Syksyisen harmaa ja sateinen perjantai-ilta joulukuussa ei estellyt päättäväistä ihmisjoukkoa, jotka kokoontumisvapauden turvin kerääntyivät vaatimaan oikeutta kaupan alan osa-aikatyöläisille Tampereella.
Lielahden K-citymarketin edustalle ilta viiden aikaan järjestäytyneiden mielenosoittajien osallistujamäärä ehkä jäi odotetusta reilusta sadasta, mutta se ei onnistunut laimentamaan huolestuneiden kansalaisten sanomaa. Pirkanmaan käräjäoikeuden 3. joulukuuta antama tuomio lisätyöntarjoamisvelvollisuutta – ja osa-aikatyötä koskevassa riita-asiassa työnantajan eduksi oli käsittämätön.
On hyvä ymmärtää, että vastentahtoisen osa-aikatyön ongelmat koskettavat meitä työntekijäluokkaan kuuluvia kaikkia yhteisesti.
Myyjä Tuija Hanhisalo on työskennellyt osa-aikaisella työsopimuksella K-citymarketille jo vuodesta 1988 – vastoin omaa tahtoaan. Päivitystä kokoaikaistamiseen ei työnantaja ollut työntekijän pyynnöistä huolimatta työsopimukseen kirjannut. Tänä aikana työpaikalle oli kuitenkin palkattu lukuisia uusia työntekijöitä. Palvelualojen ammattiliiton tuella Hanhisalo nosti työnantajaansa vastaan kanteen.
Myös toinen kanteen nostaneista työntekijöistä Nadja Nurminen oli toiminut toisessa K-citymarketissa jo vuosia osa-aikaisena ennen oman sopimuksensa kokoaikaiseksi päivittämistä.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi molempien työntekijöiden kanteet ja hävinnyt osapuoli tuomittiin maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja muita korvauksia yhteensä 54 000 euroa.
On hyvä ymmärtää, että vastentahtoisen osa-aikatyön ongelmat koskettavat meitä työntekijäluokkaan kuuluvia kaikkia yhteisesti.
Jos jopa Suomen oikeuslaitos antaa työnantajalle tällaisen signaalin, että työsopimuslain 2 luvun 5 §:ssä mainittua kohtaa ei tarvitse noudattaa, mitä voimme tulevaisuudessa odottaa tapahtuvan työsuhteiden kokoaikaistamiselle myös muilla aloilla?
Erittäin positiivista oli huomata, että edustusta mielenosoituksessa oli yli puoluerajojen ja ammattiliittojen. Paikalla oli puolueaktiiveja aina niin Vasemmistoliitosta, Suomen Sosialidemokraattisesta puolueesta kuin myös Suomen Kommunistisesta puolueesta, sekä näiden eri puolueosastoista. Myös oma puolueosastoni Mansen Punavihreät edusti itseään näkyvästi. Yhteensä meitä oli paikalla reilusti yli viisikymmentä.
Itse toimin tilaisuudessa järjestyksenvalvojana. Samalla edustin omaa ammattiosastoani Turvallisuusalan Tampereen ammattiosastoa. Nyt jos koskaan oli aika koota joukot yhteen rintamaan vastustamaan tätä epätoivottua kehitystä ja se onnistui mielestäni erinomaisesti.
Lielahden K-citymarket oli varautunut lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa kiitettävästi huomiota saaneeseen mielenilmaukseen ennalta. Kauppa oli tehnyt lisätilauksella varauksen muutamalle ylimääräiselle vartijalle ja paikalla työtehtävää suorittamassa oli myös pääasiallisesti toisella kohteella työskentelevä vartijoiden kohde-esimies. Ennen tilaisuuden alkua, kävin sopimassa pelisäännöistä hänen kanssaan.
Esimiehenä toiminut vartija oli hyvin asiallinen ja toimi ammattitaitoisesti. Hän antoi meille selvät ohjeet kaupan linjasta ja kertoi missä voisimme mieltämme osoittaa. Kauppa ei halunnut estää mielenilmausta, kunhan emme häiritsisi asiakkaiden mahdollisuutta päästä asioimaan itse liikkeessä.
Myöhemmin paikalle saapunut poliisi teki kuitenkin lopullisen ratkaisun sijoittautumisestamme. Toimimme kehotuksen mukaisesti ja kokoonnuimme pääovien läheisyyteen, kuitenkaan vaikeuttamatta kohtuuttomasti autoliikennettä parkkialueella. Yhteistyö sekä poliisin että vartijoiden kanssa sujui erittäin hyvin.
Puhujia mielenosoituksessa olivat muun muassa PAMin aluepäällikkö Niina Koivuniemi ja SDP:n kansanedustajaehdokas Jussi-Pekka Ahonen. Paikalla oli myös toimittajia ainakin YLE:stä ja Aamulehdestä.
Noin tunnin kestänyt mielenosoitus ulkona sujui rauhallisesti, eikä ylilyöntejä tapahtunut.
Tämän jälkeen marssimme sisälle kauppaan täyttämään asiakaspalautteita. Agendalla oli vaatia K-citymarkettia noudattamaan edellä mainittua työsopimuslain kohtaa ja tarjoamaan pitkään osa-aikatyössä toimineille työntekijöille kunnollisia työsopimuksia.
Symbolisesti asetuimme jonottamaan työvuorossa olleen Tuija Hanhisalon kassalle osoittamaan tukea rohkealle naiselle. Muiden avoinna olleiden kassojen jäädessä lähes kokonaan vaille asiakkaita, kertyi Hanhisalon työpisteelle pitkä jono. Ostoksemme koostuivat lähinnä pienistä karamelleista, eli taloudellista hyötyä ei asiakkuudestamme kauppiaalle juurikaan syntynyt.
On erittäin tärkeää, että vieläkin löytyy ihmisiä jotka uskaltavat omana itsenään nousta vastustamaan tätä epäreilua toimintaa työmarkkinoilla. Juuri näin toimi Tuija Hanhisalo ja Nadja Nurminen. Siksi olen iloinen, että edes osoittamalla julkisesti tukeni heille, sain olla mukana tässä kamppailussa. Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu korkeampaan oikeusasteeseen. Taistelu oikeudenmukaisuudesta jatkuu.