Kuten säännöllisesti tuntuu tapahtuvan, eduskunta käsittelee jälleen lakialoitetta, jossa vaaditaan tiettyihin rikoksiin syyllistyneiden tuomioiden koventamista. Eipä siitä ole pitkä aika, kun tätä vaadittiin rattijuopumukseen syyllistyneille. Aloite silloin oli mielestäni kyseenalainen, mutta nyt on kyseessä vielä enemmän tunteisiin vetoava aihe. Pedofilia.
Sana aiheuttaa usein välittömän ja syvän inhon tällaisen taipumuksen omaavaa ihmistä kohtaan. Taipumus pedofiliaan on moraalikäsitteidemme mukaan ehdottomasti väärin. Vaikka alkukantaisen ja tunnepitoisen reaktion sijasta haluankin ajatella asiaa hieman laajemmin, en ole asiasta eri mieltä. Puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ajatuksena vastenmielinen ja tuomittava.
Ansaitseeko pedofiilisen taipumuksen omaava ihminen osakseen ymmärrystä?
Tulisiko seksuaalirikollisten tuomioita kuitenkaan koventaa? Kuinka moni tuomioiden koventamista vaativista pysähtyy miettimään, että pedofiilinen teko, vaikka se rikollista onkin, on pedofilia ennen kaikkea sairaus? Tuleeko sairaat ihmiset sulkea vankilaan? Auttaako se ongelmien ratkaisuissa?
Pidemmät vankilatuomiot ehkä antaisivat vääryyttä kohdanneille ja kostonhimoisille ihmisille pintapuolisen tunteen oikeuden toteutumisesta. Tunteen, että paha on saanut palkkansa. Tällainen hurmos on kuitenkin vain väliaikaista ja pian mennyt ohi. Traumaattisuus ja paha olo sen sijaan ovat läsnä myös tämän jälkeen.
Hyödyttävätkö ankarammat vankilatuomiot todellisuudessa ketään? Mennäänkö tällaisissa pohdinnoissa toistuvasti metsään, kun asioita ei kyetä tarkastelemaan objektiivisesti ja kuljetaan tunteiden liian vahvasti siivittämällä tiellä?
Yhteiskunnalle tuomioiden koventaminen olisi taloudellisesti kallista, eivätkä ne edelleenkään poistaisi itse sairautta. Rikkaruohoa ei kitketä päätä katkaisemalla. Jos kestäviä ratkaisuja tahdotaan synnyttää, tulisi panostaa ennaltaehkäisyyn, eli tarttua ongelmien juurille.
En tarkoita, että rikollisesta teosta tulisi jättää rankaisematta. Onko tuomioiden koventaminen kuitenkaan oikea tapa pyrkiä ratkaisuihin? Tällaiseen kaavaillut varat voisi ennemmin käyttää pedofiliaan taipuvaisten ennaltaehkäisevään hoitoon, jolloin hyväksikäyttötapauksilta voitaisiin monilta osin välttyä. Välttää traumatisoitumista ja pelastaa monen ihmisen elämä.
Olipa kyse pedofiilistä itsestään, uhriksi joutuneesta lapsesta tai tämän omaisista, tuomioiden koventaminen ei heidän ongelmiaan mihinkään poista. Sairas henkilö tarvitsee edelleen apua. Myös uhrille ja tämän omaisille annettavan avun näkisin olevan kovennettua rangaistusta huomattavasti tärkeämpää.
Seuraavaan kysymykseen antamani vastaus saattaa herättää vastareaktion monessa ihmisessä. Ansaitseeko pedofiilisen taipumuksen omaava ihminen osakseen ymmärrystä? Omasta mielestäni ansaitsee. Kyllä, siinä missä kuka tahansa muukin sairas ihminen.
Suurin osa pedofiliaan taipuvaisista ihmisistä ei koskaan toteuta taipumuksiaan käytännössä, eivätkä näin ollen koskaan vahingoita ketään. Osa myös itse hakeutuu hoitoon taipumuksen tunnistaessaan. He joutuvat kuitenkin jatkuvasti hillitsemään itselleen luonnollista käyttäytymistä ja jopa piilottelemaan sairauttaan.
Kuinka raskasta voikaan olla ja elää itsensä kanssa voimatta olla oma itsensä? Kuinka kunnioitettava voikaan olla sellainen ihminen, joka ymmärtäessään taipumuksensa olevan väärin ja toiselle vahingollinen, jättää toimimatta mielihalunsa mukaisesti? Eikö tällainen ihminen ansaitse arvostusta ja ymmärrystä osakseen?
Kuinka moni hyväksikäyttöön lopulta syyllistyneistä pedofiileista olisi jättänyt lasta vahingoittavan tekonsa tekemättä, mikäli hänen ongelmaansa olisi osattu tarttua ajoissa? Olisiko meidän aika alkaa miettimään tätäkin vaikeaa aihetta vähemmän tunnekeskeisesti ja enemmän aitoa ratkaisua etsien?
Mielestäni apua tarvitseville ihmiselle tulisi tarjota kaikki mahdollinen yhteiskunnallinen apu. Varsinkin, jos he ovat itse sellaista halukkaita vastaan ottamaan. Rankaisun koventamiseen keskittyminen ei hyödytä ketään.