Kansalaispalvelus: Työkokeilusta tulevaisuuteen

Vastaa

En kannata yleistä asevelvollisuutta. Nykyinen järjestelmä, paitsi että se on sukupuoleen, uskontoon tai asumispaikkaan nähden epätasa-arvoinen, on se myös auttamatta vanhanaikainen, eikä takaa uskottavaa tai tarpeeksi motivoitunutta reserviä kriisitilanteen mahdollisesti osuessa kohdalle. Vapaaehtoisuuteen perustuva asepalvelus olisi huomattavasti oikeudenmukaisempi ja kustannustehokkaampi vaihtoehto.

Se myös mahdollistaisi tilanteen, missä palvelukseen hakeutuisi oikeasti motivoituneita nuoria miehiä ja naisia, joilla olisi parempi tahtotila ylläpitää osaamistaan myöhemmin myös reservissä. Toisin, kuin sellaisilla miehillä, jotka palvelukseen velvoitetaan vapaudenriiston uhalla vastentahtoisesti ja väkisin. Se on myös yhteiskunnalle kallista, sillä tällaisten ihmisten kouluttamiseen käytettävät varat valuvat kokolailla hukkaan ja ovat pois niiltä motivoituneilta henkilöiltä, joille näitä varoja voitaisiin suunnata myös laadukkaiden kertausharjoitusten muodossa.

Kansalaispalvelus voisi pitää sisällään yhteiskunnallisesti yleishyödyllisiä aiheita, mutta se voisi olla myös peruskoulunsa päättävälle nuorelle laajempi Tutustu työelämään –kampanja ennen jatko-opiskeluiden aloittamista.

Siviilipalvelus on toisaalta hyvä väylä tutustua työelämään ja oppia tarkastelemaan maailmaa hieman laajemmasta perspektiivistä, toisin, kuin usein kovin umpimielinen ja suppea kasarmiympäristö. Siviilipalveluksen luonne on sekin sinällään ongelmallinen, sillä myös se perustuu pakonomaisuuteen, mikäli armeijaan astuminen on yksilölle ylitsepääsemätön vaihtoehto, eikä vapautusta itselleen onnistu rauhanajaksi saamaan.

Moni valitsee vankeus- tai pantarangaistuksen. Tällainen rankaisutoimenpide taas on täysin ihmisoikeuksien vastaista ja totaalista yhteiskunnan varojen tuhlausta. Se ei yksinkertaisesti hyödytä ketään ja resursseja tuhlataan valtavia määriä. Lisäksi se tuo ikävän merkinnän nuoren ihmisen rekisteriin, mikä saattaa hankaloittaa totaalikieltäytyjän työllistymistä tulevaisuudessa ja lisätä syrjäytymisriskiä.

Yhteiskunnan kannalta kaikkia kansalaisiaan koskeva yleinen kansalaispalvelus olisi mielestäni huomattavasti järkevämpi ratkaisu asevelvollisuuden tilalle. Siis mikäli tällainen pakkoon perustuva järjestelmä on valtaosalle suomalaisista niin pyhä, että siitä ei voida luopua kokonaan.

Kansalaispalvelus voisi pitää sisällään yhteiskunnallisesti yleishyödyllisiä aiheita, mutta se voisi olla myös peruskoulunsa päättävälle nuorelle laajempi Tutustu työelämään –kampanja ennen jatko-opiskeluiden aloittamista.

Vaikka osalle lapsista tulevaisuuden uravalinnat ovat melko selkeitä jo nuoresta iästään huolimatta, ei moni peruskoulun 9. vuosiluokan jälkeen vielä tiedä, mitä tahtoisi aikuisena tehdä tai mihin ammattiin hänen kannattaisi kouluttautua. Yhä useampi nuori kouluttautuu aloille, mitkä eivät joko työllistä tai eivät vastaa nuoren käsityksiä tulevaisuudestaan. Osa nuorista ei jatka opintojaan oppivelvollisuuden päätyttyä tai keskeyttää ne ja on näin vaarassa syrjäytyä. Uudelleen kouluttautuminen myöhemmällä iällä taas on yhteiskunnalle kallista.

Jo toteutetun oppivelvollisuusajan pidentämisen sijaan kannattaisin ennemmin ajatusta tämän korvaavasta kansalaispalveluksesta, missä peruskoulun jälkeen nuorelle mahdollistettaisiin tilaisuus tutustua erilaisiin ammatteihin käytännössä työkokeilun muodossa. Velvollisuuden osalta kansalaispalveluksen kesto voisi olla 270 päivää, huomioiden kuitenkin viikonloput ja muut vapaapäiviksi määritellyt ajanjaksot. Se alkaisi normaalisti lukuvuosijärjestelmän mukaisesti kesälomakauden jälkeen.

Työkokeilujaksot olisivat noin 30 päivän mittaisia ja niitä suoritettaisiin yhteensä seitsemässä eri työympäristössä. Palvelustaan aloittavalla nuorella olisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä ammattialat hän valitsisi työkokeilujaksoonsa. Näitä käytäisiin peruskoulussa läpi opinto-ohjaajan avustuksella ennen kansalaispalveluksen aloitusta. Jäljelle jäävät 60 päivää palvelustaan suorittavalle opetettaisiin erilaisia väestönsuojelu- ja ensiaputehtäviä, sekä muita yhteiskunnallisesti merkittäviä taitoja. Palvelukseen kuuluisi myös nuoren opastusta jatko-opintoihin hakeutumisesta.

Työkokeiluun perustuvalla kansalaispalveluksella luotaisiin nuorelle paremmat mahdollisuudet hahmottaa, mitkä ammatit olisivat juuri yksilölle itselleen sopivimpia ja antaisivat vahvemman ponnistuslaudan innostukselle lähteä opiskelemaan mieluisinta ammattialaa. Näin myös varmistettaisiin, että jokainen nuori saisi jo varhaisella iällä tärkeää tietoa, osaamista ja kokemusta myös muilta aloilta, mistä saattaisi olla hyötyä tulevaisuudessa.

Mitä sitten tapahtuisi asepalvelukselle, siviilipalvelukselle tai totaalikieltäytymiselle?

Asepalvelus muutettaisiin vapaaehtoiseksi ja palvelukseen astumisen ajankohdaksi asetettaisiin aikaisintaan se vuosi, kun palvelustaan suorittamaan saapuva täyttää 20-vuotta. Asepalvelus olisi myös palkallista, mistä luonnollisesti pidätettäisiin ansiotulovero ja muut vähennykset. Palveluksen voisi keskeyttää ilman seuraamuksia.

Noin kuukauden kestävä siviilipalvelus olisi niin ikään vapaaehtoista ja sillä voisi syventää jo kansalaispalveluksessaan oppimiaan taitoja. Myös siviilipalveluksesta maksettaisiin suorittajalle korvaus nykyisen käytännön mukaisesti.

Siviilipalveluksen suorittamisen ei välttämättä tarvitsisi olla este reservin toimintaan osallistumiselle myöhemmin. Sen voisi suorittaa myös asepalveluksen suorittanut – tai suorittamaan aikova henkilö. Reservistä voisi jatkossakin kieltäytyä nykyisen käytännön mukaisesti hakeutumalla täydennyspalvelukseen.

Totaalikieltäytymiseen ei olisi enää tarvetta, eikä Suomen kansalaisia näin ollen enää syyttöminä tuomittaisi ihmisarvoaan alentavaan tilanteeseen.

Työaikaa, omaa aikaa vai piiloylityötä?

3 vastausta

Käsi ylös, kuka tulee töihin etuajassa esimerkiksi siksi, että ehtii vaihtaa työvaatteet päälleen ennen suoritusta? Itse kuulun tähän joukkoon.

Aloilla, missä erillinen työvaatetus on pakollinen, osa työntekijöistä pukee työvaatteet päälleen jo kotona, säästäen näin omaa aikaansa. Tietyillä toimialoilla työvaatteet tulee säilyttää valmiustilassa työpaikalla esimerkiksi hygieniasyistä johtuen, eikä kotona valmistautuminen näin ollen ole mahdollista. Toisilla työpaikoilla ei edes tarvita erillisiä työvaatteita, vaan työntekijät ovat sonnustautuneet omiinsa.

Onko työntekijän uhrattava omaa aikaansa työnantajan eduksi ilman korvausta?

Esimerkiksi vartiointialalla laki määrittelee hyvin selvästi, missä tilanteissa työvaatteita saa käyttää. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 2 luku 32 §: ”Vartijan asua saa käyttää vain vartija vartioimistehtävissä.” Käytännössä tämä tarkoittaa, että työvaatteet saavat olla päällä vasta ennalta sovitun työvuoron alkaessa. Teoriassa se tarkoittaa myös sitä, että työasuun pukeutuminen kotona ja työmatkan suorittaminen työvaatteet päällä ei ole sallittua.

Jokaisella meillä on omat tarpeemme ja käsityksemme siitä, miten paljon aikaa tarvitsemme tulevaan työvuoroon valmistautumiseen. On siis vaikeaa asettaa eri toimialoja ja työntekijöitä yhdenvertaiseen asemaan työhön valmistautumiseen käytettävän ajan osalta.

Useilla työpaikoilla ohjeistuksessa mainitaan, että työvaatteiden päälle pukeminen ei ole työaikaa. Sen tulee tapahtua ennen työvuoron alkua. Toisaalta se on myös ihan loogista, sillä työajan alkaessa tulisi työntekijän olla valmiina siihen tehtävään mistä työnantaja hänelle palkan maksaa.

Onko tämä kuitenkaan oikein? Onko työntekijän uhrattava omaa aikaansa työnantajan eduksi ilman korvausta?

Piiloylityötä on työnantajan eduksi tehtävä työ, mikä tapahtuu varsinaisen palkallisen työajan ulkopuolella. Se voi olla esimerkiksi kymmenen- tai viisitoista minuuttia, minkä tunnollinen työntekijä käyttää vielä työvuoronsa päättymisen jälkeen työtehtävän suorittamiseen. Se voi olla vaikka työn viimeistelyä tai esimerkiksi vuoronvaihdon yhteydessä käytävää ohjeistusta seuraavalle työntekijälle.

Moni tekee tätä ihan omasta tahdostaan, eikä välttämättä koe siinä mitään ongelmaa. Toisille tämä taas saattaa olla varsin ärsyttävä jatkumo, kun työvuoroon ei ole resursoitu tarpeeksi työaikaa näiden ehkä pienten, mutta kokonaisuuden kannalta silti oleellisten yksityiskohtien huomioimiseen. Yhteistä näissä kuitenkin on se, että piiloylityöstä ei makseta palkkaa ja ainoa joka siitä hyötyy on työnantaja.

Omasta mielestäni aloilla missä työnantajan määrittelemien työvaatteiden käyttö on pakollista, tulisi työvaatteiden pukemiseen käytettävän ajan ehdottomasti olla palkallista työaikaa. Mielestäni ei ole oikeutettua vaatia työntekijää saapumaan töihin etuajassa vain siksi, että hän ehtii nämä työnteon kannalta oleelliset ja -pakolliset työvaatteet pukea päälleen.

Käytännössä, mikäli varsinainen työaika alkaisi esimerkiksi klo 08:00, tulisi siihen olla varattu viisitoista minuuttia valmistautumiseen ja varsinainen työ aloitettaisiin vasta klo 08:15. Tämä voisi toimia myös siten, että kyseinen vartti olisi varattu palkallisena klo 07:45 alkaen. Kyseistä aikaa voitaisiin pukeutumisen lisäksi hyödyntää myös vuoronvaihdossa tapahtuvaan ohjeistukseen vuoroaan päättävältä työntekijältä vuoroaan aloittavalle.

Vuoron päättymisen jälkeen omien vaatteiden vaihtamiseen käytettävän ajan säilyttäisin edelleen työntekijän omalla ajalla suoritettavana, ellei se työtehtävän suorittamisen kannalta muuta edellytä. Tällöin tämäkin aika tulisi huomioida resursseissa palkallisena.

Ihmisarvoinen kohtelu kuuluu kaikille

2 vastausta

Kun kerran pääsin vauhtiin muistelmieni teossa, päätin avata julkiseksi myös yhden toisen tapauksen turvallisuusalalta muutaman vuoden takaa.

Oli marraskuun puoliväli vuonna 2010 ja työskentelin piirivartijana Tampereella. Ennen puoltapäivää olin suorittamassa tavanomaista vartiointikierrosta Kauppahallin käytävillä.

Kaikki kolme kauppiasta jatkoivat minun äänekästä arvostelemistani. Ympärillä oli useita asiakkaita seuraamassa tilannetta.

Huomasin erään leipomotuotteita kauppaavan kojun läheisyydessä sijaitsevilla asiakaspenkeillä istuskelevan kolme miestä. Miehet olivat hieman rähjäisen näköisiä, mutta eivät millään tavalla aiheuttaneet häiriötä olemisellaan.

Miehet eivät rähisseet, eivätkä juopotelleet tai millään muillakaan tavoilla käyttäytyneet epäasiallisesti. He yksinkertaisesti vain istuivat aloillaan. Kyseisellä hetkellä minulla ei ollut mitään syytä kiinnittää heihin sen suurempaa huomiota.

Pian leipomokojun omistaja tuli minua vastaan käytävällä. Hän oli työntämässä yrityksensä tyhjiä muovilaatikoita kohti vastapäistä uloskäyntiä. Tervehdin miestä ja jatkoin kulkuani toiseen suuntaan. Hetkeä myöhemmin kuulin hänen kutsuvan minua. Käännyin ja huomasin miehen pysähtyneen istuvan kolmikon kohdalle.

Leipomokojun omistaja palasi luokseni ja kehotti minua poistamaan miehet Kauppahallista. Äänensävy oli voimakas ja käskevä. Myös yksi lihakauppiaista saapui luokseni samaa toitottaen. Kysyin kauppiailta, mitä nämä miehet olivat tehneet. Kysyin olivatko he juopotelleet tai muuten käyttäytyneet häiritsevästi. Vastaus oli kieltävä. Ilmoitin ponnekkaasti, että minulla ei silloin ole oikeutta ryhtyä heitä poistamaan.

Leipomokojun omistaja kertoi minulle, että miehillä oli ”porttikielto” Kauppahalliin. Vastasin, että sellaista kuin porttikielto ei ole olemassa. Kerroin kauppiaille, että vaikka miehet olivatkin laitapuolen kulkijan näköisiä, olivat he ihmisiä siinä missä muutkin asiakkaat. Heillä oli mielestäni yhtäläinen oikeus oleskella Kauppahallin tiloissa kuin muillakin.

Viereisillä penkeillä istui myös pari iäkkäämpää rouvashenkilöä. Selitin kauppiaille, että Suomessa on voimassa laki yhdenvertaisuudesta. Tämän perusteella kaikkia ihmisiä täytyy kohdella tasavertaisesti, kauppiaiden väittämistä syistä riippumatta. Miesten poistaminen tilasta ilman syytä olisi ollut syrjivää käytöstä. Heidän olemuksensa kun eivät eronneet näistä kahdesta naisesta kuin ulkoisesti. Molemmat seurueet vain istuivat rauhallisesti paikallaan.

Kauppiaat eivät millään tavoin noteeranneet perusteluitani. He alkoivat äänekkäästi sättimään minua muiden käytävällä olleiden asiakkaiden kuullen. Leipomokojun omistaja kyseenalaisti, että ”mitä he tekevät vartijalla joka ei hoida tehtäviään”. Hän tuli lähes iholle kiinni ja vihaisesti osoitteli minua sormellaan. Samalla hän toisti vaatimuksensa miesten poistamisesta.

Leipomokojun omistaja sanoi, että ”hän maksaa minulle siitä, että hoidan hänen vaatimiaan tehtäviä”. Myös lihakauppias osallistui hänen vaatimuksiinsa. Leipomokojun omistaja ilmoitti minulle, että mikäli en tee mitä hän käskee, ottaa hän yhteyttä esimiehiini. Pysyin kannassani ja kerroin, että näiden asioiden pohjalta minulla ei ole perusteltua syytä poistaa miehiä Kauppahallista. Lihakauppias kehotti leipomokojun omistajaa ottamaan yhteyttä esimiehiini ja valittamaan toiminnastani.

Tässä vaiheessa tilanteeseen liittyi myös toinen lihakauppias. Myös hän alkoi vaatimaan miesten poistamista. Hän arvosteli, että en osannut hoitaa tehtäviäni ja ryhtyi kritisoimaan ”millaisen kurssin olen (ammattiini) käynyt”. Selitin hänelle saman, mitä olin kahdelle muullekin kauppiaalle juuri aikaisemmin kertonut.

Leipomokojun omistaja sätti minua kovaan ääneen. Hän kyseenalaisti, että ”näethän sinä itsekin mitä nämä miehet ovat”. En kommentoinut asiaa. Hän jatkoi rähjäämistään ja sanoi, että ”miehet haisevat pahalle ja ovat kusseet housuunsa”. Tämä ei pitänyt paikkaansa. Miehet vain ja ainoastaan istuivat penkillä, joskin tässä kohtaa hieman hämmästyneenä kuunnellen käymäämme keskustelua.

Kaikki kolme kauppiasta jatkoivat minun äänekästä arvostelemistani. Ympärillä oli useita asiakkaita seuraamassa tilannetta. Kauppiaat eivät vieläkään hyväksyneet perusteluitani kieltäytyä vaatimuksistaan. He kuitenkin pian lopettivat tilanteen. Lihakauppiaat palasivat kojuilleen ja leipomokojun omistaja laatikoineen jatkoi matkaansa kohti uloskäynnin tuulikaappia.

Kävelin hänen peräänsä ja pyysin sivummalle selvittämään asiaa kahden kesken ilman asiakkaiden läsnäoloa. Hän ei tähän suostunut. Olimme kahden noin kymmenen sekuntia, kunnes hän palasi käytävälle. Kauppias ilmoitti minulle, että mikäli minä en miehiä poista, tekee hän sen itse. Kauppias meni istuvien miesten luo ja käski heidät ulos. Miehet tottelivat ja poistuivat. Nämä kaksi iäkkäämpää naista jäivät paikoilleen.

Tiesin kokemuksesta, että tapaus ei jäisi tähän. Siirryin sivummalle. Soitin itse esimiehelleni ja kerroin tapahtuneesta. Annoin ymmärtää, että Kauppahallista tullaan todennäköisesti ottamaan yhteyttä. Puhelun jälkeen palasin Leipomokojulle ja etsin sen omistajan käsiini. Kysyin, oliko hänellä esimieheni numeroa, mihin voisi toiminnastani valittaa. Olin tarjoamassa hänelle työnantajani vastaavan hoitajan puhelinnumeroa, mutta kauppias ilmoitti hänellä olevan se jo. Nyökkäsin ja poistuin Kauppahallista.

Pari tuntia myöhemmin leipomokojun yksi työntekijöistä soitti minulle työnumerooni. Hän kertoi, että asiakaspenkeillä istuu mies juomassa olutta. Olin paikalla muutamassa minuutissa. Penkeillä istuskeli kaljaa juopotteleva mies naispuolisen seuralaisensa kanssa. Pariskunta ei kuulunut aikaisemmin poistettuun seurueeseen. Kehotin miestä laittamaan oluensa pois ja siirtymään ulos Kauppahallista. Hän totteli ja poistui seuralaisensa kanssa. Leipomokojun työntekijä kiitti minua toiminnastani. Omistajaa en paikalla nähnyt. Jälleen poistuin kohteelta.

Kuten arvata saattoi, aikaisemmasta toiminnastani tehtiin valitus esimiehelleni leipomokojun omistajan toimesta. Joitakin päiviä myöhemmin tapauksen tiimoilta pidettiin palaveri asiakkaan kanssa. Itse en tilaisuuteen osallistunut. Jälkeenpäin sain kuitenkin kuulla, että asia oli loppuun käsitelty. Esimieheni antoi minun ymmärtää, että olin toiminut tilanteessa täysin oikein.

Joitakin viikkoja myöhemmin törmäsin leipomokojun omistajaan Kauppahallissa. Mies tervehti minua iloisesti ja pyysi tulemaan kahville. Join sumpit ja turisimme omiamme. Taisi hän tarjota vielä pullankin kylkiäisenä.

Asiakas ei ole aina oikeassa

8 vastausta

Selailin vanhoja muistiinpanoja tietokoneeni kovalevyltä ja muistoihini palasi muuan epämiellyttävä tapaus vuosien takaa. Aihe on sinällään yhä ajankohtainen ja siksi ajattelin laatia muistelmistani uuden blogi-kirjoituksen.

Oli vuosi 2008. Työskentelin tuolloin myymälävartijana jo edesmenneessä Koivistonkylän Euromarketissa Tampereella. Kaupan yleinen ilmapiiri oli lievästi ilmaistuna negatiivinen.

Tietenkään en nauttinut tapahtuneesta yhtään. Tein vain työtäni. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koko prosessi oli tapahtunut tarkasti sääntöjä noudattaen, eikä se kestänyt kauaa.

Kaupan logistiikka oli retuperällä ja monet rakennuksen pelastussuunnitelman- sekä yleisen lainsäädännön vaatimat turvallisuuteen liittyvät yksityiskohdat oli hävyttömästi jätetty hoitamatta. Niistä oli lukuisia kertoja kaupan johtoa huomautettu esimerkiksi vartijoiden toimesta.

Ongelmia pyrittiin piilottelemaan tai niihin kehiteltiin lyhytaikaisia hätäratkaisuja ennalta ilmoitettujen auditointien ja viranomaistarkastusten ajoiksi.

Ehkä härskein esimerkki tällaisesta toiminnasta oli, kun tulenarkaa ainetta sisältäviä polttoainesäiliöitä varastoitiin väliaikaisesti kaupan ulkoseinustalla sijaitsevaan puuvarastoon. Auringonsäteet pääsivät osumaan niihin ja ne olivat muutenkin siellä sivullisten helposti tavoitettavissa. Näille kun ei kaupassa ollut sääntöjen mukaisia säilytystiloja. Normaalisti ne lojuivat lastauslaiturilla.

Asiakkaiden tietoon ei erilaisia epäkohtia tietenkään haluttu tuoda, mutta henkilökunnan tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan oli ilmeinen. Ikävät puheet täyttivät käytävät ja toisten selän takana tapahtuva kieroilu oli jokapäiväistä.

Toki mukaviakin ihmisiä mahtui tähän joukkoon, mutta yleistettynä tuntui, kuin kaikki olisivat vihanneet toisiaan ja ennen kaikkea kaikki olisivat vihanneet juuri vartijaa.

Monet henkilöstölle epämiellyttävät työt yleensä sysättiin vartijan niskaan. Tämä saattoi olla esimerkiksi ostoskorien tai -kärryjen keräämistä takaisin omille paikoilleen, pullohuoneen hoitamista ja laitteiden huoltamista koneiden jumittuessa, sisäisen postin lajittelua ja – jakamista, yleisiä kunnossapito- ja huoltotöitä, käytettyjen astioiden plokkaamista kokoustiloista ja toisinaan jopa siivousta.

Olipa työ melkeinpä mitä tahansa, jos sille ei oltu määritelty varsinaista tekijää, oli yleinen asenne, kyllä vartija hoitaa. Ja teitpä sitten mitä tahansa, lähes aina oli jollain jotain negatiivista sanottavaa tekemisistäsi, tai olit tekemässä väärää asiaa väärään aikaan.

Jos ruuhkapäivinä olit huoltamassa esimerkiksi pullohuonetta, saatettiin info-pisteestä soittaa ja vaatia tulemaan kiireesti keräämään kassalinjoille kertyneitä valtavia ostoskorivuoria pois. Tai kun olit tätä tehtävää suorittamassa ja pullokoneet alkoivat iloisesti piipaten ilmoittamaan tukkeutumisestaan, olisi niitä taas mentävä nopeasti laittamaan toimintakuntoon turhautuneiden asiakkaiden hoputtaessa vierellä.

Laskujeni mukaan päivittäisiin työtehtäviin kuului noin neljän tai viiden eri toimialan työt. Näiden lisäksi olisi pitänyt hoitaa vielä itse turvallisuusalan töitä, eli ennaltaehkäistä häiriökäyttäytymistä, tarkkailla tapahtumia kaupan käytävillä valvontakameroilla, kuin myös fyysisesti paikan päällä ja yrittää ottaa näpistelijöitä kiinni.

Jatkuva kiire ylimääräisissä työtehtävissä aiheuttivat sen, että varsinaiseen vartijan työhön ei juurikaan riittänyt aikaa. Hävikit kasvoivat kasvamistaan, eikä kiinniotoista ollut tietoakaan. Kaupan johto huohotti vartijan niskaan vaatien tämän epäkohdan korjaamista, mutta he halusivat myös näiden edellä mainittujen oheistöiden tulevan hoidetuksi. Tilannetta ei liiemmin helpottanut työnantajani ISS Security Oy:n johdon kaupalle lupaamat suurehkot kiinniottomäärät, jotka vartijoiden olisi tullut viikoittain suorittaa.

Välillä saattoi olla useita työtehtäviä samaan aikaan, eikä niistä mitkään välttämättä liittyneet itse vartiointiin. Yhdelle ihmiselle työmäärä oli täysin kohtuuton. Vartijoita tai muuta henkilökuntaa ei oltu valmiita palkkaamaan lisää, koska se olisi automaattisesti heikentänyt kaupan taloudellista tulosta.

Kun hävikit taas vain kasvoivat entisestään, sai vartija päivittäin kuunnella haukkumista kaupan esimiehiltä. He valittivat aiheesta myös vartioimisliikkeen esimiehille, jotka taas tämän jälkeen soittelivat vuorossa olevalle vartijalle ja vaativat asialle tehtävän jotain.

Äärimmilleen täyttynyttä lokasankoa kaadettiin toistuvasti vartijan niskaan, eivätkä esimiehet sen enempää kaupassa kuin vartioimisliikkeessäkään tuntuneet ottavan vastuuta mistään. Toisinaan rivimiehenä toimiva vartija joutui ottamaan vastuulleen myös esimiehille kuuluvia tehtäviä, saamatta tästä kuitenkaan minkäänlaista rahallista korvausta.

Siinä punnittiin työntekijän moraalia ja tämän tahtoa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin. Näin oli yksinkertaisesti pakko toimia, tai muuten olisivat työt jääneet hoitamatta. Siitä taas olisi syntynyt lisää ongelmia vuorossa olevalle vartijalle.

Stressaava ympäristö ja sen synnyttämä sairaalloinen noidankehä aiheuttivat valtavan taistelun oman mielenterveyden säilyttämisen puolesta. Hermot olivat usein riekaleina ja suuttumus saattoi syntyä hyvinkin tyhjänpäiväisistä asioista. Joskus tuntui, kuin ennen iloisessa ja ystävällisessä ihmisessä olisi alkanut elää jokin hirvittävä kusipää, ennestään täysin tuntematon ja pelottava persoona.

Eräänä päivänä se viimeinkin sitten tapahtui. Ei suinkaan herra Hyden näyttäytyminen tai edes hermoromahdus, vaan suoritin kiinnioton verekseltään havaitussa näpistystilanteessa.

Oli elokuinen lauantai-iltapäivä. Olin tapani mukaan keräämässä ostoskoreja kassalinjan tuntumassa, kun työpuhelimeni soi. Kaupassa oli poikkeuksellisesti tuolloin työtehtäväänsä suorittamassa myös myymäläetsivä. Hän oli havainnut erään asiakkaan toiminnassa olevan jotain epäilyttävää. Seisoin muutamien metrien päässä etsivästä ja kiinnitin huomioni tämän osoittamaan henkilöön.

Iäkkäämpi naisihminen oli kassalla pakkaamassa ostoksiaan muovikassiin ja laski sen ostoskärryynsä. Myymäläetsivä oli havainnut naisen jättäneen kärrynsä pohjalle sinihomejuuston. Muut ostokset oli maksettu, mutta kyseistä juustoa ei. Etsivä epäili, että nainen aikoo jättää tuotteen maksamatta. Näin myös tapahtui.

Seurasin naista, kun tämä alkoi työntämään kärryjään pois kassalinjastosta. Hän nosti juuston käteensä ja laski sen kassiin maksamiensa ostosten joukkoon. Nainen ei millään tavoin antanut ymmärtää, että hänellä olisi ollut aikomustakaan palata maksamaan tuotetta, vaikka selvästi tiedosti sen jääneen maksamatta. Taakseen katsomatta, hän jatkoi matkaansa kohti uloskäyntiä.

Koska nainen oli ylittänyt kassalinjan tuotesuojaportin maksamattoman tuotteen kanssa ja oli pyrkimässä ulos liikkeestä, tulkitsin kiinnioton perusteiden täyttyneen. Myös etsivä, johon edelleen olin puhelinyhteydessä, oli sitä mieltä, että näpistys oli tapahtunut ja kehotti minua toimimaan.

Oli toki täysin mahdollista, että nainen oli unohtanut tuotteen kärryn pohjalle vahingossa, mutta hän ei selvästikään aikonut korjata virhettään, vaikka hänellä olisi ollut siihen vielä mahdollisuus.

Kävelin reippaasti naisen luo ja tervehdin häntä. Selitin tilanteen ja pyysin häntä tulemaan mukaani sivummalle, selvittämään asiaa pois muiden asiakkaiden katseiden alta. Kun kerroin sinihomejuuston jääneen maksamatta, nainen myönsi tämän ja ojensi tuotteen minulle kassistaan.

Nainen lähti vapaaehtoisesti mukaani kohti kiinniottotilaa. Hän käveli koko matkan kärryineen vasemmalla puolellani. Missään vaiheessa en naiseen koskenut. Toimin rauhallisesti ja kohteliaasti. Myymäläetsivä näki tilanteen koko ajan ja puhelinyhteys häneen oli edelleen auki.

Oliko nainen toiminut vilpittömästi ja jättänyt juuston kärryynsä vahingossa? Sitä en tiennyt, eikä sillä tilanteessa oikeastaan ollut merkitystä. Tiesin vain, että lain mukaan minun täytyi kiinnioton tehdessäni laatia tapahtuneesta kirjallinen anastusilmoitus ja kutsua poliisi paikalle selvittämään asiaa.

Kiinniottotilassa oli lattiatasossa olevaa kovaa kiinteää istuinta lukuun ottamatta vain yksi vartijalle tarkoitettu pehmeä konttorituoli. Koska nainen oli iäkkään puoleinen, annoin oman istuimeni hänelle. Pyysin etsivää tuomaan tilaan toisen tuolin ja itse seisoin tämän ajan. Etsivä myös soitti puolestani poliisin paikalle.

Aloitin anastusilmoituksen täyttämisen välittömästi kiinniottotilaan saapumisemme jälkeen. Nainen nousi hermostuneena useita kertoja ylös ja tuli vierelleni pöydän ääreen, mutta palasi kehotuksestani aina takaisin istumaan. Missään vaiheessa en käynyt naiseen käsiksi ja yritin asiallisesti selittää mitä tilanteessa seuraavaksi tapahtuisi.

Nainen oli huolissaan siitä, että ostoksilla mukana ollut aikuinen poikansa ei tiennyt missä hän olisi. Poika oli jäänyt kiinnioton aikana maksamaan omia ostoksiaan toiselle kassalle, eikä välttämättä ollut nähnyt mitä oli tapahtunut. Annoin naisen soittaa puhelimellaan pojalleen ja kertoa tilanteesta.

Ehdotin naiselle myös, että voin antaa hänen maksamansa ostokset pojalleen, varmistaakseni, että ne eivät pilaannu. Poliisin paikalle saapuminen saattaisi kestää. Ehdotin, että poika voisi viedä maksetut ostokset mukanaan. Nainen suostui tähän. Juustoa hän ei omien sanojensa mukaan ollut enää halukas maksamaan.

Annoin ostoskassin kiinniottotilan ulkopuolella odottavalle etsivälle. Poika saapui kiinniottotilan ovelle ja etsivä antoi ostokset hänelle. Poika yritti väkisin pyrkiä sisälle kiinniottotilaan. Seisoin oven edessä estäen tämän pyrkimykset. Selitin, että en voi päästää häntä sisään. Poika hyväksyi tilanteen, mutta poistuessaan solvasi minua äänekkäästi.

Poliisi saapui noin kaksikymmentä minuuttia kiinnioton suorittamisesta ja veivät naisen mukanaan. Olin naiselle tätä ennen selittänyt, että hän voisi poliisin saapuessa selvittää heidän kanssaan onko tapahtunut inhimillinen erehdys. Tilanne oli nyt poliisin vastuulla. Anastetun juuston palautin takaisin kylmäosastolle ja tilanne oli omalta osaltani toistaiseksi ohi.

Tietenkään en nauttinut tapahtuneesta yhtään. Tein vain työtäni. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koko prosessi oli tapahtunut tarkasti sääntöjä noudattaen, eikä se kestänyt kauaa. Toisinaan kiinniottotilanteet saattavat viedä useita tunteja, sillä poliisin tulo paikalle kestää usein kauan, eikä kiinniotettua saa lain mukaan vapauttaa ilman viranomaisen erillistä lupaa.

Sainko toteutuneesta kiinniotosta kuitenkaan kiitosta kaupan esimiehiltä? Seuraavana maanantaina tulin taas suorittamaan työvuoroani. Tunnelmani oli hyvä ja hoidin tehtäviäni sovitusti. Työpuhelimeni soi ja yksi kaupan esimiehistä kyseli lauantain tapahtumista. Kerroin hänelle lyhennetysti toimenpiteistäni ja kysyin miksi tämä asiaa tiedusteli. Esimies kertoi, että minusta oli tehty valitus. Olin yllättynyt ja lähdin selvittämään asiaa tämän huoneeseen.

Kävi ilmi, että kiinniotetun naisen poika oli laatinut minusta haukkumakirjeen. Olin lukemani valituksen perusteella toiminut tilanteessa ”tökerösti”, ”epäasiallisesti” ja jopa ”kovakouraisesti”.

Poika väitti, että olin ”napannut äitiään kädestä” ja ”retuuttanut hänet voimallisesti takahuoneeseen”. Väittämän mukaan olin vain ”yksipuolisesti päättänyt”, että kyseessä on ”myymälävarkauden yritys” ja että olisin sanonut ennen kiinniottotilaan viemistä: ”sä otit ton juuston”, vaikka äitinsä ”olisi halunnut maksaa juuston”. Näistä väittämistä ei yksikään pitänyt paikkaansa.

Pojan mielestä poliisin paikalle kutsuminen oli äitinsä ”julkista nöyryyttämistä”. Myös kaupan esimies oli tätä mieltä. Yritin turhaan selittää esimiehelle, että laki vaati minua toimimaan kyseisellä tavalla.

Pojan väittämän mukaan äitinsä joutui odottamaan ”myymälävartijan kopissa pitkään poliisien tuloa”. En kuulemma ”vastannut mihinkään kysymyksiin” pojalle ja hän ”joutui viemään ostetut tarvikkeet” äitinsä autolla äitinsä kotiin, ”jotta ne eivät pilaantuisi”. Poliisi oli pojan kertoman perusteella jättänyt naista rankaisematta.

Poika käänsi kutakuinkin kaiken toimintani minua vastaan. Jopa edellä mainitut pyrkimykseni toimia tilanteessa inhimillisesti. Poika vaati kaupalta ja vartioimisliikkeeltä kirjallisen vastineen tapahtuneelle ja selvityksen siitä, oliko tällainen toiminta normaalia. Hän halusi myös tietää vartijan oikeuksista vastaavissa tilanteissa.

Ymmärsin kyllä tilanteen kiusallisuuden pojan ja äitinsä näkökulmasta, mutta tällainen asioiden vääristely ja suoranainen valehtelu toiminnastani oli mielestäni hävytöntä. Tilanteen kruunasi, että kaupan esimies jopa uskoi kaiken pojan kirjoittaman ja syytti minua asioista, mihin en ollut syyllistynyt.

Yritin turhaan oikaista tapahtumaa ja kertoa mitä oikeasti oli tapahtunut. Laadin esimiehelle kirjallisen raportin tapahtumista ja pyysin myös tilanteessa silminnäkijänä toimineelta myymäläetsivältä oman raporttinsa aiheesta. Hän puolsi omaa kertomustani ja vahvisti pojan väitteiden olleen tuulesta temmattuja.

Edes nämä kaksi raporttia eivät saaneet kaupan esimiestä uskomaan minua. Minut haukuttiin toistamiseen ja minulle kerrottiin, että he nyt mahdollisesti menettävät vuokseni useita asiakkaita.

Vartioimisliikkeen päällikkö kävi myöhemmin kaupan esimiesten kanssa keskustelun tapahtuneesta. Lopputuloksesta en tiedä, mutta asian käsittely päättyi siihen. Loppujen lopuksi kiinniottamani nainen palkittiin kaupan toimesta viidenkymmenen euron lahjakortilla.

Tämän jälkeen työmotivaationi oli täysin nolla. Olin omilta esimiehiltäni pyytänyt useita kertoja vaihtoa toiselle kohteelle jo kuukausien ajan. He vain lupailivat ja lupailivat yrittää, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Todellisuudessa he eivät voineet ottaa minua kohteelta pois. Heillä ei ollut ketään laittaa tilalleni. Valtaosa vartijoista inhosivat kyseistä kohdetta, koska he tiesivät millainen ympäristö se oli työskennellä.

Kävin työterveyspsykologin juttusilla keskustelemassa ongelmistani. Sain muutaman päivän sairaslomaa, mutta eipä niistä kauheasti apua ollut. Pian ahdistukseni oli noussut niin suureksi, että en keksinyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa työsuhteeni irti. Edessä oli työvoimatoimiston langettama karenssi.

26 vuotta epävarmuutta, kuinka monta edessä?

Vastaa

Syksyisen harmaa ja sateinen perjantai-ilta joulukuussa ei estellyt päättäväistä ihmisjoukkoa, jotka kokoontumisvapauden turvin kerääntyivät vaatimaan oikeutta kaupan alan osa-aikatyöläisille Tampereella.

Lielahden K-citymarketin edustalle ilta viiden aikaan järjestäytyneiden mielenosoittajien osallistujamäärä ehkä jäi odotetusta reilusta sadasta, mutta se ei onnistunut laimentamaan huolestuneiden kansalaisten sanomaa. Pirkanmaan käräjäoikeuden 3. joulukuuta antama tuomio lisätyöntarjoamisvelvollisuutta – ja osa-aikatyötä koskevassa riita-asiassa työnantajan eduksi oli käsittämätön.

On hyvä ymmärtää, että vastentahtoisen osa-aikatyön ongelmat koskettavat meitä työntekijäluokkaan kuuluvia kaikkia yhteisesti.

Myyjä Tuija Hanhisalo on työskennellyt osa-aikaisella työsopimuksella K-citymarketille jo vuodesta 1988 – vastoin omaa tahtoaan. Päivitystä kokoaikaistamiseen ei työnantaja ollut työntekijän pyynnöistä huolimatta työsopimukseen kirjannut. Tänä aikana työpaikalle oli kuitenkin palkattu lukuisia uusia työntekijöitä. Palvelualojen ammattiliiton tuella Hanhisalo nosti työnantajaansa vastaan kanteen.

Myös toinen kanteen nostaneista työntekijöistä Nadja Nurminen oli toiminut toisessa K-citymarketissa jo vuosia osa-aikaisena ennen oman sopimuksensa kokoaikaiseksi päivittämistä.

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi molempien työntekijöiden kanteet ja hävinnyt osapuoli tuomittiin maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja muita korvauksia yhteensä 54 000 euroa.

On hyvä ymmärtää, että vastentahtoisen osa-aikatyön ongelmat koskettavat meitä työntekijäluokkaan kuuluvia kaikkia yhteisesti.

Jos jopa Suomen oikeuslaitos antaa työnantajalle tällaisen signaalin, että työsopimuslain 2 luvun 5 §:ssä mainittua kohtaa ei tarvitse noudattaa, mitä voimme tulevaisuudessa odottaa tapahtuvan työsuhteiden kokoaikaistamiselle myös muilla aloilla?

Erittäin positiivista oli huomata, että edustusta mielenosoituksessa oli yli puoluerajojen ja ammattiliittojen. Paikalla oli puolueaktiiveja aina niin Vasemmistoliitosta, Suomen Sosialidemokraattisesta puolueesta kuin myös Suomen Kommunistisesta puolueesta, sekä näiden eri puolueosastoista. Myös oma puolueosastoni Mansen Punavihreät edusti itseään näkyvästi. Yhteensä meitä oli paikalla reilusti yli viisikymmentä.

Itse toimin tilaisuudessa järjestyksenvalvojana. Samalla edustin omaa ammattiosastoani Turvallisuusalan Tampereen ammattiosastoa. Nyt jos koskaan oli aika koota joukot yhteen rintamaan vastustamaan tätä epätoivottua kehitystä ja se onnistui mielestäni erinomaisesti.

Lielahden K-citymarket oli varautunut lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa kiitettävästi huomiota saaneeseen mielenilmaukseen ennalta. Kauppa oli tehnyt lisätilauksella varauksen muutamalle ylimääräiselle vartijalle ja paikalla työtehtävää suorittamassa oli myös pääasiallisesti toisella kohteella työskentelevä vartijoiden kohde-esimies. Ennen tilaisuuden alkua, kävin sopimassa pelisäännöistä hänen kanssaan.

Esimiehenä toiminut vartija oli hyvin asiallinen ja toimi ammattitaitoisesti. Hän antoi meille selvät ohjeet kaupan linjasta ja kertoi missä voisimme mieltämme osoittaa. Kauppa ei halunnut estää mielenilmausta, kunhan emme häiritsisi asiakkaiden mahdollisuutta päästä asioimaan itse liikkeessä.

Myöhemmin paikalle saapunut poliisi teki kuitenkin lopullisen ratkaisun sijoittautumisestamme. Toimimme kehotuksen mukaisesti ja kokoonnuimme pääovien läheisyyteen, kuitenkaan vaikeuttamatta kohtuuttomasti autoliikennettä parkkialueella. Yhteistyö sekä poliisin että vartijoiden kanssa sujui erittäin hyvin.

Puhujia mielenosoituksessa olivat muun muassa PAMin aluepäällikkö Niina Koivuniemi ja SDP:n kansanedustajaehdokas Jussi-Pekka Ahonen. Paikalla oli myös toimittajia ainakin YLE:stä ja Aamulehdestä.

Noin tunnin kestänyt mielenosoitus ulkona sujui rauhallisesti, eikä ylilyöntejä tapahtunut.

Tämän jälkeen marssimme sisälle kauppaan täyttämään asiakaspalautteita. Agendalla oli vaatia K-citymarkettia noudattamaan edellä mainittua työsopimuslain kohtaa ja tarjoamaan pitkään osa-aikatyössä toimineille työntekijöille kunnollisia työsopimuksia.

Symbolisesti asetuimme jonottamaan työvuorossa olleen Tuija Hanhisalon kassalle osoittamaan tukea rohkealle naiselle. Muiden avoinna olleiden kassojen jäädessä lähes kokonaan vaille asiakkaita, kertyi Hanhisalon työpisteelle pitkä jono. Ostoksemme koostuivat lähinnä pienistä karamelleista, eli taloudellista hyötyä ei asiakkuudestamme kauppiaalle juurikaan syntynyt.

On erittäin tärkeää, että vieläkin löytyy ihmisiä jotka uskaltavat omana itsenään nousta vastustamaan tätä epäreilua toimintaa työmarkkinoilla. Juuri näin toimi Tuija Hanhisalo ja Nadja Nurminen. Siksi olen iloinen, että edes osoittamalla julkisesti tukeni heille, sain olla mukana tässä kamppailussa. Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu korkeampaan oikeusasteeseen. Taistelu oikeudenmukaisuudesta jatkuu.

Suojaosasta suojatumpaan

Vastaa

Tämän vuoden alussa kansalaisille suotiin lainsäädännöllä mahdollisuus työskennellä kalenterikuukausittain 300 euron bruttoansion edestä ilman, että ansiot vaikuttavat heikentävästi Kelan – tai työttömyyskassan maksamaan työttömyyspäivärahaan.

Tämä on itsessään erittäin positiivinen lakiuudistus ja helpottaa monen työttömän arkea niin taloudellisesti, kuin myös sosiaalisesti.

Ajan kanssa suojaosan korotus saattaisi myös vähentää työttömyyttä, sillä se parantaisi osa-aikatyöläisen mahdollisuuksia uuteen vakituiseen työsuhteeseen.

Negatiivisena puolena lakiuudistuksessa pidän kuitenkin suojaosan melko pienehköä summaa. Hieman toimialasta riippuen, suojaosa tulee täyteen noin 2-4 työvuoron panoksella.

Mikäli työttömyysetuutta saava tekee työttömyysajallaan työtä yli suojaosan, vähennetään työttömyysetuudesta suojaosan ylittävään palkanosaan suhteutettuna puolet. Esimerkiksi mikäli työtön tienaa kalenterikuukautena 400 euroa, vähennetään työttömyysetuudesta 50 euroa.

Herääkin kysymys, onko työttömän taloudellisesti erityisen kannattavaa ottaa vastaan työvuoroja, mitkä aiheuttavat suojaosan ylittymisen ja näin ollen palkan pienentymisen? Pienehkön suojaosan ylittyminen saattaa johtaa lisätyöstä kieltäytymiseen. Se ei järin motivoi osa-aikaiseen työhön, ellei tehdyn osa-aikatyön ansiotaso ylitä työttömyysetuuden määrää.

Edellisessä blogi-kirjoituksessani kerroin, että jäin itse työttömäksi tuotannollisin ja taloudellisin syin viime tammikuussa. Työttömyyskassalta kuukausittain saamani työttömyyspäiväraha on bruttona 1505,20 euroa.

Keikkatyötä satunnaisesti tehdessäni, on suojaosa mahdollistanut minulle noin 1800 euron kuukausitulot. Se on antanut minulle mahdollisuuden tulla toimeen ja selvitä kiinteistä kuukausittaisista kuluistani, joten toistaiseksi en omasta tilanteestani valita.

Kelan peruspäivärahaa saavalle työttömälle tai työmarkkinatukea saavalle pitkäaikaistyöttömälle tilanne onkin jo sitten toinen.

Kela maksaa lapsettomalle yksin asuvalle peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea 32,66 euroa päivältä, mikä tekee kuukaudessa keskimäärin noin 700 euroa. Tähän lisättynä 300 euron suojaosa, voi työttömän bruttoansio kuukausittain olla noin 1000 euroa.

Jos mietitään yleisiä asumiskustannuksia ja kallistuvia hintoja esimerkiksi ruoan, sähkön, vaatteiden tai muiden perustarpeiden osalta, on summa kohtuuttoman pieni. Tästä summasta vähennetään kuitenkin vielä verot. Se pakottaa työttömän turvautumaan sosiaalitoimen apuun, eikä rahat tällöinkään välttämättä riitä.

Työttömyyskassan maksusuoritusten loppuessa, Kelan päivärahoille tippuvan asuntovelallisen työttömän tilanne on täysin kestämätön, sillä edes sossusta ei liiemmin turvaa tarjota.

Kuten tekstissä ylhäällä mainitsin, suojaosa on ehdottomasti positiivinen lakiuudistus työttömälle, mutta summan tulisi olla suurempi.

Itse ehdottaisin Kelan tukea saavan 300 euron suojaosan korottamista 1000 euroon. Työttömän kuukausittainen ansiotaso voisi tällöin olla noin 1700 euroa. Se olisi jo lähellä pienipalkkaisen työntekijän kuukausittaisia bruttotuloja. Suojaosan toivoisin myös sidottavan indeksiin.

Bruttoansion mennessä yli tuhannen euron suojaosan, työttömyysetuudesta vähennettäisiin joko nykyisen käytännön mukaisesti puolet ylimenevästä osasta tai tarveharkintaisesti enemmän, esimerkiksi ylimenevä osa kokonaisuudessaan.

Tarkoitus ei kuitenkaan olisi tehdä työttömänä olemisesta taloudellisesti kannattavampaa kuin työn tekemisestä.

Suojaosan korotus mahdollistaisi työttömälle kohtuullisen toimeentulon, vähentäisi sosiaalitoimessa asioimista sekä kannustaisi työtöntä korottamaan henkilökohtaista ansiotasoaan omalla työllään, vaikka sitten osa-aikatyön turvin.

Ajan kanssa suojaosan korotus saattaisi myös vähentää työttömyyttä, sillä se parantaisi osa-aikatyöläisen mahdollisuuksia uuteen vakituiseen työsuhteeseen, jolloin työttömyysetuutta ei kyseiselle henkilölle olisi tarvetta maksaa enää lainkaan.

Työttömyyskassan asiakkaalle suojaosan suuruus voisi pysyä nykyisellään tai tasapuolisuuden nimissä olla suhteutettuna työttömyysetuuden määrään, millä päästäisiin samaan noin 1700 euron kuukausittaiseen bruttoansioon. Tällöin edellä mainittua summaa suurempaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa nauttivalla työttömällä ei suojaosaa olisi ollenkaan.

Edellä olevaa suhteutusta voisi toteuttaa myös opiskelijoihin, joiden toimeentulo ilman opintolainaa on usein turvatonta. Lähtökohtaisesti pienehköt tuet ja vaikeaksi tehty taloudellisesti kannattava työllistyminen tekevät ikään katsomatta monen omillaan elävän ihmisen elämästä byrokratian viidakoissa suoranaista selviytymistaistelua, missä vain vahvimmat selviävät.

Pätkätyöt nurin

1 vastaus

Tänään järjestettiin mielenosoitus pätkätöitä vastaan Tampereella, mihin myös itse mielenosoittajana osallistuin. Nollasopimukset ovat oman aikamme vitsaus, mihin moni työssäkäyvä joutuu vastoin omaa tahtoaan tyytymään.

Kirjoitin aiheesta omiin kokemuksiini perustuvan tarinan, mihin pohjaten pidin tilaisuudessa lyhennettynä pienen puheen.

Se saattaa sopia myös opiskelijalle, mutta opiskelunsa jo päättäneelle, on nollasopimus helvetillinen oravanpyörä.

Oma tarinani alkoi vuonna 2009 kun päädyin työskentelemään vartijana turvallisuuspalveluita Tampereella tarjoavassa yrityksessä G4S Security Services Oy.

Kyseessä oli tarvittaessa työhön kutsuttavan työntekijän työsopimus. Sopimus, mikä paitsi ei pitänyt sisällään minkäänlaista kiinteää tuntimäärää, myös rajasi pois tiettyjä osa-aikaisellekin työntekijälle maksettavia työkorvauksia.

Sopimus ei käytännössä velvoittanut työnantajaa tarjoamaan minulle yhtään tuntia, mutta mahdollisti käytettävyyteni, mikäli työnantaja työpanostani tarvitsisi. Kyseessä oli nollasopimus, kaikista alan työsopimuksista huonoin työntekijän kannalta.

Minkäänlaista säännöllisyyttä sopimus ei tarjonnut. Käytännössä en voinut suunnitella elämääni montaakaan päivää pidemmälle. Puhelimeni saattoi soida koska tahansa ja töihin lähtö odottaa parin tunnin varoajalla, joskus jopa lyhyemmänkin. Jos taas puhelin ei olisi soinut, en myöskään minkäänlaista korvausta olisi saanut.

En voi väittää, että työtä ei olisi tarjottu. Kyllä minä sain tunteja tehdä ja ne pysyivät kohtuullisissa lukemissa. Kykenin maksamaan yhden ihmisen ruokakuntani kuukausittaiset kulut, vaikka aluksi jouduinkin työnteon ohessa turvautumaan myös Kelan apuun. Työni oli pääasiallisesti yötyötä.

Tämän nollasopimuksen turvin työskentelin ensimmäisen puoli vuotta, kunnes työnantaja tarjosi minulle osa-aikasopimuksen. Kiitos tästä sopimuksen päivityksestä kuului työpaikkamme aktiiviselle luottamusmiehelle.

Uusi sopimus takasi minulle vähintään 60 tuntia kolmessa viikossa. Lisätuntien toivossa jouduin kuitenkin yhä päivystämään puhelintani mahdollisen työkomennuksen varalta. Se hankaloitti yksityiselämän suunnittelua edelleen.

Tästä lähes vuosi myöhemmin työsopimustani päivitettiin jälleen. Nyt tuntitae oli jo 100 tuntia, mikä oli lähellä kuukausipalkkaisen työntekijän sopimusta. Taloudellinen tilanteeni alkoi kohentumaan ja yksityiselämäni suunnittelukin oli jo helpompaa. Pääsin myös tekemään pääasiallisesti päivävuoroja, mikä myös osaltaan paransi elämänlaatua.

Kuukausi myöhemmin allekirjoitin kuukausipalkkasopimuksen. Olin tällöin ollut talossa reilut puolitoista vuotta. Minun ei enää tarvinnut päivystää puhelintani, koska tuntimäärä oli kiinteä ja henkilökohtainen taloutenikin oli pienehköstä palkasta huolimatta kohtuullinen. Päädyin ostamaan oman asunnon ja myöhemmin löysin seurustelukumppanin. Tyttöystäväni kanssa hankimme pian myös koiran.

Noin vuosi myöhemmin minut nimitettiin vuoroesimieheksi ja palkkaukseni sai mukavan korotuksen. Työelämäni ja henkilökohtainen elämäni alkoivat saavuttamaan harmonian. Talouteni oli vihdoinkin kunnossa.

Esimiesnimityksestäni vajaa puolitoista vuotta eteenpäin, vaihtui yksikössämme palvelupäällikkö. Alku uuden päällikön kanssa lähti liikkeelle ihan hyvin. Kunnes tilanne sai dramaattisen muutoksen, päällikön todellisen luonteen tullessa esiin.

Esimiesasemani lisäksi olin työpaikkani alueellinen varaluottamusmies ja – varatyösuojeluasiamies. Otin tiukasti kantaa työntekijöiden hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olin voimakkaasti vastustamassa uuden päällikkömme toteuttamia räikeitä työehtosopimuksen polkemisyrityksiä ja muutenkin yleistä hyvinvointia heikentäviä toimiaan työpaikallamme.

Vastakkainasettelu ja ideologiset eromme päällikön kanssa saivat pian henkilökohtaiset välimme tulehtumaan. Riitauduimme melko voimakkaasti. Työpaikkamme luottamusmies oli vahvasti tukenani tässäkin taistelussa, mutta valitettavasti se ei enää riittänyt.

Reilu puolivuotta päällikön vaihtumisen jälkeen, työsuhteeni yrityksessä päättyi tuotannollisin ja taloudellisin syin. Olin ollut työsuhteessa yritykseen neljä ja puoli vuotta, mistä kaksi vuotta esimiestehtävissä. Nyt hyvin käyntiin lähtenyt urani päättyi YT-neuvotteluiden myötä.

Kuukausi työsuhteeni päättymisestä, yritys haki palvelukseensa vuoroesimiestä. Koska yrityksellä oli takaisinottovelvoite, päätin hakea kyseistä paikkaa. Takaisinottovelvoitteesta huolimatta, yrityksestä ei otettu minuun yhteyttä. Luottamusmieheltä kuulin, että paikkaan valittiin toinen henkilö. Päätimme riitauttaa asian.

Tästä reilu puolivuotta myöhemmin yritys haki palvelukseensa tarvittaessa työhön kutsuttavia vartijoita. Luottamusmiehen kannustuksesta päädyin hakemaan kyseistä paikkaa. Yrityksestä otettiin minuun yhteyttä ja jälleen kerran päädyin allekirjoittamaan nollasopimuksen.

Oma ansiotasoni alalla tippui tapahtuneen vuoksi lähes neljäsataa euroa kuukaudessa. Siis mikäli edelleen olisin ollut kuukausipalkkalainen. Nyt ansiomenetykseni nollasopimuksen myötä on käytännössä jopa paljon enemmän.

Nyt minun tulee kyetä maksamaan asuntolainani lyhennykset ja muut kiinteät kulut, sekä itseni lisäksi huolehtimaan myös koirani ja osaltaan myös pätkätöitä tekevän avovaimoni toimeentulosta. Lasten hankkimista voi vain harkita ja tällaisella sopimuksella suuremman asunnon ostamisesta vain haaveilla.

Pohjalta ylös ja rytinällä takaisin alas. Tilanteeni on jälleen kerran alussa ja tulevaisuuteni auki. Työnantajalle olen jälleen kerran vain hyödynnettävissä olevaa karjaa.

Nollasopimukset mahdollistavat tällaisen toiminnan. Ne eivät edusta inhimillistä ideologiaa ja asettavat työntekijän tilanteeseen, mistä on usein vaikeaa nousta ylös.

Nollasopimus sopii varmasti mainiosti henkilölle, jolle oman varallisuutensa vuoksi työnteko on lähinnä harrastus. Se saattaa sopia myös opiskelijalle, mutta opiskelunsa jo päättäneelle, on nollasopimus helvetillinen oravanpyörä. Työvuorojaan ja omaa talouttaan on käytännössä mahdotonta ennustaa etukäteen. Se hankaloittaa myös oman vapaa-ajan suunnittelua.

Kuka hyötyy nollasopimuksista eniten? Mikäli nollasopimuksia halutaan tehdä, tulee sellaiseen aloite tulla työntekijältä. Muussa tapauksessa työnantajan tulee tarjota työntekijälle kohtuullinen määrä työtunteja.

Työntekijän aseman ei tule olla työnantajan hyväksikäytettävänä. Työssäkäyvän on tultava palkallaan toimeen. Nollasopimukset ja osa-aikasopimukset eivät tätä välttämättömyyttä juurikaan turvaa. Tämä on myös asia, mistä tulee säätää työnantajan yksipuolisesti tarjoaman nollasopimuksen kieltävä laki.

Suurten ja vähän pienempien kysymysten äärellä

Vastaa

Tarinani saattaa järkyttää eläinihmisiä. Olin tänään tapani mukaan koirani kanssa kävelyllä. Olimme jo lähellä kotia, kun jäin odottelemaan koiraani sen tehdessä tarpeitaan tien sivuun. Kaivoin taskustani koirankakkapussia, kun kuulin kadun toiselta puolen surkeaa ääntä.

Käännyin katsomaan ja näin täysikasvuisen harakan nokkivan toista eläintä maassa. Tästä toisesta eläimestä myös hätähuuto kuului. Juoksimme koirani kanssa autotien yli harakkaa kohti, hätyyttääkseni sen tiehensä. Harakka pelästyikin ja lensi pois.

En voi kiistää, ettenkö olisi toivonut, että en olisi koko tilannetta edes nähnyt.

Edessäni näin valitettavan näyn. Pienenpienen, harakkaakin pienemmän rusakon poikasen, joka pyrki takaisin jaloilleen. Sen pää oli veressä. Olin juuri hetkeä aikaisemmin nähnyt harakan nokkivan eläimen pään aluetta.

Paha mieli valtasi minut. Ensimmäinen ajatukseni oli, mitä minä nyt teen. En voi kiistää, ettenkö olisi toivonut, että en olisi koko tilannetta edes nähnyt. Silloin minun ei tarvitsisi ajatusteni kanssa nyt tilanteessa painiskella.

Päätin palata tien toiselle puolelle keräämään koirani jätökset ja tulla sitten takaisin rusakonpoikasen luokse miettimään, mitä seuraavaksi teen. Juuri kun olin saanut koirani tarpeet pussitettua, kuulin avunhuudon uudelleen. Tällä kertaa huutaja oli toinen.

Toinen harakka kantoi suussaan toista rusakonpoikasta. Se oli napannut sen läheisestä pusikosta, mistä todennäköisesti myös ensimmäinen uhri oli ulos revitty. Ensimmäinen harakka oli palaamassa oman uhrinsa luokse, joka oli ylittämässä autotietä omalle puolelleni.

Taas juoksin harakoita kohti. Ne perääntyivät, mutta nyt myös toinen rusakonpoikanen oli saanut päänsä alueelle vakavia vaurioita ja kyyhötti maassa avuttomana.

Siinä sitten seisoin. Toisessa kädessäni talutushihnan päässä oleva 36 kiloinen koirani, toisessa tämän jätöksiä täynnä oleva koirankakkapussi ja edessäni tilanne täynnä kysymyksiä. Ensimmäinen rusakonpoikanen oli päässyt autotien toiselle puolen, mutta ei päässyt katukivetyksen yli. Toinen poikanen vapisi paikallaan.

Tiputin koirankakkapussin taloyhtiön vieressä olleeseen roskikseen. Auto lähestyi. Näin miespuolisen kuljettajan hiljentävän ja katsovan tien ylittänyttä rusakonpoikasta hämillään. Rusakko onnistui ylittämään rotvallin ja hävisi pusikkoon kävelytien toiselle puolen.

Tiesin, että mikäli jättäisin maassa kyyhöttävän rusakonpoikasen paikalleen, harakat palaisivat sen luokse ja tappaisivat sen. Olin myös tietoinen, että en saisi koskea poikaseen paljain käsin. Tällöin jättäisin siihen hajuni, mikä voisi johtaa siihen, että emo hylkäisi sen.

Arvelin myös, että mikäli siirtäisin poikasen takaisin puskassa sijaitsevaan pesäänsä, mistä se oli hetkeä aikaisemmin riistetty, sama toistuisi uudelleen.

Kaivoin taskustani toisen koirankakkapussin ja pujotin sen vapaaseen käteeni hanskaksi. Nostin poikasen varovasti ylös ja kannoin sen autotien toiselle puolen, mihin myös ensimmäinen rusakonpoikanen oli aikaisemmin liikkunut.

Varovasti sujautin poikasen kävelytien sivussa olevan metallisen ristikkoaidan reiästä pusikkoon turvaan. Oletettavasti myös ensimmäinen rusakonpoikanen oli tämän aidan läpi mennyt ja kyyhötti nyt jossain pusikon keskellä.

Poikanen oli onneton näky. Sen pään toinen puoli oli silmän kohdalta veressä ja näytti olevan pahasti rikki. Se käveli hieman ja asettui sitten makuulle kyyhöttämään lähelle paikkaa, mihin sen olin laskenut.

Yritin katsella, missä ensimmäinen rusakonpoikanen oli, mutta en nähnyt sitä. Myöskään harakoita ei näkynyt. Palasin pesäpuskan luo ja katselin, onko poikasia vielä lisää. En nähnyt. Jälleen olin tilanteessa, kun mietin mitä nyt teen.

Jätänkö rusakon vahingoittuneena paikkaan, mikä oli noin parinkymmenen metrin päässä sen pesästä ja mistä emo ei sitä välttämättä löytäisi? Vienkö sen takaisin pesäänsä, mistä emo sen voisi löytää, mutta myös harakat? Oliko emo ylipäänsä enää itsekään elossa?

Selasin puhelintani tietoa etsien. Päätin kuljettaa poikasen eläinlääkäriin. Asuin ihan tapahtumapaikan lähellä. Vein koirani kotiin ja annoin sille ruoan. Otin mukaani laatikon ja palasin rusakonpoikasen luokse. Se kyyhötti edelleen paikallaan.

Kävelin ristikkoaidan toisella puolella olevalle kentälle ja ryömin puskan läpi poikasen luo. Jälleen nostin sen koirankakkapussilla suojatulla kädelläni ylös ja laskin varovasti mukaan ottamani laatikon pohjalle.

Jätin laatikon ja sen pohjalla olevan rusakonpoikasen hetkesi paikalleen ja lähdin etsimään ensimmäistä rusakonpoikasta. Vaikka kävin pusikkoa huolellisesti lähialueelta läpi, en onnistunut sitä löytämään. Olin pahoillani, mutta jouduin hyväksymään tilanteen.

Palasin toisen rusakonpoikasen luokse ja nostin laatikon ylös. Kannoin sen autolleni ja lähdin ajamaan kohti läheistä eläinlääkäriasemaa. Tiesin sen olevan auki lauantaisin, mutta entä jos tämä kaikki olisikin tapahtunut seuraavana päivänä sunnuntaina?

Saavuin eläinlääkäriin ja kävelin vastaanoton luokse. Tervehdin vastaanotossa päivystävää eläinhoitajaa ja nostin laatikon tämän eteen. Kerroin alustavasti näkemääni ja kokemaani, sekä kysyin voiko poikasen hyväksi tehdä jotain.

Hoitaja katsoi minua pahoillaan olevan näköisenä ja vastasi kieltävästi. Hän teki poikasta katsoessaan sen tilasta arvion. Poikasen pää oli pahasti vahingoittunut ja se kitui. Hän selitti ystävällisesti tilanteen ja kertoi, että on parempi kun eläin lopetetaan.

Ymmärsin kyllä tilanteen, mutta pahalta se silti tuntui. Halutessani auttaa, vein eläimen vain kohti kuolemaansa. Toisaalta, se sitä todennäköisesti olisi odottanut, mikäli olisin sen pusikkoon jättänyt ja aivan varmasti mikäli en olisi sitä harakan kynsistä pois auttanut.

Hoitaja lupautui ottamaan eläimen vastaan ja kertoi heidän päästävänsä sen tuskistaan. Tämän jälkeen rusakonpoikanen lähetettäisiin tuhkattavaksi. Hän oli selvästi pahoillaan. Hoitaja kertoi luonnon olevan välillä julma, mutta kiitteli minua kuitenkin toiminnastani.

Eläinlääkärille toimittamani rusakonpoikasen kohtalo oli nyt selvä. Tämä sama kohtalo olisi todennäköisesti odottanut myös ensimmäistä poikasta, jos sen olisin löytänyt. Onko sen tilanne nyt kuitenkaan yhtään sen parempi, vai peräti pahempi?

Kyyhöttääkö se nyt jossain yksin ja peloissaan kuollen pois hitaasti kituen? Olisiko minun vain pitänyt antaa luonnon hoitaa tehtävänsä ja olla puuttumatta harakoiden toimintaan? Ruokaahan nekin vain todellisuudessa etsivät.

Lähdin takaisin kohti kotia. Autosta näin harakan pyörivän poikasten pesäpuskan vieressä. Kotiin palatessani, heti ovella minua odotti iloinen koirani häntäänsä heiluttaen.

Tämän kirjoituksen päätin kirjoittaa purkaakseni ajatuksiani. Ehkä se aikanaan auttaa selvittämään nyt mielessäni läpi käymiäni kysymyksiä, tai mahdollisesti helpottaa muita omien kysymystensä äärellä. Kiitos kun luit sen.

Suomen valtio pelaa vaarallista peliä kansalaistensa turvallisuudella

Vastaa

Viimeisimpien tilastojen mukaan suomalaisista noin kolme neljästä joko vastustaa NATO-jäsenyyttä tai on epävarma kannastaan. Eli kansan reilu enemmistö ei suhtaudu jäsenyyteen myönteisesti.

Tämä olisi mediassa myös syytä uutisoida kuten tilasto aidosti antaa ymmärtää ja miten asia todellisuudessa on.

Suomen valtio siis pelaa vaarallista peliä kansalaistensa turvallisuudella.

Silti aihetta on viime aikoina monissa yhteyksissä uutisoitu käänteisesti. Otsikoissa on puhuttu neljäsosan suomalaisista kannattavan jäsenyyttä.

Tämä on puolueellista ja harhaan johtavan mielikuvan luomista.

Helsingin Sanomien tekemän viimeisimmän mielipidekyselyn mukaan suomalaisista vain 26% kannattaa jäsenyyttä, 57% vastustaa ja 17% on kannastaan epävarma.

Selvästi reilu enemmistö suomalaisista ei kuitenkaan kannata NATO-jäsenyyttä.

Herää kysymys, pyritäänkö otsikoinnilla mahdollisesti vaikuttamaan enemmistön mielipiteen kääntymiseen NATO-jäsenyyden puolelle?

Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Suomi on allekirjoittamassa ensi viikolla uudenlaisen yhteistyösopimuksen NATO:n kanssa.

Tämä sopimus tekisi mahdolliseksi NATO:n joukkojen harjoittelun Suomen alueella ja sallisi nopean toiminnan joukkojen siirtymisen operaatioihinsa maaperämme kautta. Maaperäämme voitaisiin myös käyttää helpottamaan NATO-yhteistyötä kriisien aikana. Sotaharjoituksia isännöidessään Suomi tarjoaisi NATO:n joukoille huoltoa ja tukea.

Sopimus siis avaisi NATO:lle mahdollisuuden hyväksikäyttää Suomelta saamansa edut, mutta se ei velvoittaisi sitä mitenkään Suomeen mahdollisesti kohdistuvan uhan sattuessa.

Vaikka isäntämaasopimus ei vielä olisi sopimus Suomen NATO-jäsenyydestä, se lähentäisi Suomen suhdetta sotilasliittoon entisestään. Tarjoamatta kuitenkaan jäsenyyden mukanaan tuomia turvatakuita.

Se olisi jälleen kerran yksi askel lähemmäksi Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä tulevaisuudessa ja oletettavasti Venäjän näkemyksen mukaan tälle suoranainen uhka. Suomen valtio siis pelaa vaarallista peliä kansalaistensa turvallisuudella.

Niin kauan, kun selvä enemmistö suomalaisista vastustaa NATO-jäsenyyttä, ei tällaisia sopimuksia mielestäni pitäisi tehdä. Mikäli Suomi tulevaisuudessa liitetään NATO:on, tulee sen tapahtua demokraattisesti kansan enemmistön mandaatilla.

Itse en yhteistyötä tai jäsenyyttä NATO:n kanssa kannata, mutta mikäli niitä valtion toimesta aiotaan edistää, jäsenyydestä ja yhteistyöstä tulisi järjestää kansanäänestys.

Kiintiöt saattavat heikentää pätevyyttä

Vastaa

Eräänä uutisena 31.7.2014 silmiini osui seuravaanlainen otsikko:
EU-komission nimittäminen voi lykkääntyä: Ei ole naisia.

EU-komission nimittäminen voi lykkääntyä naispulan vuoksi. Euroopan parlamentti on uhannut, että se ei tule hyväksymään uutta komissiota, koska siinä ei ole riittävästi naisia. Komissio ei näin ollen mahdollisesti pääse aloittamaan työtään marraskuun alkuun mennessä, kuten alunperin oli suunniteltu.

Kiintiöittämisellä tasa-arvoa pyritään toteuttamaan lähinnä epätasa-arvoa lisäämällä.

Heti näin alkuun haluan tehdä selväksi muutaman asian. Mielestäni on hienoa, että sukupuolten välistä tasa-arvoa pyritään lisäämään. Tasa-arvon edistäminen muillakin alueilla, kuin pelkästään sukupuoleen liittyvissä asioissa on erittäin suotavaa ja ehdottomasti positiivinen asia.

Henkilökohtaisesti itselleni on täysin yhdentekevää, onko päättävässä elimessä istuva ammattilainen mies vai nainen. Pakonomaisessa sukupuolikiintiöittämisessä sen sijaan ei mielestäni ole mitään järkeä. Nykyisen totetutusmallinsa vuoksi kannatettava visio tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta saattaa jopa ampua itseään jalkaan. Ajan kanssa hyvä tavoite voi kääntyä päälaelleen.

Vaikka kiintiöittämistä pyritään perustelemaan tasa-arvon edistämisellä, on se kaikkea muuta. Pakkokiintiöt eivät edusta tasa-arvoa. Ne päinvastoin saattavat heikentää sitä ja lisätä epäpätevyyttä tehtävän hoitamiseen.

Mielestäni määräävä kriteeri painottuukin nimenomaan aikaisemmin esittämääni sanaan ammattilainen. Tehtävään valitun henkilön tulee olla pätevä. Henkisiltä- ja fyysisiltä-, sekä tietopuolisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopivin.

Kiintiöistä ja varsinkin naiskiintiöistä on viime vuosina tullut kuin itsestään selvä asia koulutus- ja työmarkkinoilla. Sen perään huudetaan ja siitä on tullut osa pakonomaista vastakkainasettelua – eripuraisuuden lietsomista. Mikäli tätä kyseenalaista kehitystä erehtyy arvostelemaan, turhan helposti saa niskaansa sovinistin leiman.

Minulla ei ole mitään naisia vastaan. Ei yleisesti, eikä ammatilliseen asemaan liittyen. Itselläni ei ole mitään ongelmaa työskennellä naisten alaisuudessa, ei esimiehenä tai rinnakkain kollegoina samalla viivalla. Ei yhtään sen enempää tai vähempää kuin miehenkään kanssa.

Sukupuoleen liittyvää pakkokiintiöittämistä en kuitenkaan kannata. En naiskiintiöitä enkä mieskiintiöitä. Se yksinkertaisesti saattaa johtaa tilanteeseen, missä epäpätevämpi valitaan vain sukupuoleen vedoten. Työn luonteesta riippuen se voi olla jopa vaarallista.

Kiintiöistä keskusteltaessa tuntuu, kuin oltaisiin totaalisesti unohdettu se tosiasia, että sukupuoli tai muut meitä ihmisiä eri kategorioihin määrittelevät tekijät eivät suoraan määrittele onnistumismahdollisuuksiamme kussakin kiintiöinnin kohteeksi joutuneessa tehtävässä. Ja kuitenkin vain onnistumismahdollisuudella – arviolla pätevyydestä tulisi olla merkitystä tehtävään valitsemisen kannalta.

Mitä tähän Euroopan parlamentin uhkailuun tulee, pidän sitä täysin käsittämättömänä. On järjetöntä jättää hyväksymättä komission rakenne vain sukupuolten väliseen lukumäärään vedoten. Se on vastuutonta ajan haaskaamista, kun työhön pitäisi ryhtyä.

Ei tule olla mikään itsestäänselvyys, että mihinkään tehtävään valitaan automaattisesti mies. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset tulee nähdä ihmisinä, ei miehinä tai naisina.

Naisilla ja miehillä tulee olla samat mahdollisiuudet edetä urallaan. Naiskiintiöiden peräänkuuluttaminen ei kuitenkaan välttämättä tee nykyisestä asetelmasta yhtään sen tasa-arvoisempaa.

Ne ehkä saattavat parantaa naisten mahdollisuuksia menestyä, mutta samalla ne siirtävät syrjivän kohtelun kohdistumaan miehiin, heikentäen heidän mahdollisuuksiaan. Kiintiöittämisellä tasa-arvoa pyritään toteuttamaan lähinnä epätasa-arvoa lisäämällä. Tai ainakin epätasa-arvoinen kohtelu siirretään toiselta toiselle. Joka tapauksessa tilanne on edelleen epätasa-arvoinen.

Mikäli tehtävävalinnoissa esiintyy naisten suuntaan kohdistuvaa syrjintää, syy on asenteissa ja juuri niihin tulisi puuttua. Kiintiöittäminen ei tätä asiaa edistä. Se päinvastoin saattaa lisätä katkeruutta, mikä voi lisätä miesten keskuudessa syntyvää kuppikuntalaisuutta ja jopa lisätä naisiin kohdistuvaa syrjivää käytöstä työpaikalla.

Erilaisten vähemmistöjen mahdollisuuksia koulutus- ja työmarkkinoilla tulee ehdottomasti parantaa, mutta niiden tulee tapahtua oikeasti tasa-arvoisesti eikä tällaisilla silmänkääntötempuilla.

Sukupuolivähemmistöön kohdistuva 40 prosentin kiintiösääntö ei sekään mielestäni täytä tasa-arvon vaatimuksia. Valintatilanteissa se jo itsessään laittaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan.

Mikäli sukupuolikiintiöitä on pakko olla, voisi niitä soveltaa työ- ja opiskeluelämässä mieluummin vaikka fifty-fifty-periaatteella, missä paikat jaettaisiin tasan miesten ja naisten kesken. Tällöin ei syntyisi sukupuolten välistä kilpailua, vaan naiset kilpailisivat keskenään ja miehet toistensa kanssa.

Sekin olisi tasa-arvoisempi asetelma, kuin nykyinen kiintiösääntö, missä kiintiönaisen paikka on automaattisesti pois mieheltä tai kiintiömiehen naiselta.

Toisaalta kiintiöt tuntuvat aina luovan kahdet toisistaan eriarvoiset markkinat, eikä halukkaita sukupuoleen nähden välttämättä löytyisi riittävästi. Ja edelleen ongelmaksi muodostuisi pätevimmän hakijan löytäminen.

Pakkokiintiöt perustuvat lähinnä tilastokikkailuun, kuten myös paljon puhuttu miehen euro ja naisen euro. Tilastot eivät välttämättä ole verrannollisia käytännön elämän tilanteissa.

Suomessa samasta työstä tulee maksaa sama palkka. Tätä säätelee laki ja työehtosopimukset. Erilaiset ikään tai toimenkuvaan liittyvät lisät toki leventävät kuilua kuukausipalkan määrässä, mutta ne eivät ole sukupuoleen sidoksissa vaan kaikille saavutettavissa olevia etuja.

Keskimääräisesti miehet suuntautuvat tietynlaisille aloille ja naiset toisenlaisille. Nämä suuntautumiset saattavat johtaa keskimääräisesti eriarvoiseen kuukausiansioon. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa suuntautumaan vain tietyille aloille ja kaikilla tulee olla samat mahdollisuudet työskennellä aloilla, mitkä itseään eniten kiinnostavat.

Myös naisen raskausaika ja muut siihen liittyvät syyt keskimääräisesti saattavat vaikuttaa alentavasti tämän koko työuraa koskevaan ansiokehitykseen. Onko tässäkään kuitenkaan kyse epätasa-arvosta vaiko vain luonnollisesta sukupuolten välisestä erosta?

Tulisiko naisten eurosta puhuttaessa enemmänkin keskittyä naisvaltaisten – tai yleisesti pienempipalkkaisten alojen positiivisempaan palkkakehitykseen, jotta kuilua miesten ja naisten välillä saataisiin kavennettua?

Miesten ja naisten väliset fyysiset ominaisuudet ovat toisistaan eroavia ihan evoluutioon liittyvästä luonnollisesta kehityksestäkin johtuen. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta on fakta, että keskimääräisesti mies pärjää naista paremmin fyysisemmillä aloilla.

Se ei tarkoita, että naisilla ei tulisi olla samanlaista oikeutta suuntautua näille aloille kuten miehilläkin. Nämä realiteetit tulee kuitenkin ottaa huomioon, eikä välittömästi olla vetämässä sovinisti-korttia esille, mikäli tätä asiaa yritetään tuoda julki.

Hyvänä esimerkkinä sukupuolikiintiöiden tasa-arvo-ongelmista voidaan käyttää vaikka poliisikoulua. Tällä hetkellä varsinaisia naiskiintiöitä ei poliisikoulussa ole. Miksi? Se on hyvin yksinkertaisesti selitettävissä. Sukupuolikiintiö on tasa-arvolain vastainen.

Vaikka naiskiintiötä ei ole, on fyysisyyteen liittyvä ongelma kuitenkin ilmeinen. Nainen pääsee poliisikoulun valintakokeista läpi helpommin kuin mies, koska naisten fyysiset arvostelukriteerit ovat alemmat kuin miehillä.

Tämäkin sinällään on hyvin loogista, mikäli siinä vedotaan juuri aikaisemmin mainitsemaani miesten ja naisten väliseen luonnolliseen eroon. Loogisuus kuitenkin häviää välittömästi, kun asiaa mietitään pidemmälle ja kiintiöittäminen vain mutkistaisi sitä entisestään.

Jokainen poliisikoulusta valmistunut tai vielä työharjoittelussa toimiva poliisikokelas joutuu toimimaan uransa alkuvaiheessa kentällä ihan fyysisesti. Kentällä toimittaessa ei sukupuolella ole merkitystä.

Kaikilta vaaditaan samanlaista kykyä selviytyä erilaisista tilanteista kunnialla. Välillä ne vaativat henkistä kanttia ja pelkkä puhuminen saattaa riittää. Tarpeen vaatiessa jokaisen on kuitenkin kyettävä selviytymään myös vahvaa fyysistä voimaa vaativista tilanteista. Mikäli sitä ei löydy, on ongelma valmis. Yleinen järjestys ja turvallisuus vaarantuu. Jopa työparin henki saattaa olla uhattuna.

Naisia kannustetaan hakeutumaan poliisikouluun ja puolustusvoimiin. Mielestäni se on hyvä asia ja ehdottomasti tuen tätä kehitystä. Alempien fyysisten arvostelukriteerien johdosta nainen käytännössä kuitenkin valmistuu poliisiksi helpommin kuin mies. Myös armeijassa johtajakoulutukseen pääseminen saattaa olla naiselle miestä helpompaa.

Tällaisen johdosta asemaan mahdollisesti pätevämpi miespuolinen henkilö saattaa jäädä koulutuksen ulkopuolelle.

Tulisiko tasa-arvon nimissä naisten arvostelukriteerejä nostaa lähemmäs miesten tasoa tai vaihtoehtoisesti miesten arvostelukriteerejä laskea? Jokainen voi miettiä, miksi naisten lukumäärä esimerkiksi palomiehissä ei ole Suomessa erityisen suuri.

Työn luonnetta ei tehtävävalinnoissa tulisi koskaan unohtaa. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on valita tehtävään parhaiten sopiva henkilö. Sukupuolikiintiöt hankaloittavat tätä asetelmaa.

Vähemmän fyysisillä aloilla, kuten esimerkiksi tämän tulevan EU-komission osalta, ei jäsenrakenteen sukupuolijakaumalla ole niin oleellista merkitystä, mikäli asiaa tarkastellaan toimintakyvyn osalta. Nainen varmasti pärjää siinä missä mieskin.

Mikäli kuitenkin sukupuoleen liittyvä kiintiöittäminen on tasa-arvolain vastaista julkisesta poliisikoulusta valmistuneisiin virkamiehiin nähden, miten se voi olla lain kirjaimen mukaista julkisessa EU-komission virassa?

Jälleen kerran peräänkuuluttaisin asetelmaa ammattilainen ja kulloiseenkin tehtävään hakevan henkilön soveltuvuutta henkisiin-, fyysisiin- ja tietopuolisiin ominaisuuksiin liittyen. Tehtävään tulee valita pätevin hakija, ei miestä tai naista.