Eräänä uutisena 31.7.2014 silmiini osui seuravaanlainen otsikko:
EU-komission nimittäminen voi lykkääntyä: Ei ole naisia.
EU-komission nimittäminen voi lykkääntyä naispulan vuoksi. Euroopan parlamentti on uhannut, että se ei tule hyväksymään uutta komissiota, koska siinä ei ole riittävästi naisia. Komissio ei näin ollen mahdollisesti pääse aloittamaan työtään marraskuun alkuun mennessä, kuten alunperin oli suunniteltu.
Kiintiöittämisellä tasa-arvoa pyritään toteuttamaan lähinnä epätasa-arvoa lisäämällä.
Heti näin alkuun haluan tehdä selväksi muutaman asian. Mielestäni on hienoa, että sukupuolten välistä tasa-arvoa pyritään lisäämään. Tasa-arvon edistäminen muillakin alueilla, kuin pelkästään sukupuoleen liittyvissä asioissa on erittäin suotavaa ja ehdottomasti positiivinen asia.
Henkilökohtaisesti itselleni on täysin yhdentekevää, onko päättävässä elimessä istuva ammattilainen mies vai nainen. Pakonomaisessa sukupuolikiintiöittämisessä sen sijaan ei mielestäni ole mitään järkeä. Nykyisen totetutusmallinsa vuoksi kannatettava visio tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta saattaa jopa ampua itseään jalkaan. Ajan kanssa hyvä tavoite voi kääntyä päälaelleen.
Vaikka kiintiöittämistä pyritään perustelemaan tasa-arvon edistämisellä, on se kaikkea muuta. Pakkokiintiöt eivät edusta tasa-arvoa. Ne päinvastoin saattavat heikentää sitä ja lisätä epäpätevyyttä tehtävän hoitamiseen.
Mielestäni määräävä kriteeri painottuukin nimenomaan aikaisemmin esittämääni sanaan ammattilainen. Tehtävään valitun henkilön tulee olla pätevä. Henkisiltä- ja fyysisiltä-, sekä tietopuolisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopivin.
Kiintiöistä ja varsinkin naiskiintiöistä on viime vuosina tullut kuin itsestään selvä asia koulutus- ja työmarkkinoilla. Sen perään huudetaan ja siitä on tullut osa pakonomaista vastakkainasettelua – eripuraisuuden lietsomista. Mikäli tätä kyseenalaista kehitystä erehtyy arvostelemaan, turhan helposti saa niskaansa sovinistin leiman.
Minulla ei ole mitään naisia vastaan. Ei yleisesti, eikä ammatilliseen asemaan liittyen. Itselläni ei ole mitään ongelmaa työskennellä naisten alaisuudessa, ei esimiehenä tai rinnakkain kollegoina samalla viivalla. Ei yhtään sen enempää tai vähempää kuin miehenkään kanssa.
Sukupuoleen liittyvää pakkokiintiöittämistä en kuitenkaan kannata. En naiskiintiöitä enkä mieskiintiöitä. Se yksinkertaisesti saattaa johtaa tilanteeseen, missä epäpätevämpi valitaan vain sukupuoleen vedoten. Työn luonteesta riippuen se voi olla jopa vaarallista.
Kiintiöistä keskusteltaessa tuntuu, kuin oltaisiin totaalisesti unohdettu se tosiasia, että sukupuoli tai muut meitä ihmisiä eri kategorioihin määrittelevät tekijät eivät suoraan määrittele onnistumismahdollisuuksiamme kussakin kiintiöinnin kohteeksi joutuneessa tehtävässä. Ja kuitenkin vain onnistumismahdollisuudella – arviolla pätevyydestä tulisi olla merkitystä tehtävään valitsemisen kannalta.
Mitä tähän Euroopan parlamentin uhkailuun tulee, pidän sitä täysin käsittämättömänä. On järjetöntä jättää hyväksymättä komission rakenne vain sukupuolten väliseen lukumäärään vedoten. Se on vastuutonta ajan haaskaamista, kun työhön pitäisi ryhtyä.
Ei tule olla mikään itsestäänselvyys, että mihinkään tehtävään valitaan automaattisesti mies. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset tulee nähdä ihmisinä, ei miehinä tai naisina.
Naisilla ja miehillä tulee olla samat mahdollisiuudet edetä urallaan. Naiskiintiöiden peräänkuuluttaminen ei kuitenkaan välttämättä tee nykyisestä asetelmasta yhtään sen tasa-arvoisempaa.
Ne ehkä saattavat parantaa naisten mahdollisuuksia menestyä, mutta samalla ne siirtävät syrjivän kohtelun kohdistumaan miehiin, heikentäen heidän mahdollisuuksiaan. Kiintiöittämisellä tasa-arvoa pyritään toteuttamaan lähinnä epätasa-arvoa lisäämällä. Tai ainakin epätasa-arvoinen kohtelu siirretään toiselta toiselle. Joka tapauksessa tilanne on edelleen epätasa-arvoinen.
Mikäli tehtävävalinnoissa esiintyy naisten suuntaan kohdistuvaa syrjintää, syy on asenteissa ja juuri niihin tulisi puuttua. Kiintiöittäminen ei tätä asiaa edistä. Se päinvastoin saattaa lisätä katkeruutta, mikä voi lisätä miesten keskuudessa syntyvää kuppikuntalaisuutta ja jopa lisätä naisiin kohdistuvaa syrjivää käytöstä työpaikalla.
Erilaisten vähemmistöjen mahdollisuuksia koulutus- ja työmarkkinoilla tulee ehdottomasti parantaa, mutta niiden tulee tapahtua oikeasti tasa-arvoisesti eikä tällaisilla silmänkääntötempuilla.
Sukupuolivähemmistöön kohdistuva 40 prosentin kiintiösääntö ei sekään mielestäni täytä tasa-arvon vaatimuksia. Valintatilanteissa se jo itsessään laittaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan.
Mikäli sukupuolikiintiöitä on pakko olla, voisi niitä soveltaa työ- ja opiskeluelämässä mieluummin vaikka fifty-fifty-periaatteella, missä paikat jaettaisiin tasan miesten ja naisten kesken. Tällöin ei syntyisi sukupuolten välistä kilpailua, vaan naiset kilpailisivat keskenään ja miehet toistensa kanssa.
Sekin olisi tasa-arvoisempi asetelma, kuin nykyinen kiintiösääntö, missä kiintiönaisen paikka on automaattisesti pois mieheltä tai kiintiömiehen naiselta.
Toisaalta kiintiöt tuntuvat aina luovan kahdet toisistaan eriarvoiset markkinat, eikä halukkaita sukupuoleen nähden välttämättä löytyisi riittävästi. Ja edelleen ongelmaksi muodostuisi pätevimmän hakijan löytäminen.
Pakkokiintiöt perustuvat lähinnä tilastokikkailuun, kuten myös paljon puhuttu miehen euro ja naisen euro. Tilastot eivät välttämättä ole verrannollisia käytännön elämän tilanteissa.
Suomessa samasta työstä tulee maksaa sama palkka. Tätä säätelee laki ja työehtosopimukset. Erilaiset ikään tai toimenkuvaan liittyvät lisät toki leventävät kuilua kuukausipalkan määrässä, mutta ne eivät ole sukupuoleen sidoksissa vaan kaikille saavutettavissa olevia etuja.
Keskimääräisesti miehet suuntautuvat tietynlaisille aloille ja naiset toisenlaisille. Nämä suuntautumiset saattavat johtaa keskimääräisesti eriarvoiseen kuukausiansioon. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa suuntautumaan vain tietyille aloille ja kaikilla tulee olla samat mahdollisuudet työskennellä aloilla, mitkä itseään eniten kiinnostavat.
Myös naisen raskausaika ja muut siihen liittyvät syyt keskimääräisesti saattavat vaikuttaa alentavasti tämän koko työuraa koskevaan ansiokehitykseen. Onko tässäkään kuitenkaan kyse epätasa-arvosta vaiko vain luonnollisesta sukupuolten välisestä erosta?
Tulisiko naisten eurosta puhuttaessa enemmänkin keskittyä naisvaltaisten – tai yleisesti pienempipalkkaisten alojen positiivisempaan palkkakehitykseen, jotta kuilua miesten ja naisten välillä saataisiin kavennettua?
Miesten ja naisten väliset fyysiset ominaisuudet ovat toisistaan eroavia ihan evoluutioon liittyvästä luonnollisesta kehityksestäkin johtuen. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta on fakta, että keskimääräisesti mies pärjää naista paremmin fyysisemmillä aloilla.
Se ei tarkoita, että naisilla ei tulisi olla samanlaista oikeutta suuntautua näille aloille kuten miehilläkin. Nämä realiteetit tulee kuitenkin ottaa huomioon, eikä välittömästi olla vetämässä sovinisti-korttia esille, mikäli tätä asiaa yritetään tuoda julki.
Hyvänä esimerkkinä sukupuolikiintiöiden tasa-arvo-ongelmista voidaan käyttää vaikka poliisikoulua. Tällä hetkellä varsinaisia naiskiintiöitä ei poliisikoulussa ole. Miksi? Se on hyvin yksinkertaisesti selitettävissä. Sukupuolikiintiö on tasa-arvolain vastainen.
Vaikka naiskiintiötä ei ole, on fyysisyyteen liittyvä ongelma kuitenkin ilmeinen. Nainen pääsee poliisikoulun valintakokeista läpi helpommin kuin mies, koska naisten fyysiset arvostelukriteerit ovat alemmat kuin miehillä.
Tämäkin sinällään on hyvin loogista, mikäli siinä vedotaan juuri aikaisemmin mainitsemaani miesten ja naisten väliseen luonnolliseen eroon. Loogisuus kuitenkin häviää välittömästi, kun asiaa mietitään pidemmälle ja kiintiöittäminen vain mutkistaisi sitä entisestään.
Jokainen poliisikoulusta valmistunut tai vielä työharjoittelussa toimiva poliisikokelas joutuu toimimaan uransa alkuvaiheessa kentällä ihan fyysisesti. Kentällä toimittaessa ei sukupuolella ole merkitystä.
Kaikilta vaaditaan samanlaista kykyä selviytyä erilaisista tilanteista kunnialla. Välillä ne vaativat henkistä kanttia ja pelkkä puhuminen saattaa riittää. Tarpeen vaatiessa jokaisen on kuitenkin kyettävä selviytymään myös vahvaa fyysistä voimaa vaativista tilanteista. Mikäli sitä ei löydy, on ongelma valmis. Yleinen järjestys ja turvallisuus vaarantuu. Jopa työparin henki saattaa olla uhattuna.
Naisia kannustetaan hakeutumaan poliisikouluun ja puolustusvoimiin. Mielestäni se on hyvä asia ja ehdottomasti tuen tätä kehitystä. Alempien fyysisten arvostelukriteerien johdosta nainen käytännössä kuitenkin valmistuu poliisiksi helpommin kuin mies. Myös armeijassa johtajakoulutukseen pääseminen saattaa olla naiselle miestä helpompaa.
Tällaisen johdosta asemaan mahdollisesti pätevämpi miespuolinen henkilö saattaa jäädä koulutuksen ulkopuolelle.
Tulisiko tasa-arvon nimissä naisten arvostelukriteerejä nostaa lähemmäs miesten tasoa tai vaihtoehtoisesti miesten arvostelukriteerejä laskea? Jokainen voi miettiä, miksi naisten lukumäärä esimerkiksi palomiehissä ei ole Suomessa erityisen suuri.
Työn luonnetta ei tehtävävalinnoissa tulisi koskaan unohtaa. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on valita tehtävään parhaiten sopiva henkilö. Sukupuolikiintiöt hankaloittavat tätä asetelmaa.
Vähemmän fyysisillä aloilla, kuten esimerkiksi tämän tulevan EU-komission osalta, ei jäsenrakenteen sukupuolijakaumalla ole niin oleellista merkitystä, mikäli asiaa tarkastellaan toimintakyvyn osalta. Nainen varmasti pärjää siinä missä mieskin.
Mikäli kuitenkin sukupuoleen liittyvä kiintiöittäminen on tasa-arvolain vastaista julkisesta poliisikoulusta valmistuneisiin virkamiehiin nähden, miten se voi olla lain kirjaimen mukaista julkisessa EU-komission virassa?
Jälleen kerran peräänkuuluttaisin asetelmaa ammattilainen ja kulloiseenkin tehtävään hakevan henkilön soveltuvuutta henkisiin-, fyysisiin- ja tietopuolisiin ominaisuuksiin liittyen. Tehtävään tulee valita pätevin hakija, ei miestä tai naista.