutettua voimaan, ei se jää siihen, vaan siitä on helppoa jatkaa. Tulevaisuudessa irtisanomisten helpottaminen tullaan sisällyttämään myös suurempiin yrityksiin, mikä on omiaan lisäämään mielivaltaisten irtisanomisten määrää.

Nyt ei taistella työnantajia vastaan, eikä pyritä hankaloittamaan kenenkään elinkeinon harjoittamista. Nyt syyttävä sormi osoittaa kohti Suomen hallitusta, joka on totaalisen käsittämättömällä tavalla tuhoamassa kaiken sen, mitä vuosikymmenten aikana on työmarkkinoilla rakennettu osaksi työntekijöiden turvaa.

Koko yhteisen sopimisen kulttuuria pyritään romuttamaan. EK ja sen talutusnuorassa kulkeva hallitus haluaa murskata koko AY-liikkeen. Haluammeko tosissaan takaisin 1900-luvun alun kaltaiseen aikaan, kun työntekijöillä ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työehtoihinsa tai -oloihinsa?

Minulla ei tällä hetkellä ole mitään omaa työnantajaani vastaan. Nykyisen hallituksen sen sijaan kaataisin heti, jos vain voisin. Mikäli työtaistelut tästä vielä laajenevat, aion olla niissä täysillä mukana, enkä todellakaan tee sitä työnantajaani tai työkavereitani kiusatakseni tai saattaakseni kenenkään turvallisuutta vaaraan. Suosittelen itse kunkin nyt tarkkaan miettimään, kenen joukoissa lopulta seisoo. Nyt ollaan koko lailla jännän äärellä.

Olin ehdolla juuri käydyissä Kuntavaaleissa Tampereella. Onnistuin haalimaan ääniä yhteensä hurjat 183 kpl, mikä ei valitettavasti riittänyt henkilökohtaiseen läpimenooni.

Haluaisin uskoa, että ainakin ison osan saamistani äänistä ansaitsin juuri eläimiin ja ympäristöön liittyvistä kannanotoistani. Vaaleissa yhtenä kärkenäni oli muun muassa teema koiraystävällisestä kaupungista. Mitäkö minä tällä sitten tarkoitin?

Tahtoisitko itse olla aina kytkettynä vapauttasi rajoittavaan liekaan?

On jälleen kevät. Luonto heräilee uuteen aamuun pitkän ja kylmän yön jäljiltä. Valon määrä on lisääntynyt ja auringon lämpö hellii talven jäljiltä kylmenneitä jäseniämme.

Kohonnut positiivinen mieliala ja innostuneisuus on silminnähtävissä usean vastaantulijan kasvoilta. Kuljemme kohti ehkä vuodenaikojemme parasta aikaa. Ei mene enää kauaa, kun järvet lämpiävät ja ihmiset nauttivat olostaan täysin rinnoin. Kesä tekee tuloaan.

Keskellä oman riemumme saatamme toisinaan unohtaa, että emme toki ole ainoita eläviä kaupungissamme, jotka kyseisestä ajanjaksosta tahtoisivat päästä nauttimaan. Valitettavasti useat lait ja määräykset asettavat omat rajoituksensa näiden tarpeiden toteuttamiselle.

Metsästyslaki (615/1993) 8 luku 51 § säätää koiran kiinnipitovelvollisuudesta seuraavasti: ”Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.”

Edellä mainittuun momenttiin löytyy laista toki omat poikkeuksensa koiran käyttötarkoitukseen tai ikään liittyen, mutta lähtökohtaisesti koiraa ei saisi tänä aikana päästää luonnossa vapaasti juoksemaan. Kiinnipidolla pyritään turvaamaan rauha luonnonvaraisten eläinten pesinnälle, mikä sinällään on hyvä asia.

Toisaalta Metsästyslain 8 luku 53 § kieltää koiran irtipidon toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa myös muina aikoina ja lisäksi Järjestyslain 4 luku 14 § edellyttää yleisesti koiran kytkettynä pitoa taajama-alueella.

On toki totta, että vapaana juokseva koira saattaisi vilpittömällä ilonpidollaan aiheuttaa vahinkoa pesinnälle ja näin vaikeuttaa luonnonvaraisten eläinten lisääntymistä. En missään nimessä halua tätä mahdollisuutta vähätellä. Toisaalta ihminen itse vahingoittaa luonnon monimuotoisuutta jatkuvasti monilla omilla valinnoillaan, joiden rajoittamiseen harvemmin löytyy riittävästi poliittista tahtoa.

Ihmisten lisäksi myös koirat nauttivat luonnossa liikkumisesta. Tahtoisitko itse olla aina kytkettynä vapauttasi rajoittavaan liekaan? Monet koirat nauttivat myös uimisesta, erityisesti kuumina päivinä. Järjestyslain 4 luku 14 § rajoittaa myös tätä tarvetta. Sen mukaan koiraa ei saa päästää lainkaan yleiselle uimarannalle – ei edes kytkettynä. Koiralle soveltuvien turvallisten uimapaikkojen etsiminen on toisinaan vaikeaa, varsinkin jos tahtoisi myös itse ystävänsä kanssa vedessä pulikoida.

Jos määräystä kiinnipidosta ajatellaan koiran näkökulmasta, jo pelkästään tämä puoli vuotta on sen elämän kestoon suhteutettuna todella kohtuuton aika. Myös kevät- ja kesäajan rientojen evääminen koiralta on mielestäni julmaa ymmärtämättömyyttä sen lajityypillisiä tarpeita kohtaan.

Kukapa haluaisi kauniina päivän jäädä kotiin odottamaan, kun lauman muut jäsenet nauttivat olostaan muualla? Uskaltaisin väittää tämän kielletyn ajanjakson olevan yhtälailla myös koiralle sen parasta aikaa ulkona liikkumiseen.

Tampereella ei mielestäni ole riittävästi koirapuistoja tai laajempia koirille tarkoitettuja ulkoilutusalueita, missä ne saisivat vapaasti kirmata esimerkiksi ilman huolta luonnonvaraisten eläinten pesinnän häiriintymisestä tai jalkojen vahingoittumisesta kovalla asfaltilla.

Täällä ei mielestäni myöskään ole liiaksi koirille soveltuvia uimapaikkoja, joiden ylläpitoon panostettaisiin riittävästi. Sellaisen löytämiseksi joutuu usein matkustamaan pitkiäkin matkoja ja silloinkaan ei oma uiminen koiransa kanssa ole välttämättä mahdollista.

Siitä huolimatta koirapuistoja on viimeaikoina lakkautettu ja jopa koirille tarkoitettu uimapaikka Santalahden läheisyydestä hukattiin rakennusbisneksen ahneisiin käsiin. Nyt olisi mielestäni aika rakennuttaa tilalle uusi ja parempi, mutta minne?

Kaipaisin koirille myös kaupungin tarjoamia juomapaikkoja keskustan alueelle, missä ne voisivat kuumina kesäpäivinä virkistäytyä vailla pelkoa saastuneesta vedestä. Juomapisteiden ylläpidon en uskoisi olevan ylitsepääsemättömän kallista tai edes vaikeaa.

Muun muassa tällaisiin asioihin olisin ollut halukas vaikuttamaan ja valmis tuomaan oman panokseni kaupungin päätöksenteossa. Näihin kaikkiin asioihin me voimme vaikuttaa paremmilla kaavoituspäätöksillä ja kohdentamalla verovarojamme oikeudenmukaisemmin.

Nyt me vain luomme tilanteita, missä koiriin liittyviä säädöksiä rikotaan tietoisesti, koska muita vaihtoehtoja ei anneta. Se voi osaltaan myös herättää ärtymystä koirattomissa ihmisissä ja lisätä eripuraa kuntalaisten keskuudessa. Kärsijänä lopulta on kuitenkin tilanteeseen aina syytön koira.

Kaupunki kuuluu sen kaikille asukkaille, myös eläimille. Uudelta valtuustolta toivon voimaa ja viisautta vastuullisiin päätöksiin. Muistuttaisin, että elämässä on myös rahaa ja talouden hoitoakin tärkeämpiä asioita. Pidetään huolta myös luonnosta ja niistä, joiden ääntä emme kuule tai ymmärrä.