Suomettuminen ilmiönä on valitettava. Sellaiseksi voitaneen kuvata tilannetta, jossa annamme Venäjän valtiollisen tahdon liiaksi vaikuttaa Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.
Ymmärrän oikein hyvin, että ilmiötä pidetään haitallisena, sekä sellaisena toimintamallina, josta johdonmukaisesti halutaan pyrkiä eroon. Varsinkin tämän hetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa naapurimaamme sotilaallista toimintaa Ukrainassa on kovin vaikeaa hyväksyä.
Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta?
Onhan Suomi suvereenina valtiona sentään itse oikeutettu päättämään omista asioistaan, kuten esimerkiksi mahdollisesta NATO:on liittymisestään, eikä venäjänpelon tulisi olla syynä naapurimaamme imperialistisen ulkopolitiikan hiljaiselle hyväksymiselle.
Missä vaiheessa voisimme kuitenkin alkaa puhumaan suomettumisen käänteisestä muodosta? Ehkäpä sellaisessa tilanteessa, jossa venäjänpelon vuoksi olisimme valmiita nöyrtymään myös toisen imperialistista suurvaltapolitiikkaa harrastavan valtion ikeen alle ja samalla hyväksymään myös sen vaikutusvallan Suomen itsenäiseen poliittiseen päätöksentekoon.
Eikö näin myös tapahtuisi mahdollisen NATO-jäsenyyden myötä, kun tämän sotilasliiton ytimessä suurinta valtaa kuitenkin käyttää sellainen valtio kuin USA?
Enpä tiedä miksi tätä ilmiötä pitäisi sitten kutsua, tai miten se ilmiönä olisi yhtään suomettumista parempi vaihtoehto.
Minä en kannata NATO-jäsenyyttä, enkä tule sitä hyväksymään. En myöskään aio tulevaisuudessa olla jäsenenä puolueessa, joka sen jäsenyyttä tulee kannattamaan.
Myös NATO:n ja sen jäsenmaiden vastuulla ovat lukuisat hyökkäyssodat eri valtioihin ja näiden suvereniteettia loukkaavat toimet muun muassa maiden sisäpolitiikkaan puuttumalla, sekä samalla satojentuhansien siviilien välittömästi tai välillisesti aiheuttamat kuolemat.
Ei jännittyneen ilmapiirin syntyä liennytetä sitä entisellään kiristämällä.
USA on yksi NATO:n johtavista jäsenmaista ja aseteollisuus taas on yksi sen taloutta vahvimmin ylläpitävistä voimista. Vaikka Venäjän aggressiiviset toimet Ukrainassa ovatkin väärin, se ei silti tarkoita, että NATO:n, tämän toisen aggressiivisesti käyttäytyvän organisaation toimet olisivat yhtään sen vähemmän tuomittavia. Miksi Suomen tulisi tähän joukkoon laajemmin kuulua?
En vain yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, miten jäsenyys tällaiseen sotilasliittoon olisi mitenkään objektiivinen ratkaisu tilanteessa, missä ihan oikeutetusti emme hyväksy Ukrainassa nyt tapahtuvaa murhenäytelmää ja haluamme saada sen loppumaan. En minä halua tukea sitä kenenkään tekemänä missään muuallakaan.
Mielestäni liittoutuminen tähän USA-vetoiseen organisaatioon kuvastaisi enemmänkin tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Varsinkin, mikäli liittoutumisen perimmäinen perustelu ja tarkoitus on sotilaallisen vastakkainasettelun vähentäminen, sekä laajamittaisen rauhan ylläpitäminen.
Ei jännittyneen ilmapiirin syntyä liennytetä sitä entisellään kiristämällä, eikä taistelua pahaa vastaan voiteta toisen pahan kanssa liittoutumalla. Jos asiaa nyt näin karrikoiden tarkastellaan. Sillä ei lopulta saavuteta mitään hyvää.
Haluan edelleen tukea ajatusta Suomesta sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona ja edetä asiassa rauhaa vaalien. Vaikka liittoutumattomuus ei täydellistä varmuutta turvasta maallemme toisikaan, en usko sitä tuovan myöskään liittoutumisen. Päinvastoin.
NATO-jäsenyyden myötä mahdollista USA:n ja Venäjän välistä sotaa tultaisiin käymään meidän maaperällämme aivan varmasti. Näiden suurvaltojen välisessä sodassa me tulisimme olemaan häviäjiä joka tapauksessa.
Kun potilasturvallisuudesta ryhdytään työnantajaleirissä olemaan huolissaan vasta siinä kohtaa, kun sen puolesta jo vuosikausia puhuneet ja siitä aidosti huolissaan olleet hoitajat ryhtyvät toteuttamaan laillista työtaistelu- ja lakko-oikeuttaan, voisi sen sanoa olevan jo melko sakeaa sumutusta ja propagandaa parhaimmillaan.
Jos tämä työnantajien huoli olisi aitoa, eikö sen huolen olisi luullut heränneen heissä jo kauan sitten? Kun tätä hoitotyötä on toistuvasti jo vuosia tehty alimitoituksella myös ihan normaalioloissa. Hoitajien jaksamisen kustannuksella, lähinnä heidän joustamiseensa ja venymiseensä luottaen. Lakko ei ole mikään syy potilasturvallisuuden vaarantumiselle. Se on vain seurausta jo pitkään jatkuneesta kestämättömästä tilanteesta.
Lakon ideana ei ole varmistaa, että kaikki yhteiskunnassa toimisi. Idea on osoittaa, mitä ilman se ei voi toimia.
Luulisi tätä ymmärrystä ja solidaarisuutta hoitajien tueksi löytyvän myös muilta päättäjiltämme laajemmin, mutta mitäpä vielä suunnittelevat edustajamme sosiaali- ja terveysministeriössä jo lakon ensimmäisenä päivänä? Hoitajien lakko-oikeutta mahdollisesti rajoittavaa uutta potilasturvalakia. Lakia, minkä avulla lakkoilijat voitaisiin helpommin määrätä suojelutyöhön potilasturvallisuuteen vedoten. Täytyy sanoa, että aivan helvetin mautonta jopa näin aprillipäivänä.
Potilasturvallisuuden varmistamisen tulisi viime kädessä olla aina työnantajien vastuulla, eikä sitä vastuuta tulisi todellakaan kaataa jo ennestään kuormittuneen hoitohenkilökunnan niskaan. Ratkaisuna tähän ongelmaan ei ole hoitajien lakko-oikeuden rajoittaminen, vaan sen ansaitun arvostuksen ja palkkauksen antaminen, työhön nähden riittävien resurssien järjestäminen, sekä reilut työehdot ja olot. Ihan juuri ne samat asiat, mitä hoitajat nytkin työtaisteluissaan vaativat.
Jos näihin tarpeisiin olisi neuvotteluissa jo aiemmin vastattu, ei tällekään lakolle olisi tarvetta, eikä potilasturvallisuuden vaarantumisesta tarvitsisi näin laajasti edes keskustella.
Lakon ideana ei ole varmistaa, että kaikki yhteiskunnassa toimisi. Idea on osoittaa, mitä ilman se ei voi toimia. Ihmisiä, jotka sen toimivuuden mahdollistavat. Lakosta on haittaa yhteiskunnalle, se on sen tarkoitus.
Jatkuva vääntäminen aiheesta julkinen sektori vs. yksityinen sektori on usein kovin turhauttavaa ja keskustelu tästä aiheesta ajautuu turhan usein sivuraiteilleen erilaiseen juupaseipäs-väittelyyn. Se on ainakin omasta mielestäni kovin voimavaroja kuluttavaa.
Kerrotaan se nyt vielä kerran. Minä en vastusta yrittämistä. On hienoa, mikäli yksilö pystyy omalla yrityksellään elättämään itsensä ja luomaan näin työtä myös muille, sekä sitä kautta osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen tuottamalla sille myös verovaroja. Yrittämiselle on oma paikkansa yhteiskunnassa ja uskokaa tai älkää, myös minä arvostan rehellisiä yrittäjiä, sekä hyviä työnantajia.
Mitä tapahtuu palveluille, jos voittoa ei tule?
Julkisen sektorin toiminnalla on kuitenkin selkeä ero yksityisen sektorin toimintaan ja siksi tällainen vastakkainasettelu, sekä liiallinen julkisten palveluiden yksityistäminen voi olla jopa vaarallista. Yksinkertaistettuna yksityisen sektorin perimmäinen tehtävä on kuitenkin tuottaa voittoa omistajilleen, toisin kuin julkisen sektorin.
Julkinen palvelu taas tarkoittaa palveluita, joiden tarkoitus on olla kaikille kansalaisille yhteisesti saavutettavia ihmisen sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Ne ovat usein sellaisia palveluita, jotka ovat elämälle välttämättömiä ja silloin myös niiden saatavuuden pitää olla kaikille turvattua.
Tämä ei välttämättä aina toteudu riittävässä laajuudessaan, mikäli tuottajana on yksityinen sektori ja sen tavoite on tehdä voittoa. Mitä tapahtuu palveluille, jos voittoa ei tule? Siksi peruspalveluita, eli niitä välttämättömiä palveluita, ei mielestäni tulisi yksityistää.
Seuraava sisältö on osa vuoden 2021 kuntavaalien vaalikampanjaani:
Olen Juhapekka Lindfors, 37-vuotias yhteiskuntakriittinen ja sanavalmis persoona Tampereelta. Olen koulutukseltani mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitaja, eli suorittanut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Tällä hetkellä työskentelen vakituisesti ohjaajana mielenterveys- ja päihdeongelmaisille suunnatussa asumisyksikössä Tampereella.
Aikaisempaan koulutustaustaani kuuluvat turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto, vartijan ammattitutkinto ja tietojenkäsittelyn perustutkinto. Olen työskennellyt turvallisuusalalla vartijana noin kuusi vuotta, joista kaksi vuotta vuoroesimiehenä. Olen toiminut myös IT-alan yrittäjänä kahden vuoden ajan.
Ihmiset
Talous ei voi sanella ehtoja ihmisten tarpeille. Valtuutetun tärkein tehtävä on ylläpitää kuntalaisten hyvinvointia kotikunnassaan.
Äänestäjän on voitava luottaa siihen, että tätä tehtävää tulevat hoitamaan työhönsä vahvasti sitoutuneet henkilöt, joilla on myös rohkeutta puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.
Panostamalla ihmisyyden juurille, esimerkiksi hyvään varhaiskasvatukseen, sekä nuorten koulutukseen ja harrastustoimintaan, pystymme ennaltaehkäisemään lukuisia sosiaalisia ongelmia tulevaisuudessa.
Meidän tulee kuitenkin olla valmiita ottamaan vastuu myös jo syntyneistä epäkohdista. Ihmisarvolla ei voi olla hintalappua. Syrjäytyneitä ei tule jättää oman onnensa nojaan.
Tarjolla on oltava riittävästi matalan kynnyksen paikkoja yksinäisyydestä ja mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsiville ihmisille. Palveluihin on oltava helppoa tulla ilman turhaa byrokratiaa.
Yksityistämällä julkiset peruspalvelut voittoa tavoitteleville yrityksille, muuttuu samalla niiden perusluonne. Palvelun tuottaminen ei ole enää toiminnan keskiössä. Tavoite on tehdä voittoa. Mitä tapahtuu palveluille, jos voittoa ei tule?
Toimiva palveluverkosto ei voi olla vain taloudellisesti varakkaiden etuoikeus. Turvataksemme yhdenvertaisuuden toteutumisen myös vähävaraisten kohdalla, tulee meidän panostaa laadukkaisiin julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kolmatta sektoria kuitenkaan unohtamatta.
Eläimet ja ympäristö
Luonnon ja kaiken elävän kunnioittaminen on mielestäni elämän jatkumon edellytys. Se on vastuullista tulevaisuudesta huolehtimista.
Puhtaan ja monimuotoisen ympäristön merkitystä kuntalaisten psyykkiselle hyvinvoinnille ei tule vähätellä. Puisto- ja viheralueiden kohtuuton alasajo heikentävät elämän edellytyksiä.
Vaikka yhteiskuntamme rakentuu työpaikkojen ja talouskasvun pohjalle, emme voi asettaa materiaa, rahallista vaurautta tai jatkuvaa taloudellista kasvua ympäristöasioidemme edelle.
Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu on mahdotonta. Vaikka ihmisten kannalta on tärkeää, että uusia työpaikkoja syntyy, emme voi synnyttää niitä väkisin epäeettisin keinoin.
Kaupunki kuuluu sen kaikille asukkaille, myös eläimille. Haluan osaltani olla vaikuttamassa esimerkiksi koirien ja muiden lemmikkieläimien mahdollisuuteen elää lajityypilleen soveltuvaa ja hyvää elämää – myös keskustan alueella.
Koirapuistojen – sekä yleisesti ulkoilu- ja virkistysalueiden ylläpitoon on panostettava. Jätehuolto kuntoon. Varsinkin kesäaikaan on löydyttävä riittävästi luvallisia uinti- ja juomapaikkoja myös eläimille.
Metsien yletöntä raivaamista ihmisasutusten ja teollisuuden tieltä tulee välttää. Näin varmistamme myös luonnonvaraisten eläinten mahdollisuuden elämään omassa elinpiirissään, sekä samalla vähennämme niiden tarvetta lähentyä ihmisten asuinalueita.
Reilu vuosi sitten keväällä jätin Tampereen kaupungille valtuustoaloitteen Huoltsun kaltaisen päihtyneiden päivätoimintakeskuksen perustamiseksi myös Hervantaan. Alkuperäisen aloitteeni voit lukea tästä linkistä. Aloitettani käsiteltiin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen talousarvioesityksen yhteydessä 16.9.2020.
Aloitteeni pohjalta tehdyssä selvityksessä oli Hervantaan sijoitettavan päivätoimintakeskuksen arvioitu henkilöstötarpeen osalta muodostuvan yhdestä ohjaajasta ja kolmesta lähihoitajasta. Johtavana tahona olisi toiminut nykyisen Huoltsun johtava ohjaaja.
Voisinpa jopa melkein sanoa, että on tämä aika päheetä.
Aukioloajoiksi olisi määritelty sen olevan auki asiakkailleen maanantaista perjantaihin klo 13-19 välisenä aikana ja tarkoituksena olisi ollut tarjota heille muun muassa kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Laskelmissa oli tässä muodossaan arvioitu vuosikustannusten olevan 337 000 euron luokkaa riippuen tilojen vuokrakuluista. Alustavien kartoitusten mukaan sopivien tilojen löytyminen Hervannan alueelta oli kuitenkin nähty haastavana.
Selvityksessä oli mainittu myös, että mikäli Huoltsun kaltaista toimintaa haluttaisiin jatkossa myös Hervannan alueelle, vaatisi se riittävän taloudellisen resurssin varaamista vuoden 2021 talousarvioon. Lopuksi selvityksessä mainittiin, että vuoden 2021 talousarvioesityksessä ei oltu varauduttu päihtyneiden päivätoimintakeskuksen perustamiseen Tampereen Hervantaan. Tältä osin valtuustoaloitteeni käsittely päättyi tähän.
Muutamia päiviä sitten sain kuulla, että Tampereelle ollaan sittenkin perustamassa uutta Huoltsun kaltaista päihtyneiden päivätoimintakeskusta. Ei Hervantaan, mutta kuitenkin verrattain lähelle sitä Muotialaan, entisiin päiväkodin tiloihin. Nimeksi olisi tulossa Pähee. Toiminnassa hyödynnettäisiin Huoltsulla jo hyväksi havaittuja periaatteita. Asiointi ei edelleenkään edellyttäisi päihteettömyyttä.
Toiminta ajoittuisi arkipäiville klo 10-18 välille ja tukea tarjottaisiin muun muassa lähiympäristönsä kohderyhmälle. Tarjolla olisi muun muassa ruokaa asiakkaille – joskin kevyemmässä muodossa mitä Huoltsulla, vaatehuoltoa ja peseytymismahdollisuus, sekä yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Henkilöstön osalta uusi päivätoimintakeskus tulisi lisäämään myös työpaikkoja, sillä se avaisi uudet vakanssit myös yhdelle sosionomille ja kahdelle lähihoitajalle.
Olen iloinen, vaikkakin hieman hämmentynyt. Edelleen ammatilliseen kokemukseeni perustuva huoleni Hervannan mielenterveys- ja päihdeongelmaisten tilanteesta saisi yhä toivomaan päivätoimintakeskuksen maantieteellistä perustamista lähemmäs juuri Hervannan aluetta, missä avun tarve nähdäkseni myös on suuri, mutta siitä huolimatta pidän tämän uuden Päheen perustamista erittäin hyvänä asiana.
En ehkä tämän uuden keskuksen perustamisesta ihan täyttä krediittiä voi itselleni ottaa aiemmin jättämääni valtuustoaloitteeseen perustuen, mutta olen tyytyväinen siitä, että esittämäni huoli matalan kynnyksen päihdepalveluiden laajentamiselle on kaupungin taholla nyt kuultu ja sen tarve huomioitu. Uskon, että myös omalla työlläni on ollut siihen vaikutusta. Voisinpa jopa melkein sanoa, että on tämä aika päheetä.
Covid-19 on viheliäinen tauti, mikä otollisissa oloissa todistettavasti tarttuu todella herkästi. Kaikki yritykset siltä suojautumiselle ovat tarpeellisia, eikä sitä asiaa tulisi kenenkään vähätellä. Varsinkin viime päivät ovat vain vahvistaneet tätä käsitystäni asiasta.
Työskentelen ohjaajana (lähihoitaja) Tampereen kaupungin alaisuudessa toimivassa pääosin mielenterveys- ja päihdeongelmaisille tarkoitetussa asumisyksikössä. Tällä hetkellä vietän aikaani kotona asetettuna tartuntatautilain mukaiseen 14 päivän karanteeniin, sillä viikonloppuna omalla työpaikallani myös itse altistuin kyseiselle virukselle.
Vaikka omalta osaltani en tällä kertaa saanutkaan tartuntaa, olen erittäin pahoillani ja huolestunut siitä, että sama tuuri ei ollut käynyt kaikilla.
Kaikki omalta osaltani alkoi viimeviikon perjantaina, kun vapaapäivänäni saavuin työpaikalleni ottamaan ensimmäistä osaa Modernan rokotteesta. Silloin myös kuulin ensimmäisestä kollegani antamasta positiivisesta testituloksesta.
Oireettomana saavuin seuraavana aamuna työvuorooni. Karanteeniin oli silloin työpaikallani määrätty yksi asiakkaistamme. Aloitimme tehostamaan toimintaamme infektioriskin vähentämiseksi. Iltapäivällä saimme tietää myös hänen antaneen positiivisen testituloksen.
Sunnuntaina saavuin taas työvuorooni. Myös toinen oireileva asiakkaamme oli edellisenä päivänä vuoroni jo päätyttyä määrätty karanteeniin ja jatkoimme tehostetumpaa toimintaamme. Samana iltana positiivisen tuloksen antoi myös toinen kollegani, joka myös hän oli oireettomana virallisten ohjeiden mukaan ollut viikonloppuna työvuoroissa. Tällöin myös oma karanteenini astui voimaan, kun minulle infektiopoliklinikalta soitettiin.
Maanantaina myös itse kävin antamassa koronanäytteen, mikä seuraavana päivänä saamani tiedon mukaan omaksi onnekseni kuitenkin ainakin toistaiseksi osoittautui negatiiviseksi.
Vaikka omalta osaltani en tällä kertaa saanutkaan tartuntaa, olen erittäin pahoillani ja huolestunut siitä, että sama tuuri ei ollut käynyt kaikilla.
Myös toinen kollegani oli viikonlopun ajalta saanut infektion ja myöhemmin sain kuulla vielä kolmannesta. Kuulemani perusteella myös asiakkaidemme kohdalla oli tullut lisää positiivisia näytteitä. Myös useampi muu kollegani on nyt asetettu kotikaranteeniin altistumisien vuoksi.
Voin vain kuvitella, kuinka raskasta on tällä hetkellä työskennellä niillä kollegoillani, jotka työpaikallani joutuvat vielä jatkamaan. Voin vain toivoa parasta ja jaksamista teille kaikille. Erityisesti teille sairastuneille työtovereilleni.
Covid-19 pandemiaan liittyvien rajoitteiden määräämisen tarkoitus ei todellakaan ole kiusata tai hankaloittaa ihmisten elämää tai elinkeinoelämän toimintaa, vaan niiden perimmäinen syy on ennen kaikkea yrittää päästä yli tästä kestämättömästä tilanteesta.
Sitä päämäärää ei yhtään helpota se, että taudin vakavuuteen ei uskota tai, että siihen suhtaudutaan väheksyen. Se on todellisuutta ja toisille se voi merkitä jopa konkreettisesti elämän päättymistä.
Nyt kaivataan ennen kaikkea sitä vastuuta omasta ja muiden turvallisuudesta.
Muistan vielä sen päivän, kun lähemmäs kymmenen vuotta sitten luokseni muutti uusi perheenjäseneni Arttu. Hän oli silloin päälle kahdeksan viikon ikäinen, saksanpaimenkoirauroksen ja valkoinenpaimenkoiraemänsä iloinen ja onnellinen, joskin myös jääräpäinen monirotuinen jälkeläinen.
Olin silloin vielä kokematon koiran kouluttaja ja kuten Arttu, myös itse olin aivan uuden edessä. Luin silloin paljon koiran kasvatuksesta ja yritin parhaani mukaan myös omaksua siitä oikeaa tietoa. Koirani on aina ollut minulle todella rakas ja tärkeä. Hän on sitä edelleen. Siitä huolimatta olen monet asiat näiden vuosien aikana oppinut vasta kantapään kautta.
Kun puhutaan varsinkin lemmikkieläimistä, ei mielestäni pitäisi puhua eläimen omistamisesta, vaan ennemminkin sen huoltajuudesta.
Vaikka paljon olen tehnyt myös oikein, en silti todellakaan voi olla ylpeä kaikista niistä metodeista, mitä koulutukseen myös itse toisinaan käytin. Silloin, kun tilanteet eivät edenneet ja aiheuttivat turhautumista. Ne olivat väärin ja vieläkin häpeän niitä, mutta halusin silti aina pyrkiä parempaan ja oppia virheistäni. Olen aidosti pyrkinyt tarjoamaan Artulle hyvän elämän.
Sitä suuremmalla syyllä koen Oikeutta eläimille -järjestön tänään julkaiseman materiaalin sisällön suojelukoirien koulutuksesta erittäin vastenmielisenä ja vääränä. Toiminta siinä on selvästi järjestelmällisen johdonmukaista väkivaltaa koiria kohtaan, eikä sitä tule hyväksyä tai ummistaa siltä silmiään.
Niin kauan, kun eläimen osuus virallisissa asenteissa on olla lähinnä ihmisen hyödyn väline ja omaisuutta, on ihmisen suhtautumista siihen valtavirtaisesti vaikeaa muuksi muuttaa.
Tämä suhtautuminen on toistuvasti näyttäytynyt esimerkiksi tuotantoeläimiin kohdistuneena erittäin julmana kohteluna. Osansa tästä suhtautumisesta ovat viimeaikoina saaneet myös villeinä syntyneet sudet. Nyt tämä salaa kuvattu materiaali tuo katsojalleen esille vastaavaa kohtelua lemmikkikoiriin liittyen. Mitään näistä ei voi hyväksyä.
Siksi koen, että näitä eläimiin kohdistuvia asenteita tulisi ensisijaisesti tarkastella uudelleen myös virallisissa käsitteissä ja lainsäädännössä. Eläin ei ole esine tai hyödyke, eikä sitä mielestäni tulisi nähdä ihmisen omaisuutena. Se on elävä ja elämänhaluinen yksilö, jonka oikeuden olemassaoloonsa tulisi olla itseisarvo.
Kuten ihminen, myös eläin on tiedostava ja tunteva olento, joka kärsii, kun sitä kohdellaan huonosti. Toisaalta myös ihminen on yhtä lailla viettiensä ja vaistojensa varassa toimiva eläin, vaikkakin evoluution myötä vain hiukan muista poikkeava sellainen.
Kun puhutaan varsinkin lemmikkieläimistä, ei mielestäni pitäisi puhua eläimen omistamisesta, vaan ennemminkin sen huoltajuudesta. Mitä tulee Oikeutta eläimille -järjestön tänään julkaisemaan materiaaliin, on siinä esiintyvä toiminta erittäin helppoa tuomita vääräksi ja jopa rikolliseksi.
Hyvä huoltaja ei varmasti tahallaan haluaisi kohdella perheensä jäsentä näin huonosti. Eikä koskaan pakottaisi sitä mukaan sellaiseen harrastukseen, mikä näin järjestelmällisesti tuottaisi sille fyysistä vahinkoa, toistuvaa pelkoa ja pahaa mieltä. Myös eläin rakastaa huoltajaansa ja se ansaitsee osakseen parempaa.
Yötyö tappaa. Se ei ole mielipidekysymys, vaan tutkittu tosiasia. Epäsäännöllinen vuorokausirytmi vaikuttaa muun muassa sydämen, munuaisten ja aivojen toimintaan.
Pelkästään jo epäsäännöllistä vuorotyötä tekevillä riski sairastua erilaisiin sydän- ja verisuonitauteihin sekä kakkostyypin diabetekseen on suurempi, kuin mitä on esimerkiksi säännöllistä päivätyötä tekevillä. Useiden vuosien altistuminen yötyöhön pitää sisällään syöpään sairastumisen riskin ja sillä on todettu olevan yhteyksiä myös dementiaan.
Mielestäni yötyön tulisi myös lähtökohtaisesti lyhentää säännöllistä työaikaa.
Yötyö syö voimia ja väsyttää. Siitä aiheutuva jatkuva vuorokausirytmin sekoittuminen lisää elimistön kortisolin eritystä, heikentää sokeritasapainoa ja nostaa myös verenpainetta. Myös tapaturmien riski kasvaa valvottujen öiden jälkeen.
Väsymyksen ja alentuneen mielialan lisäksi myös kohonnut ruokahalu voi olla yksi elimistön tapa reagoida epänormaaliin rasitukseen. Väsyneenä ja nälkäisenä mielihalut kohdistuvat helposti rasvaisiin ja hiilihydraattipitoisiin ruokiin, mikä liikunnan vähyyden vuoksi voi olla omiaan myös aiheuttamaan painon nousua ja sitä kautta lisäämään kehon ja mielen epätasapainoisuutta.
Epäsäännöllisiin työolosuhteisiin liittyvällä yötyöllä on myös havaittu olevan yhteyttä hedelmällisyyden vähenemiseen ja sen on naisilla havaittu nostavan raskauden aikana keskenmenon riskiä. Alle 50-vuotiailla naisilla on nähty myös rintasyövän riskin kasvavan jo kymmenessä vuodessa noin 80 prosentilla, kun takana on ollut useita perättäin tehtyjä yövuoroja.
Aina toisinaan olen kuullut jonkun kertovan yötyön sopivan kyseiselle yksilölle päivätyötä paremmin. Ehkä niin. Myös ihmisen ikä vaikuttaa yötyön rasittavuuteen. Nuori pääsääntöisesti kestää vuorotyötä helpommin, kuin jo varttuneempi tekijä. Poikkeuksia tähän kaikkeen varmasti löytyy ja toisinaan ihmiset pysyttelevät yörytmissä myös vapaapäivinään, mikä saattaa ehkä helpottaa asiaa.
Vaikka tämäkään aihe ei varmasti pidä sisällään vain yhtä ja ainoaa absoluuttista totuutta, lähtökohtaisesti ihminen on kuitenkin päiväeläin ja juuri epäsäännöllisyys tekee vuorotyöstä, sekä siihen lukeutuvasta yötyöstä monin verroin haitallisempaa.
Somaattisten sairauksien lisäksi se voi heikentää myös työn ja muun elämän yhteensovittamista, hankaloittaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja sen on todettu aiheuttavan jonkun verran myös mielenterveysongelmia, mistä yleisin on ollut masennus.
Kaikesta yllämainitusta huolimatta yötyötä tehdään alati laajenevassa 24/7 yhteiskunnassamme säännöllisen työajan puitteissa yhä enemmän ja sen määrä eri aloilla tuntuu vain kasvavan jatkuvasti. Myös työ- ja elinkeinotoimisto saattaa ohjata työttömiä työnhakijoitaan yötöihin jopa karenssin uhalla. Mieleeni herääkin herkästi kysymys: onko tämä oikein tai edes oikeudenmukaista?
Toki yötyöstä pääsääntöisesti maksetaan päivätyötä korkeampaa palkkaa yölisien muodossa, mutta kompensoiko se kuitenkaan riittävällä tavalla tämän epäterveellisen työmuodon mukanaan tuomia haittoja? Mielestäni ei. Mielestäni yötyön tulisi myös lähtökohtaisesti lyhentää säännöllistä työaikaa.
Tämän työnantajan kustannuksia nostavan ehdotukseni uskoisin koviten osuvan juuri elinkeinoelämän hermostoon. En toisaalta ole edes kovin kiinnostunut kuuntelemaan sen perusteluita siitä, kuinka tähänkään ehdotukseen ei olisi varaa. Eihän sen mielestä juuri mihinkään sellaiseen ole koskaan varaa, mikä on suunnattu työtä tekevän luokan paremman elämänlaadun takaamiseksi. Se kun samalla silloin tarkoittaisi myös oman jo ennestään pullistelevan tilipussin nyörien raottamista.
Silti uskoisin hyvinvoivan ja onnellisen kansalaisen olevan yhteiskunnalle aina tuottavaisempi, kuin työllään loppuun poltetun. Mielestäni päättäjien olisi syytä pohtia tätä asiaa erittäin tarkkaan. Pienempi kuluerä nyt voisi olla suuri säästö myöhemmin, sillä työperäisten sairauksien hoitoon liittyvät kustannukset voivat siihen nähden olla yhteiskunnalle moninkertaiset tulevaisuudessa.
Tänään asunto- ja kiinteistölautakunnassa käsiteltiin kaupungin kiinteistöjen myymistä, joka aiheena ei ole kyllä koskaan ollut itselleni kovinkaan mieleinen. Listalla oli lukuisia myytäväksi suunniteltuja kohteita ja varmasti paljon sellaisia, joihin olisi myös ehkä ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota. Itse kuitenkin nostin kokouksessa esille Tahmelan huvilan tilanteen ja yritin parhaan kykyni mukaan toimia sen julkisessa omistuksessa säilymisen puolesta.
Pidin kokouksessa seuraavasta kirjoituksesta hieman vapaammin mukaillun puheenvuoron:
Ponsihan on lopulta vain toivomus viranhaltijoille, mutta ei sinällään sido heitä mihinkään.
”Sinällään ei varmasti tule yllätyksenä, että lähtökohtaisesti en ole järin innoissani, kun julkista omaisuutta halutaan myydä. Pidän sitä monesti kovin lyhytnäköisenä keinona talouden tasapainottamiseksi. Varsinkin sellaisia tilanteita pidän hankalina, joissa kulttuurin kannalta merkittäviä julkisia rakennuksia tai alueita halutaan myydä yksityiseen käyttöön. Jos omaa käyttötarvetta ei kaupungilta tietyille kohteilleen löydy, suosisin ennemminkin niiden vuokraamista silloin yleishyödylliseen käyttöön. Pidän lyhytnäköisten ja näennäisten säästöjen sijaan paljon merkityksellisempänä sitä mahdollisuutta, että kyseiset kohteet olisivat myös tulevaisuudessa mahdollisimman laajan yleisön käytettävissä. Mitä nyt tulee esimerkiksi listalla olleisiin Hirvitaloon ja Tahmelan huvilaan liittyen, molemmat lienevät suosittuja alueidensa asukkaiden keskuudessa. Ne ovat lisäksi sellaisia yhteisöllisiä paikkoja, joiden myymiselle en ainakaan itse näkisi perusteita. Siksi en koe Tahmelan huvilaan liittyen kaavailtua tekstimuotoa ’valmistaudutaan myyntiin asemakaavan vahvistuttua’ hyväksyttävänä. Tästä johtuen tein siihen muutosehdotuksen.”
Muutosehdotukseni esillä olleeseen päätösehdotukseen oli seuraava:
”Esitän, että ’Uramonkatu 9, Tahmela’ kohdalta poistetaan virke ’valmistaudutaan myyntiin asemakaavan vahvistuttua’ ja korvataan se tekstillä ’selvitetään nykyisen tai muun järjestö- tai yhteisömuotoisen vuokralaisen halukkuutta jatkaa vuokrasuhdetta’.”
Muutosehdotuksestani kyllä keskusteltiin hetki, mutta se ei lopulta saanut kannatusta osakseen ja näin ollen raukesi. Alkuperäiseen päätösehdotukseen liittyen jätin tämän jälkeen kyseiseen kohtaan eriävän mielipiteeni.
Onneksi huvilan tilanne ei kuitenkaan päättynyt aivan täysin alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti, sillä lautakunta hyväksyi yksimielisesti Sonja Harmaalan ponsiesityksen, mikä kuului seuraavasti:
”Asunto- ja kiinteistölautakunta esittää, että ennen Tahmelan huvilan (Uramonkatu 9) nykyisen vuokrasopimuksen umpeutumista, kaupunki selvittää mahdollisuutta jatkaa kiinteistön vuokraamista nykyiselle – tai muulle halukkaalle järjestö- tai yhteisömuotoiselle vuokralaiselle.”
Myös itse kannatin tätä Harmaalan esitystä, vaikka mahdollisen myymisen estämiseksi olisin toki ensisijaisesti halunnut kirjata tuon mielestäni vahvemman suojan. Ponsihan on lopulta vain toivomus viranhaltijoille, mutta ei sinällään sido heitä mihinkään. Mutta kuitenkin. Olihan tämä yksimielisesti hyväksytty toivomusponsi silti parempi vaihtoehto, kuin alkuperäinen päätösehdotus sellaisenaan. Elämä jatkuu.
