Yleisesti ajatellen suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden raja on häilyvä. Vaikka tarkoitusperät itsellä olisivat puhtaat, toisinaan ihmiset pahoittavat mielensä itselleen vieraista ajatuksista. Olen myös itse saanut niskaani syytöksiä suvaitsemattomuudesta näitä kantoja esille tuodessani.
Oman suvaitsevaisuuteni määritelmä on melko yksinkertainen. Ihminen voi olla millainen tahtoo ja tehdä mitä tahtoo, kunhan ei olemisellaan tai tekemisellään aiheuta pahaa toisille. Oli sitten kyse muista ihmisistä, eläimistä tai luonnon- ja elämän kunnioittamisesta yleisesti. Tätä periaatetta pyrin toteuttamaan myös omassa elämässäni.
Myös ystävä on ollut vieras ja tuntematon, ennen kuin häneen on tutustunut.
Vaikka on asioita, mitä en suvaitse, uskaltaisin silti kutsua itseäni suvaitsevaiseksi ihmiseksi. Olen vahvasti myös sitä mieltä, että on olemassa asioita, joita vain ei voi hyväksyä. Yksi tällainen asia on rasismi ja siihen liittyvä henkinen tai fyysinen väkivalta. Se yksinkertaisesti on väärin, eikä ansaitse sijaa demokraattisissa elimissämme.
Kehittyvän nuoren ihmisen ajattelu pohjautuu usein vanhemmilta ja sukulaisilta opittuihin käsitteisiin. Myös muun lähipiirin vaikutuksella on vahva merkitys yksilön ideologisen arvopohjan muokkautumiselle. Nuorena koettu ahdasmielinen ilmapiiri tukee omia arvokäsityksiä pitkälle aikuisikään ja valitettavan usein myös periytyy tuleville jälkipolville.
Omaa suhtautumistaan asioihin voi olla vaikea ymmärtää ahtaaksi, mikäli suvaitsemattomuus on ollut valtavirtaista ja täysin normaalia piireissä, missä nuoruutensa on viettänyt. Herääminen tällaisesta kuplasta ei ole helppoa.
Kierre on kuitenkin mahdollista katkaista, sillä elämänkokemus ja kohtaamiset eritaustaisten ihmisten kanssa yleensä avaavat itsenäiseen ajatteluun kykenevän ihmisen silmät ennemmin tai myöhemmin. Myös ystävä on ollut vieras ja tuntematon, ennen kuin häneen on tutustunut.
Yhteiskuntamme ei rakennu ulkopuolisilta suljettujen erillisten yhteisöjen varaan. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai toista väärää. On vain olemassa erilaisia yksilöitä erilaisista lähtökohdista, joita meidän kaikkien tulisi oppia kunnioittamaan samanarvoisina ihmisinä. Yhdessä me muodostamme yhteiskuntamme, missä jokaisella tulee olla yhdenvertainen oikeus olla ja elää yhteisiä sääntöjämme noudattaen.
Tärkeää näitä asenteita muokatessa, olisi pyrkiä tarkastelemaan asioita oman kuorensa ulkopuolelta. Toista ymmärtämään voi oppia vain toisen asemaan asettumalla. Yksilöinä me vastaamme itse tekemisistämme, eikä kokonaisia kansakuntia voi tuomita näiden yksittäisten yksilöiden tekojen perusteella – rasismin aatteena voi.
Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita, eikä suvaitsemattomuus suvaitsemattomuutta kohtaan tee ihmisestä suvaitsematonta. Päinvastoin. Huolellinen perustelu ahtaita asenteita vastaan jopa auttaa suvaitsematonta suvaitsemaan asioita paremmin.
1 kommenttia artikkelissa: "Kun suvaitsevaisuudesta tuli suvaitsemattomuutta"