Ukrainan tilanne puhuttaa ja huolestuneisuus herättää monenlaisia ajatuksia. Huoli tulevaisuudesta on jälleen tarjonnut tilaisuuden vanhojen erimielisyyksien esille nostamiseen myös meillä Suomessa.
Turvattomuuden tunne lisää pelkoa ja avaa väyliä populistiselle jauhamiselle, millä pyritään vahvistamaan jo ennestäänkin vahvasti lobattuja tarkoitusperiä. Jälleen kerran on vedetty esiin kiistelty aihe: pitäisikö Suomen liittyä sotilasliitto NATO:on vai ei?
On tekopyhää tuomita toisen tekemisiä jos myös oma toiminta itsessään on vähintäänkin kyseenalaista.
NATO ei ole mikään pelastava enkeli, joka uljaana sapeliaan kalistellen saapuu Richard Wagnerin Valkyyrian säestämänä pelastamaan sorrettua kansaa rosvojoukon ikeestä. NATO on itse rosvojoukko, joka Yhdysvaltojen johdolla säännöllisesti hyökkää sortamaan muita kansakuntia omien itsekeskeisten ja talousperäisten intressiensä mukaisesti. Sen kädet ovat tuhansien ja taas tuhansien viattomien ihmisten ja eläinten verellä tahrimat.
Tätä rosvojoukkoako meidän tulisi nyt tukea, koska toinen ideologisesti ehkä erilainen, mutta silti samanlaisten tarkoitusperien innoittamana toimiva taho kokee itsensä uhatuksi suurvaltojen voimienmittelyn leikkikentällä ja siksi toimii miten toimii?
Ukrainassa tapahtunut vallananastus oli omiaan lisäämään EU:n valtaa alueella ja olisi tulevaisuudessa mahdollistanut keskustelut maan NATO-jäsenyydestä, samalla Venäjän asemaa horjuttaen. Vastakkain olivat länsimieliset- ja Venäjää tukevat tahot. Se oli täysin tietoista ja suunniteltua karhun härnäämistä.
NATO USA:n rinnalla ja Euroopan Unioni tuomitsevat voimakkaasti Venäjän suorittaman vastaiskun Ukrainaan, mutta moni ei tunnu ymmärtävän sitä, että vallananastus oli näiden tekopyhien tuomitsijoiden yhdessä masinoima. Eikä tätä hurskastelua yhtään paranna myöskään se tosiasia, että EU:n harjoittama suuryrityksiä tukeva ja ihmisen unohtava talouteen keskittyvä ideologia on vastuussa vähintäänkin yhtä suuresta kuolemantuottamuksesta, kuin mitä sotilasliitto NATO omilla ratkaisuillaan aiheuttaa.
EU, USA ja Venäjä ovat kaikki suurvaltoja joilla kaikilla on sama päämäärä – oman valta-asemansa vahvistaminen. Siinä mittelössä ihmiset ovat vain ja ainoastaan kärsijän roolissa sekä ohjailtavissa olevia pelinappuloita. On tekopyhää tuomita toisen tekemisiä jos myös oma toiminta itsessään on vähintäänkin kyseenalaista.
Suomi väittää olevansa sitoutumaton kansakunta ja sellaisena sen tulee myös pysyä. Pelon lietsonta kyseenalaisin keinoin toimivaa Venäjää vastaan ei voi olla mikään tekosyy liittyä jonkin toisen vastaavasti toimivan valtion sotilasliittoon. Se tekee Suomesta vain tekopyhän siipeilijän. Leijonalla luulisi olevan sen verran voimakas tahto, että ei lampaan luonnetta toteuttaisi.
Nyt täytyisi monen keskusteluissaan lisätä jäitä hattuunsa. Tällä hetkellä lähinnä vain yhteen suuntaan kohdistettu syyttävä sormi ei kykene täyttämään sitä laajamittaista kehää mitä sen tilanteessa kokonaiskuvan luomiseksi pitäisi.