Tampereen kaupungin alaisuudessa toimiva päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsu on jo vuosien ajan tarjonnut keskustan alueella tai sen läheisyydessä laadukkaita matalan kynnyksen palveluitaan muun muassa päihdeongelmaisille tai päihdeongelmasta toipuville, sekä muille asiakkailleen.

Huoltsun ideana on ollut periaate, että siellä on saanut oleskella myös päihtyneenä, vaikka päihteidenkäyttö sisätiloissa onkin ollut kiellettyä. Tämä on mahdollistanut erilaisten arjessa pärjäämiseen liittyvien peruspalveluiden tarjoamisen monille sellaisille ihmisille, joille se aktiivisen päihdekäytön vuoksi muualla olisi ollut vähintäänkin haastavaa, ellei jopa mahdotonta.

Huoltsu tarjoaa mahdollisuuden muun muassa edulliseen ruokailuun, peseytymiseen, vaatehuoltoon, terveysneuvontaan, sosiaalipalveluihin ja pienimuotoisiin hoidollisiin toimenpiteisiin. Se toimii myös paikkana, mihin kuka tahansa tarvitseva voi tulla lepäämään tai viettämään aikaa arjen keskellä. Henkilökunta koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista.

Tampereen Hervannassa toimii matalan kynnyksen asumispalveluja tamperelaisille asunnottomille tarjoava Tampereen asumispäivystys ja asumisyksiköt (TASTU). Myös asumispäivystykseen voi tulla päihtyneenä, mutta sen toiminnan tarkoituksena on olla lyhytaikaista ja tilapäistä, eikä sen toiminnan ytimessä oleellisesti ole keskittyä päivätoimintaan. Asunnottomien määrä on Tampereella kääntynyt kasvuun ja käyttöaste asumispäivystyksessä onkin ollut suuri jo pitkään.

Hervanta on alueena verrattain laaja. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat näyttäytyvät sen keskustan alueen katukuvassa lähes päivittäin. Kaikki näistä ihmisistä eivät suinkaan ole asunnottomia ja näin ollen rajoittuvat asumispäivystyksen palveluiden ulkopuolelle. Myöskään asumispäivystyksen asiakkailla ei aina päiväsaikaan ole sellaista mielekästä paikkaa, missä he voisivat turvallisesti ja häiriöttä aikaansa viettää. Kauppakeskus DUO:n läheisyyteen keskittyvä, toisinaan häiriötilanteitakin aiheuttava oleskelu ja päihteiden käyttö taas häirinnee myös siellä toimivien yrittäjien tai muun henkilökunnan – tai kauppakeskuksessa asioivien asiakkaiden arkea.

Tavoittaako Huoltsu kaikkia palveluitaan tarvitsevia hervantalaisia tai muita lähialueilla asuvia? Vaikka asumispäivystyksen toimintaperiaatetta laajennettaisiin kohdistumaan myös yleisesti tamperelaisille suunnattuun päihtyneiden päivätoimintaan, ovat yksikön rakenteelliset tilat sellaisen pyörittämiseen melko haastavat. Myös erilaisten tarkoitusperiaatteidensa vuoksi päivätoimintakeskus ja lyhytaikaisen ensisuojan tarjoamiseen tähtäävä asumispäivystys olisi hyvä pitää toisistaan erillään. Liiallinen asiakasmäärä helposti kuormittaisi myös henkilökuntaa.

Esitän yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa, että Huoltsun kaltaisen päivätoimintakeskuksen perustamista ryhdyttäisiin ensi tilassa selvittämään – ja suunnittelemaan toteutettavaksi myös Tampereen Hervantaan.

16.03.2020

Juhapekka Lindfors
Tampereen kaupungin varavaltuutettu / Vasemmistoliitto

Olen ollut Vasemmistoliiton jäsen vuodesta 2014. Vasemmistolainen olen ajattelultani ollut niin kauan, kuin vain muistan. Lisäksi myös eläimet ja ympäristö ovat olleet omassa arvopohjassani erittäin korkeassa asemassa.

Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan kovastikin vetoa Eläinoikeuspuolueen toimintaan ja sen perusideologiaan. Sinällään minulla ei olisi halua ryhtyä omaa puoluettani nykyisestä vaihtamaan, sillä myös vasemmistossa ovat useat EOP:n esille nostamat asiat olleet lähellä monien jäsentensä sydämiä. Ovatko ne olleet sitä kuitenkaan riittävästi?

En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa.

Ollessani ehdolla viime kuntavaaleissa pari vuotta sitten, pyrin omissa vaaliteemoissani nostamaan eläinten ja ympäristön asemaa esille melko paljon. Vaalikojuilla kävin myös hyviä keskusteluja parin EOP:n silloisen ehdokkaan kanssa. Muiden ehdokkaiden vaaliteemoja seuratessani kuitenkin koin, että eläimet eivät teemoissa lopulta osakseen kovinkaan suurta roolia saaneet. Vastaavat havainnot ovat minua harmittaneet jo kauan.

Eläimet yleisesti heikompana ja äänettömänä osapuolena jäävät aivan liian usein mitättömään asemaan päätösten teossa, missä lähinnä pyritään huomioimaan ihmisten tarpeita ja etuja. Tähän toivon muutosta ja siksi koen, että EOP:n politiikalle on yhteiskunnassamme todellakin tarvetta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa on EOP muodostanut vaaliliittoja parin muun pienemmän puolueen kanssa. Pidän tätä hyvänä asiana. Varsinkin, jos sillä voidaan parantaa myös tämän hieman toisenlaisen ajattelun mahdollisuutta päästä mukaan päätösten tekoon.

Myös omalta puolueeltani toivoisin vielä enemmän panostusta näiden tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. En pitäisi pahana tiiviimmän yhteistyön muodostamista myös EOP:n kanssa. Eläinoikeudet ja ympäristön tilaan liittyvät kysymykset tulevat väistämättä pysymään keskusteluissa vielä pitkään.

Ennen laajamittaisia mielensäpahoittamisten hyökyaaltoja, ihmisten Suomessa olisi nyt hyvä ymmärtää muutama asia. AY-liikkeen noustessa laajoin joukoin vastustamaan hallituksemme suunnitelmia heikentää lakiteitse alle 20 henkilön yrityksissä työntekijöiden irtisanomissuojaa, ei tässä ole kyse kiusanteosta ketään kohtaan tai yrittäjien ehdoin tahdoin ahdinkoon ajamisesta. Jos tulevat ylityökiellot tai mahdolliset lakot Suomen kaatavat, eipä tämä yhteiskunta kyllä kovin vahvalla pohjalla ole ollut alunalkaenkaan.

Siinä missä työntekijäjärjestöt pyrkivät pikkuhiljaa pienin ehdoin parantamaan jäsentensä asemaa työmarkkinoilla, pyrkii myös vastapuoli toimimaan samalla tavalla lähinnä omaa asemaansa ajatellen. Se vain tehdään niin hitaasti ja huomaamattomasti, että ikävä kokonaisuus tullaan kansan parissa huomaamaan vasta, kun se on jo liian myöhäistä. Hallituksemme on tätä osaltaan harrastanut jo vuosia.

Suosittelen itse kunkin nyt tarkkaan miettimään, kenen joukoissa lopulta seisoo.

Se on järjestelmällisesti koko Sipilän pääministerikauden ajan horjuttanut työntekijöiden, työttömien, opiskelijoiden, lapsiperheiden ja monien muiden pienituloisten tai heikommassa asemassa olevien asemaa erinäisin leikkauksin, eikä tälle nyt näytä tulevan loppua. Myös valtion omaisuutta on myyty holtittomasti (osittain myös edellisten hallituskausien aikana), mikä tietyissä tapauksissa on johtanut perustarpeiden ja -palveluiden kohtuuttomiin hintojen korotuksiin ja näin vain lisännyt pienituloisten ahdinkoa.

Me valitettavasti jo hyväksyimme KIKY:n, mikä on näkynyt muun muassa julkisella sektorilla lomarahojen leikkaamisina ja yleisesti työajan pidentymisinä. Myös koeaikaa on jo pidennetty ja työttömiä on rangaistu naurettavia piirteitä saaneilla aktiivimalleilla.

Palkankorotuksissa olemme jo vuosia joutuneet hyväksymään nollalinjan tai korotukset, jotka epäoikeudenmukaisuudessaan lähinnä suututtavat ja saavat monen varmasti miettimään kysymystä, miksi edes maksaa jäsenmaksuja järjestöille, jotka tällaiseen suostuvat. En ihmettele yhtään. Olen myös itse ollut pettynyt lukuisia kertoja.

Kaikille leikkauksille on hallituksen suunnalta annettu jatkuvasti perusteluiksi välttämättömyys huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Työllisyyttä kuulemma lisätään ja työttömyyttä vähennetään. Silti alati rehottavaan korruptioon tai veronkiertoon ei haluta puuttua ja päätöksissä suositaan jo ennestään taloudellisesti hyvinvoivia. Keiden kustannuksella?

Kannattaa muistaa, että kaikkiin näihin heikennyksiin on aloite tullut nimenomaan Suomen hallitukselta, eikä suinkaan AY-liikkeeltä, jota vastaan on nyt aloitettu laajamittainen mediasota. Se on lähinnä joutunut valitsemaan uhkailun ja kiristyksen väliltä ja tehnyt myös siksi osittain huonoja ratkaisuja.

Pitäisikö meidän myös jatkossa vain antaa ikävien asioiden tapahtua, vai kenties edes yrittää tehdä asioille jotain? Nyt toivottavasti vihdoin on tämä raja ylitetty ja asialle pyritään tekemään jotain konkreettista. Silti vielä rauhanomaisin keinoin ja hyvä niin.

Nyt valmisteilla oleva laki irtisanomisten helpottamiselle on vain jäävuoren huippu kaiken tämän sohjon seassa. Sille ei löydy objektiivisia perusteluita. Henkilöperusteisen irtisanomisen oikeus työnantajalla on jo nyt olemassa, mikäli sille syystä tai toisesta tarvetta löytyy. Myös direktio-oikeus itsessään pitää vallan visusti työnantajan käsissä.

Työllisyyttä tämä laki ei tule lisäämään. Ei, ellei sitä sitten tilastoja kaunistelemalla osata perustella, kuten on jo tehty esimerkiksi korvaamalla yrityksissä palkkaa vastaan työskenteleviä henkilöitä lähes ilmaisilla työkokeilijoilla tai aktiivimallien uhreilla. Yhteiskunta tämän pelleilyn lopulta kuitenkin maksaa, eli juuri sinä ja minä.

Tällaisia aloitteita tullaan hallituksen toimesta laskemaan liikkeelle myös jatkossa, ellei tätä kehitystä pysäytetä nyt. Kun tällainen pienimuotoisempi laki on ensin saatu hivutettua voimaan, ei se jää siihen, vaan siitä on helppoa jatkaa. Tulevaisuudessa irtisanomisten helpottaminen tullaan sisällyttämään myös suurempiin yrityksiin, mikä on omiaan lisäämään mielivaltaisten irtisanomisten määrää.

Nyt ei taistella työnantajia vastaan, eikä pyritä hankaloittamaan kenenkään elinkeinon harjoittamista. Nyt syyttävä sormi osoittaa kohti Suomen hallitusta, joka on totaalisen käsittämättömällä tavalla tuhoamassa kaiken sen, mitä vuosikymmenten aikana on työmarkkinoilla rakennettu osaksi työntekijöiden turvaa.

Koko yhteisen sopimisen kulttuuria pyritään romuttamaan. EK ja sen talutusnuorassa kulkeva hallitus haluaa murskata koko AY-liikkeen. Haluammeko tosissaan takaisin 1900-luvun alun kaltaiseen aikaan, kun työntekijöillä ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työehtoihinsa tai -oloihinsa?

Minulla ei tällä hetkellä ole mitään omaa työnantajaani vastaan. Nykyisen hallituksen sen sijaan kaataisin heti, jos vain voisin. Mikäli työtaistelut tästä vielä laajenevat, aion olla niissä täysillä mukana, enkä todellakaan tee sitä työnantajaani tai työkavereitani kiusatakseni tai saattaakseni kenenkään turvallisuutta vaaraan. Suosittelen itse kunkin nyt tarkkaan miettimään, kenen joukoissa lopulta seisoo. Nyt ollaan koko lailla jännän äärellä.

Olin ehdolla juuri käydyissä Kuntavaaleissa Tampereella. Onnistuin haalimaan ääniä yhteensä hurjat 183 kpl, mikä ei valitettavasti riittänyt henkilökohtaiseen läpimenooni.

Haluaisin uskoa, että ainakin ison osan saamistani äänistä ansaitsin juuri eläimiin ja ympäristöön liittyvistä kannanotoistani. Vaaleissa yhtenä kärkenäni oli muun muassa teema koiraystävällisestä kaupungista. Mitäkö minä tällä sitten tarkoitin?

Tahtoisitko itse olla aina kytkettynä vapauttasi rajoittavaan liekaan?

On jälleen kevät. Luonto heräilee uuteen aamuun pitkän ja kylmän yön jäljiltä. Valon määrä on lisääntynyt ja auringon lämpö hellii talven jäljiltä kylmenneitä jäseniämme.

Kohonnut positiivinen mieliala ja innostuneisuus on silminnähtävissä usean vastaantulijan kasvoilta. Kuljemme kohti ehkä vuodenaikojemme parasta aikaa. Ei mene enää kauaa, kun järvet lämpiävät ja ihmiset nauttivat olostaan täysin rinnoin. Kesä tekee tuloaan.

Keskellä oman riemumme saatamme toisinaan unohtaa, että emme toki ole ainoita eläviä kaupungissamme, jotka kyseisestä ajanjaksosta tahtoisivat päästä nauttimaan. Valitettavasti useat lait ja määräykset asettavat omat rajoituksensa näiden tarpeiden toteuttamiselle.

Metsästyslaki (615/1993) 8 luku 51 § säätää koiran kiinnipitovelvollisuudesta seuraavasti: ”Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.”

Edellä mainittuun momenttiin löytyy laista toki omat poikkeuksensa koiran käyttötarkoitukseen tai ikään liittyen, mutta lähtökohtaisesti koiraa ei saisi tänä aikana päästää luonnossa vapaasti juoksemaan. Kiinnipidolla pyritään turvaamaan rauha luonnonvaraisten eläinten pesinnälle, mikä sinällään on hyvä asia.

Toisaalta Metsästyslain 8 luku 53 § kieltää koiran irtipidon toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa myös muina aikoina ja lisäksi Järjestyslain 4 luku 14 § edellyttää yleisesti koiran kytkettynä pitoa taajama-alueella.

On toki totta, että vapaana juokseva koira saattaisi vilpittömällä ilonpidollaan aiheuttaa vahinkoa pesinnälle ja näin vaikeuttaa luonnonvaraisten eläinten lisääntymistä. En missään nimessä halua tätä mahdollisuutta vähätellä. Toisaalta ihminen itse vahingoittaa luonnon monimuotoisuutta jatkuvasti monilla omilla valinnoillaan, joiden rajoittamiseen harvemmin löytyy riittävästi poliittista tahtoa.

Ihmisten lisäksi myös koirat nauttivat luonnossa liikkumisesta. Tahtoisitko itse olla aina kytkettynä vapauttasi rajoittavaan liekaan? Monet koirat nauttivat myös uimisesta, erityisesti kuumina päivinä. Järjestyslain 4 luku 14 § rajoittaa myös tätä tarvetta. Sen mukaan koiraa ei saa päästää lainkaan yleiselle uimarannalle – ei edes kytkettynä. Koiralle soveltuvien turvallisten uimapaikkojen etsiminen on toisinaan vaikeaa, varsinkin jos tahtoisi myös itse ystävänsä kanssa vedessä pulikoida.

Jos määräystä kiinnipidosta ajatellaan koiran näkökulmasta, jo pelkästään tämä puoli vuotta on sen elämän kestoon suhteutettuna todella kohtuuton aika. Myös kevät- ja kesäajan rientojen evääminen koiralta on mielestäni julmaa ymmärtämättömyyttä sen lajityypillisiä tarpeita kohtaan.

Kukapa haluaisi kauniina päivän jäädä kotiin odottamaan, kun lauman muut jäsenet nauttivat olostaan muualla? Uskaltaisin väittää tämän kielletyn ajanjakson olevan yhtälailla myös koiralle sen parasta aikaa ulkona liikkumiseen.

Tampereella ei mielestäni ole riittävästi koirapuistoja tai laajempia koirille tarkoitettuja ulkoilutusalueita, missä ne saisivat vapaasti kirmata esimerkiksi ilman huolta luonnonvaraisten eläinten pesinnän häiriintymisestä tai jalkojen vahingoittumisesta kovalla asfaltilla.

Täällä ei mielestäni myöskään ole liiaksi koirille soveltuvia uimapaikkoja, joiden ylläpitoon panostettaisiin riittävästi. Sellaisen löytämiseksi joutuu usein matkustamaan pitkiäkin matkoja ja silloinkaan ei oma uiminen koiransa kanssa ole välttämättä mahdollista.

Siitä huolimatta koirapuistoja on viimeaikoina lakkautettu ja jopa koirille tarkoitettu uimapaikka Santalahden läheisyydestä hukattiin rakennusbisneksen ahneisiin käsiin. Nyt olisi mielestäni aika rakennuttaa tilalle uusi ja parempi, mutta minne?

Kaipaisin koirille myös kaupungin tarjoamia juomapaikkoja keskustan alueelle, missä ne voisivat kuumina kesäpäivinä virkistäytyä vailla pelkoa saastuneesta vedestä. Juomapisteiden ylläpidon en uskoisi olevan ylitsepääsemättömän kallista tai edes vaikeaa.

Muun muassa tällaisiin asioihin olisin ollut halukas vaikuttamaan ja valmis tuomaan oman panokseni kaupungin päätöksenteossa. Näihin kaikkiin asioihin me voimme vaikuttaa paremmilla kaavoituspäätöksillä ja kohdentamalla verovarojamme oikeudenmukaisemmin.

Nyt me vain luomme tilanteita, missä koiriin liittyviä säädöksiä rikotaan tietoisesti, koska muita vaihtoehtoja ei anneta. Se voi osaltaan myös herättää ärtymystä koirattomissa ihmisissä ja lisätä eripuraa kuntalaisten keskuudessa. Kärsijänä lopulta on kuitenkin tilanteeseen aina syytön koira.

Kaupunki kuuluu sen kaikille asukkaille, myös eläimille. Uudelta valtuustolta toivon voimaa ja viisautta vastuullisiin päätöksiin. Muistuttaisin, että elämässä on myös rahaa ja talouden hoitoakin tärkeämpiä asioita. Pidetään huolta myös luonnosta ja niistä, joiden ääntä emme kuule tai ymmärrä.

Seuraava kirjoitus voi aiheuttaa mielipahaa ja puistatuksen tunnetta. Vuonna 2014 Suomessa teurastettiin runsaat 67 miljoonaa eläintä, mistä sikojen osuus oli noin kaksi miljoonaa. Noin neljäsosa tästä määrästä teurastettiin juuri joulun alla.

Siat pääasiallisesti tainnutetaan työntämällä ne pienissä ryhmissä pieneen hissimäiseen tilaan, missä ne tukehtuvat hiilidioksidin kautta. Pimeään ja ahtaaseen tilaan pakottaminen jo itsessään on julmaa tätä älykästä eläintä kohtaan, mutta toimenpiteen aiheuttama tukehtumisen tunne ei varmasti olisi kenenkään toivoma tapa kuolla.

Sen aikana tilasta kuuluva kiljunta on sydäntä särkevää.

Tainnutus kestää noin puoli minuuttia. Sen aikana tilasta kuuluva kiljunta on sydäntä särkevää. Toimenpiteen jälkeen tajuttomalta eläimeltä viilletään kurkku auki, mikä varmistaa tämän elämänhaluisen luontokappaleen elämän päättymisen. Se oli iältään noin puolivuotias. Siitä erinäisten toimenpiteiden kautta se päätyy osina kauppojen hyllyille ja ihmisten ruokapöytiin.

Kotimaisia kinkkuja myytiin vuonna 2014 noin 6,2 miljoonaa kiloa. Tämä kaikki siis pelkästään Suomessa ja vain perinteidemme vuoksi. En edes tohdi ajatella, kuinka paljon määrä on nyt kaksi vuotta myöhemmin tai kuinka suuri se on maailmanlaajuisesti.

Tämä on oikeasti järkyttävää ja surullista. On vaikeaa ymmärtää, että tätä toistetaan vuosittain. Vain koska ihmiset kokevat tarvetta perinteille ja pitävät kinkun osuutta joulupöydissä iloisena asiana. Ei, se ei ole sitä.

En vain kertakaikkiaan voi kokea mielihyvää tällaisesta totutusta tavasta, mikä aiheuttaa aivan valtavasti tuskaa täysin viattomille, älykkäille ja sosiaalisille eläimille.

Mielestäni tämän perinteen ylläpitäminen on kuvottavaa. Jokainen joka sitä jotenkin yrittää iloisena asiana näyttää, voisi oikeasti joskus yrittää hetkeksi asettua itsensä ulkopuolelle kyseistä asiaa tarkastelemaan. Kulutukseen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Suomessa on toistuvasti arvosteltu lehdistönvapauden – ja yleisesti mielipiteenvapauden tilaa itänaapurissamme. On annettu ymmärtää, että media Venäjällä on tiukasti sen hallinnon otteessa ja poikkipuoliset näkemykset vaiennetaan surutta. Samaan aikaan on totuttu suitsuttamaan oman maamme tiedonvälityksen riippumattomuutta ja usko median luotettavuuteen on ollut täällä vahvaa.

Suomen Kuvalehden tänään julkaisema epäilys siitä, että pääministeri Juha Sipilä olisi Terrafame-kohuun liittyen pyrkinyt vaikuttamaan Yleisradion uutisointiin itselleen kiusallisen aiheen käsittelyn lopettamiseksi, saattaa tämän uskon nyt pahasti koetukselle.

Kuinka paljon tämänkaltaista painostusta todellisuudessa tapahtuu tai on tapahtunut aiemmin?

Asiaa ei yhtään helpota Yleisradion vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen epäuskottava puolustautuminen asian suhteen. Hän kiistää Sipilän painostuksella olleen vaikutusta jo valmisteilla olleiden juttujen julkaisematta jättämiseen. Siitä huolimatta tämä pääosin valtio-omisteinen julkisen palvelun viestintäyhtiö päätyi linjaamaan toimintaansa pääministerille mieluisaan suuntaan. Myös Ylen henkilökunnan toimintaa on eri uutisointien perusteella ohjailtu tämän jälkeen vähintäänkin kyseenalaisin keinoin.

Itselleni väistämättä herää kysymys Ylen riippumattomuuden aitoudesta. Kuinka paljon tämänkaltaista painostusta todellisuudessa tapahtuu tai on tapahtunut aiemmin? Onko media tiukasti valtiotason silmää tekevien otteessa myös Suomessa?

Valitettavasti näen Yleisradion toiminnassa yhtymäkohtia juuri niihin samoihin epädemokraattisiin ja lehdistönvapautta rajoittaviin arvoihin, mistä se itse on lukuisia kertoja syyttänyt muun muassa naapurimaatamme. Pidän tällaista toimintaa valitettavana ja erittäin vaarallisena kehityssuuntana.

Asioista keskustelu – vaikeistakin, on usein miellyttävää jos keskustelun jokaisella osapuolella on riittävät ja objektiiviset perustelut omille mielipiteilleen.

Vanha sanonta kertoo, että makuasioista ei voi kiistellä. Toki jokaisen mieltymys erilaisiin makuelämyksiin on yksilöllinen, eikä näistä asioista kiistely useinkaan liene kovinkaan hedelmällistä.

Mikä erottaa ystävän ja mikä ruoan? Kysymys on tottumuksista.

Voiko tällainen subjektiivinen mielipide kuitenkaan olla pätevä argumentti, kun vastakkain ovat kulinaristinen nautinto ja tuntevan elollisen olennon oikeus elämään? Mielestäni ei.

Kun puhutaan eläinten oikeuksista, on käsittämätöntä, että keskustelua toistuvasti vastakkainasetellaan suhteessa rahaan ja talouteen tai ihmisen pinttyneisiin ruokailutottumuksiin. Eläimen oikeus elämään ei ole mitenkään verrannollinen näihin asioihin. Keskustelu on tällöin täysin väärillä urilla.

Ihminen joka vakuuttelee itselleen tai muille olevansa ”heikompien” puolella ja apua tarvitsevien asialla, mutta samaan aikaan suhtautuu häilyvän piittaamattomasti luonnon monimuotoisuuteen ja eläinten kohteluun, tai suhtautuu välinpitämättömästi niiden yhtäläiseen oikeuteen olla ja elää, on surullisen hukassa oman reflektionsa suhteen. Kokeeko tällainen ihminen tosissaan itsensä oikeamieliseksi?

Ihminen ei ole lihansyöjä. Lihaa syödään ravintosuosituksiin nähden nykyään aivan liian paljon ja sen on todettu olevan yhteydessä myös moniin yhteiskunnallisiin ongelmiimme, kuten esimerkiksi ylipainoon tai syöpään.

Sekasyöjän ruoansulatusjärjestelmämme ansiosta pystymme hyödyntämään monipuolisesti monia erilaisia kasvikunnan tuotteita ruokavaliossamme ja vaihtoehtoja eettisempään ruokailuun on tänä päivänä tarjolla runsaasti. Ravintoarvoiltaan jopa oikeasti kattavia ja maukkaita sellaisia.

Se, onko joku hyvää, ei voi nousta argumenttina eettisen ajattelun yläpuolelle. Pidän minäkin lihan mausta ja sen koostumuksesta, mutta en tahdo sitä enää syödä, koska tapa miten ihminen lihantuotantoa toteuttaa on julmaa ja väärin. Tämän lisäksi se on yksi pahimmista ilmastonmuutoksen aiheuttajista.

Viime vuosina eri eläinoikeusjärjestöjen julkaisemat materiaalit eläintehtaiden todellisuudesta ympäri maailman ovat nostaneet vuosikymmeniä jatkuneet tehotuotannon vaietut epäkohdat tavallisten ihmisten tietoisuuteen. Vaikka se ei sopisi markkinoiden tai päättäjien pirtaan, näistä asioista ei tule vaieta enää koskaan.

Eläinten olojen parantaminen tällaisilla tehtailla on välttämätöntä, mutta se ei ole mikään lopullinen ratkaisu, sillä niiden esineellistävä tarhaaminen hyötykäyttöön on jo lähtökohtaisesti moraalitonta ja väärin.

Tuntevan olennon olemassaolon vähättely ja toisen lajin näkeminen vain itselleen hyödykkeenä on ihmiselle itsensä epärealistista nostamista ylivertaiseen asemaan muihin elämänmuotoihin nähden. Se sokeuttaa järkevän ajattelun ja on kaukana kokonaisuuden näkemisestä.

Yksikään toinen eläin luonnossa ei toimi kuten ihminen. Petoeläin pääsääntöisesti tappaa elääkseen, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Ihminen tappaa ilokseen tai hyötyäkseen taloudellisesti, vaikka sillä olisi paljonkin muita vaihtoehtoja.

Eläimet ovat ihmisten kanssa hyvin samankaltaisia. Ne ovat elämänhaluisia yksilöitä, joilla on omat persoonallisuuden piirteensä, heikkoutensa ja vahvuutensa. Ne ovat tietoisia omasta itsestään, kykeneviä tuntemaan iloa ja surua, sekä kärsivät huonosta kohtelustaan, mikä oireilee fyysisesti ja psyykkisesti.

Tämän varmasti tunnistaa jokainen kotieläimestä huolehtiva ihminen omasta rakkaasta perheenjäsenestään. Miksi asia olisi toisin tuotantoeläimen kohdalla? Mikä erottaa ystävän ja mikä ruoan? Kysymys on tottumuksista.

Minä itse haluan kunnioittaa näiden tuntevien olentojen oikeutta elämään olemalla syömättä niitä ja olemalla näin lihottamatta lisää tämän teollisuudenalan paksuja tilipusseja. Ihmisenä minä voin näin toimia ja primitiivisen ajattelun lisäksi hyödyntää valinnoissani myös tunnetta oikeasta ja väärästä.

Tämän kaltaisen sairaan teollisuudenalan hallitun alasajon toteuttamisen aloittaminen olisi kunnioitettava teko. Siinä kuluttajalla olisi suuri rooli.

”Mutta kun se on hyvää”

On ahdistavan surullista joutua kuulemaan ja näkemään tämän kaltaista keskustelua – kelatkaa, joka päivä!

Kuten säännöllisesti tuntuu tapahtuvan, eduskunta käsittelee jälleen lakialoitetta, jossa vaaditaan tiettyihin rikoksiin syyllistyneiden tuomioiden koventamista. Eipä siitä ole pitkä aika, kun tätä vaadittiin rattijuopumukseen syyllistyneille. Aloite silloin oli mielestäni kyseenalainen, mutta nyt on kyseessä vielä enemmän tunteisiin vetoava aihe. Pedofilia.

Sana aiheuttaa usein välittömän ja syvän inhon tällaisen taipumuksen omaavaa ihmistä kohtaan. Taipumus pedofiliaan on moraalikäsitteidemme mukaan ehdottomasti väärin. Vaikka alkukantaisen ja tunnepitoisen reaktion sijasta haluankin ajatella asiaa hieman laajemmin, en ole asiasta eri mieltä. Puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ajatuksena vastenmielinen ja tuomittava.

Ansaitseeko pedofiilisen taipumuksen omaava ihminen osakseen ymmärrystä?

Tulisiko seksuaalirikollisten tuomioita kuitenkaan koventaa? Kuinka moni tuomioiden koventamista vaativista pysähtyy miettimään, että pedofiilinen teko, vaikka se rikollista onkin, on pedofilia ennen kaikkea sairaus? Tuleeko sairaat ihmiset sulkea vankilaan? Auttaako se ongelmien ratkaisuissa?

Pidemmät vankilatuomiot ehkä antaisivat vääryyttä kohdanneille ja kostonhimoisille ihmisille pintapuolisen tunteen oikeuden toteutumisesta. Tunteen, että paha on saanut palkkansa. Tällainen hurmos on kuitenkin vain väliaikaista ja pian mennyt ohi. Traumaattisuus ja paha olo sen sijaan ovat läsnä myös tämän jälkeen.

Hyödyttävätkö ankarammat vankilatuomiot todellisuudessa ketään? Mennäänkö tällaisissa pohdinnoissa toistuvasti metsään, kun asioita ei kyetä tarkastelemaan objektiivisesti ja kuljetaan tunteiden liian vahvasti siivittämällä tiellä?

Yhteiskunnalle tuomioiden koventaminen olisi taloudellisesti kallista, eivätkä ne edelleenkään poistaisi itse sairautta. Rikkaruohoa ei kitketä päätä katkaisemalla. Jos kestäviä ratkaisuja tahdotaan synnyttää, tulisi panostaa ennaltaehkäisyyn, eli tarttua ongelmien juurille.

En tarkoita, että rikollisesta teosta tulisi jättää rankaisematta. Onko tuomioiden koventaminen kuitenkaan oikea tapa pyrkiä ratkaisuihin? Tällaiseen kaavaillut varat voisi ennemmin käyttää pedofiliaan taipuvaisten ennaltaehkäisevään hoitoon, jolloin hyväksikäyttötapauksilta voitaisiin monilta osin välttyä. Välttää traumatisoitumista ja pelastaa monen ihmisen elämä.

Olipa kyse pedofiilistä itsestään, uhriksi joutuneesta lapsesta tai tämän omaisista, tuomioiden koventaminen ei heidän ongelmiaan mihinkään poista. Sairas henkilö tarvitsee edelleen apua. Myös uhrille ja tämän omaisille annettavan avun näkisin olevan kovennettua rangaistusta huomattavasti tärkeämpää.

Seuraavaan kysymykseen antamani vastaus saattaa herättää vastareaktion monessa ihmisessä. Ansaitseeko pedofiilisen taipumuksen omaava ihminen osakseen ymmärrystä? Omasta mielestäni ansaitsee. Kyllä, siinä missä kuka tahansa muukin sairas ihminen.

Suurin osa pedofiliaan taipuvaisista ihmisistä ei koskaan toteuta taipumuksiaan käytännössä, eivätkä näin ollen koskaan vahingoita ketään. Osa myös itse hakeutuu hoitoon taipumuksen tunnistaessaan. He joutuvat kuitenkin jatkuvasti hillitsemään itselleen luonnollista käyttäytymistä ja jopa piilottelemaan sairauttaan.

Kuinka raskasta voikaan olla ja elää itsensä kanssa voimatta olla oma itsensä? Kuinka kunnioitettava voikaan olla sellainen ihminen, joka ymmärtäessään taipumuksensa olevan väärin ja toiselle vahingollinen, jättää toimimatta mielihalunsa mukaisesti? Eikö tällainen ihminen ansaitse arvostusta ja ymmärrystä osakseen?

Kuinka moni hyväksikäyttöön lopulta syyllistyneistä pedofiileista olisi jättänyt lasta vahingoittavan tekonsa tekemättä, mikäli hänen ongelmaansa olisi osattu tarttua ajoissa? Olisiko meidän aika alkaa miettimään tätäkin vaikeaa aihetta vähemmän tunnekeskeisesti ja enemmän aitoa ratkaisua etsien?

Mielestäni apua tarvitseville ihmiselle tulisi tarjota kaikki mahdollinen yhteiskunnallinen apu. Varsinkin, jos he ovat itse sellaista halukkaita vastaan ottamaan. Rankaisun koventamiseen keskittyminen ei hyödytä ketään.

Tämän päivän sana tuntuu olevan uudistuminen.

Ihmiset uudistavat itseään uusilla vaatteilla ja muilla ulkonäönmuutoksilla. Erilaisten tuotteiden ulkokuoret ja etiketit muuttuvat säännöllisesti. Poliisiorganisaatio uudistaa ilmettään uusilla teippauksilla autoissaan ja pukeutumisessa.

Firmat uusivat logojaan ja muita yritystensä mainoksia. Yleisradio käytti kosolti rahaa oman ilmeensä uudistamiseen ja jopa poliittiset puolueet pohtivat kokouksissaan miten uusiutua, jotta hiipuva kannatus saataisiin nousujohteiseksi.

Meidän tulee kehittyä ei uudistua.

Näitä kaikkia tuntuu yhdistävän yksi asia, pintapuolinen imagon kiillotus.

Uudistuminen kuuluu markkinatalouteen. Tuotetta pyritään väkisin pitämään kiinnostavana, että se menisi paremmin kaupan ja tuottaisi enemmän voittoa. Sisältö ei pääasiallisesti muutu mihinkään. Se pysyy yleensä samana, pienen pieniä ja epäolennaisia mikromuutoksia lukuun ottamatta.

Ei hyvää ja toimivaa tarvitse uudistaa väkisin ja huonon parantamiseen pyrkiminen pinnallisin keinoin on turhaa. Joskus vanhan on väistyttävä uuden tieltä, jotta kehitys voisi edetä.

Tähän pinnalliseen uudistustyöhön käytetylle vaivalle ja rahalle olisi varmasti käyttöä myös toisaalla.

Meidän tulee kehittyä ei uudistua. Uudistuminen nykymaailmassa on pääasiallisesti itsensä – ja muiden petkuttamista.

Yleisesti ajatellen suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden raja on häilyvä. Vaikka tarkoitusperät itsellä olisivat puhtaat, toisinaan ihmiset pahoittavat mielensä itselleen vieraista ajatuksista. Olen myös itse saanut niskaani syytöksiä suvaitsemattomuudesta näitä kantoja esille tuodessani.

Oman suvaitsevaisuuteni määritelmä on melko yksinkertainen. Ihminen voi olla millainen tahtoo ja tehdä mitä tahtoo, kunhan ei olemisellaan tai tekemisellään aiheuta pahaa toisille. Oli sitten kyse muista ihmisistä, eläimistä tai luonnon- ja elämän kunnioittamisesta yleisesti. Tätä periaatetta pyrin toteuttamaan myös omassa elämässäni.

Myös ystävä on ollut vieras ja tuntematon, ennen kuin häneen on tutustunut.

Vaikka on asioita, mitä en suvaitse, uskaltaisin silti kutsua itseäni suvaitsevaiseksi ihmiseksi. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että on olemassa asioita, joita vain ei voi hyväksyä. Yksi tällainen asia on rasismi ja siihen liittyvä henkinen tai fyysinen väkivalta. Se yksinkertaisesti on väärin, eikä ansaitse sijaa demokraattisissa elimissämme.

Kehittyvän nuoren ihmisen ajattelu pohjautuu usein vanhemmilta ja sukulaisilta opittuihin käsitteisiin. Myös muun lähipiirin vaikutuksella on vahva merkitys yksilön ideologisen arvopohjan muokkautumiselle. Nuorena koettu ahdasmielinen ilmapiiri tukee omia arvokäsityksiä pitkälle aikuisikään ja valitettavan usein myös periytyy tuleville jälkipolville.

Omaa suhtautumistaan asioihin voi olla vaikea ymmärtää ahtaaksi, mikäli suvaitsemattomuus on ollut valtavirtaista ja täysin normaalia piireissä, missä nuoruutensa on viettänyt. Herääminen tällaisesta kuplasta ei ole helppoa.

Kierre on kuitenkin mahdollista katkaista, sillä elämänkokemus ja kohtaamiset eritaustaisten ihmisten kanssa yleensä avaavat itsenäiseen ajatteluun kykenevän ihmisen silmät ennemmin tai myöhemmin. Myös ystävä on ollut vieras ja tuntematon, ennen kuin häneen on tutustunut.

Yhteiskuntamme ei rakennu ulkopuolisilta suljettujen erillisten yhteisöjen varaan. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai toista väärää. On vain olemassa erilaisia yksilöitä erilaisista lähtökohdista, joita meidän kaikkien tulisi oppia kunnioittamaan samanarvoisina ihmisinä. Yhdessä me muodostamme yhteiskuntamme, missä jokaisella tulee olla yhdenvertainen oikeus olla ja elää yhteisiä sääntöjämme noudattaen.

Tärkeää näitä asenteita muokatessa, olisi pyrkiä tarkastelemaan asioita oman kuorensa ulkopuolelta. Toista ymmärtämään voi oppia vain toisen asemaan asettumalla. Yksilöinä me vastaamme itse tekemisistämme, eikä kokonaisia kansakuntia voi tuomita näiden yksittäisten yksilöiden tekojen perusteella – rasismin aatteena voi.

Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita, eikä suvaitsemattomuus suvaitsemattomuutta kohtaan tee ihmisestä suvaitsematonta. Päinvastoin. Huolellinen perustelu ahtaita asenteita vastaan jopa auttaa suvaitsematonta suvaitsemaan asioita paremmin.