Hirveää sontaa

Näillä sanoilla kulttuuri- ja urheiluministeri Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki järkytti viihdemaailmaa muutama päivä sitten. Kritiikin kohteena oli tämän hetken ehkä suosituin ja valovoimaisin suomalainen rap-artisti Jare Henrik Tiihonen, taiteilijanimeltään Cheek.

On täysin kestämätöntä, että korkea-arvoinen ministeri menee laukomaan julkisesti omia mielipiteitään näin negatiiviseen sävyyn. Kuinka Arhinmäki kehtasi? Eihän ministeri voi sanoa mitä ajattelee. Hetkinen. Miksi ei voisi?

Tällaisen musiikin tuottamisessa ei ole merkitystä sillä onko sanoma hyvää vai huonoa tai edes keskinkertaista, kunhan se vain viihdyttää yleisöä ja myy tarpeeksi.

Eipä taida yhteiskunta sisäistää sitä yksinkertaista asiaa, että Arhinmäen kommentti osui naulan kantaan. Cheekin musiikki on hirveää sontaa.

Samaa viestitti muutamia kuukausia sitten myös hieman toisenlaista musiikkityyliä edustava Kauko Röyhkä. Hirveä poru siitä silloinkin syntyi, mutta on vain virkistävää, kun vihdoin joku myös näinkin merkittävässä asemassa oleva henkilö sanoo sen saman asian ääneen.

Avoimuutta asioiden suhteen ja rehellistä oman mielipiteen esiintuontia toivoisin myös muilta kansakuntamme päättäjiltä.

Toki Arhinmäki myöhemmin pahoitteli käyttämiään sanamuotoja ja perusteli sanomisiaan, että ei tarkoittanut yksinomaan Tiihosta vaan näitä cheekejä yleensäkin. Hän ei kertomansa mukaan pidä bling bling -rapista, missä uhotaan rahalla, isoilla autoilla ja videoissa pyörii vähäpukeisia naisia.

Sitä samaa olen itsekin miettinyt, että miksi kukaan tällaisesta pitää? Toki minäkin pidän naisista – omastani ja onhan se ihan mukavaa, että on oma auto millä körötellä paikasta toiseen, sekä rahaa sen verran että leivän syrjässä pysyy kiinni. Silti nämä asiat eivät ole sellaisia, että niillä kehuskelu ja oman erinomaisuuden nostaminen esiin musiikin muodossa kauheasti kiinnostaisi.

Valitettavan moni tätä roskaa silti ostaa. Jostain kumman syystä Cheekin tyyliset artistit myyvät levyjään uskomattoman paljon. Ei se voi kappaleiden sanomasta ainakaan johtua, sillä sitä niissä ei juurikaan ole. Räppärin lauluäänestäkin voi olla montaa mieltä.

Cheek itse on käyttänyt ilmaisua ”vihaajat vihaa”. Minä en vihaa. Minä säälin. Säälin hänen kaltaisiaan artisteja, joiden musiikin teossa paistaa vain yksi asia. Raha. Tällaisen musiikin tuottamisessa ei ole merkitystä sillä onko sanoma hyvää vai huonoa tai edes keskinkertaista, kunhan se vain viihdyttää yleisöä ja myy tarpeeksi. Kun kysyntää ei enää ole, vaipuu se myös unholaan yhtä nopeasti kuin on suosion huippuunsa noussut.

Kyseessä on kaupallinen tuote jonka ainoa tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa levy-yhtiölle sekä artistille itselleen. Valitettavasti yhteiskuntamme on valtavirtaisesti muokkautunut suuntaan missä sellaiset asiat kuin seksi, hienot autot ja oman egon pönkitys myyvät.

Cheekin musiikki on kaupallisen kulttuurin luomaa harhakuvaa siitä, kuinka elämä on hienoa väriloistoa ja vain jos olet taloudellisesti hyvinvoiva olet myös kaikkien silmissä arvostettu. Se ei edes halua antaa aihetta ajatella, että elämässä olisi mitään muuta. Raha on vallitseva elementti ja ilman sitä et ole mitään.

Toisin kuin yhteiskuntakriittisen ja epäkohtiin tarttuvan rap-musiikin syvin ydin on saada kuulijansa ajattelemaan ja avaamaan silmänsä, tämän niin sanotun oikeisto-rapin vaikutus helposti sumentaa varsinkin nuoren kuuntelijansa ajattelua, saaden tämän ihannoimaan vallassa olevia vääristyneitä kapitalistisia arvokäsityksiä tuottajien maksimaalisen voiton turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Se ikävä kyllä johtaa kuuntelijaansa harhaan erittäin vahingollisella tavalla.

Kaupallisesti menestyvä musiikki ei automaattisesti ole huonoa tai väärää, mutta ilman taiteilijan sielusta lähtevän syvällisyyden läsnäoloa se ei ole mitään. Kuten myös Arhinmäki antoi ymmärtää, pelkät myyntiluvut eivät tee taiteesta laadukasta. Juuri syvällisyyden puute paistaa Cheekin ylimielisen olemuksen ja musiikkinsa sisällöllisesti tyhjän sanoman läpi.

Lähetä kommentti