Näillä sanoilla kulttuuri- ja urheiluministeri Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki järkytti viihdemaailmaa muutama päivä sitten. Kritiikin kohteena oli tämän hetken ehkä suosituin ja valovoimaisin suomalainen rap-artisti Jare Henrik Tiihonen, taiteilijanimeltään Cheek.

On täysin kestämätöntä, että korkea-arvoinen ministeri menee laukomaan julkisesti omia mielipiteitään näin negatiiviseen sävyyn. Kuinka Arhinmäki kehtasi? Eihän ministeri voi sanoa mitä ajattelee. Hetkinen. Miksi ei voisi?

Tällaisen musiikin tuottamisessa ei ole merkitystä sillä onko sanoma hyvää vai huonoa tai edes keskinkertaista, kunhan se vain viihdyttää yleisöä ja myy tarpeeksi.

Eipä taida yhteiskunta sisäistää sitä yksinkertaista asiaa, että Arhinmäen kommentti osui naulan kantaan. Cheekin musiikki on hirveää sontaa.

Samaa viestitti muutamia kuukausia sitten myös hieman toisenlaista musiikkityyliä edustava Kauko Röyhkä. Hirveä poru siitä silloinkin syntyi, mutta on vain virkistävää, kun vihdoin joku myös näinkin merkittävässä asemassa oleva henkilö sanoo sen saman asian ääneen.

Avoimuutta asioiden suhteen ja rehellistä oman mielipiteen esiintuontia toivoisin myös muilta kansakuntamme päättäjiltä.

Toki Arhinmäki myöhemmin pahoitteli käyttämiään sanamuotoja ja perusteli sanomisiaan, että ei tarkoittanut yksinomaan Tiihosta vaan näitä cheekejä yleensäkin. Hän ei kertomansa mukaan pidä bling bling -rapista, missä uhotaan rahalla, isoilla autoilla ja videoissa pyörii vähäpukeisia naisia.

Sitä samaa olen itsekin miettinyt, että miksi kukaan tällaisesta pitää? Toki minäkin pidän naisista – omastani ja onhan se ihan mukavaa, että on oma auto millä körötellä paikasta toiseen, sekä rahaa sen verran että leivän syrjässä pysyy kiinni. Silti nämä asiat eivät ole sellaisia, että niillä kehuskelu ja oman erinomaisuuden nostaminen esiin musiikin muodossa kauheasti kiinnostaisi.

Valitettavan moni tätä roskaa silti ostaa. Jostain kumman syystä Cheekin tyyliset artistit myyvät levyjään uskomattoman paljon. Ei se voi kappaleiden sanomasta ainakaan johtua, sillä sitä niissä ei juurikaan ole. Räppärin lauluäänestäkin voi olla montaa mieltä.

Cheek itse on käyttänyt ilmaisua ”vihaajat vihaa”. Minä en vihaa. Minä säälin. Säälin hänen kaltaisiaan artisteja, joiden musiikin teossa paistaa vain yksi asia. Raha. Tällaisen musiikin tuottamisessa ei ole merkitystä sillä onko sanoma hyvää vai huonoa tai edes keskinkertaista, kunhan se vain viihdyttää yleisöä ja myy tarpeeksi. Kun kysyntää ei enää ole, vaipuu se myös unholaan yhtä nopeasti kuin on suosion huippuunsa noussut.

Kyseessä on kaupallinen tuote jonka ainoa tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa levy-yhtiölle sekä artistille itselleen. Valitettavasti yhteiskuntamme on valtavirtaisesti muokkautunut suuntaan missä sellaiset asiat kuin seksi, hienot autot ja oman egon pönkitys myyvät.

Cheekin musiikki on kaupallisen kulttuurin luomaa harhakuvaa siitä, kuinka elämä on hienoa väriloistoa ja vain jos olet taloudellisesti hyvinvoiva olet myös kaikkien silmissä arvostettu. Se ei edes halua antaa aihetta ajatella, että elämässä olisi mitään muuta. Raha on vallitseva elementti ja ilman sitä et ole mitään.

Toisin kuin yhteiskuntakriittisen ja epäkohtiin tarttuvan rap-musiikin syvin ydin on saada kuulijansa ajattelemaan ja avaamaan silmänsä, tämän niin sanotun oikeisto-rapin vaikutus helposti sumentaa varsinkin nuoren kuuntelijansa ajattelua, saaden tämän ihannoimaan vallassa olevia vääristyneitä kapitalistisia arvokäsityksiä tuottajien maksimaalisen voiton turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Se ikävä kyllä johtaa kuuntelijaansa harhaan erittäin vahingollisella tavalla.

Kaupallisesti menestyvä musiikki ei automaattisesti ole huonoa tai väärää, mutta ilman taiteilijan sielusta lähtevän syvällisyyden läsnäoloa se ei ole mitään. Kuten myös Arhinmäki antoi ymmärtää, pelkät myyntiluvut eivät tee taiteesta laadukasta. Juuri syvällisyyden puute paistaa Cheekin ylimielisen olemuksen ja musiikkinsa sisällöllisesti tyhjän sanoman läpi.

Varhain tänään aamulla työvuorossa ollessani kuuntelin autoradiosta Yle Suomen uutisia. Yhtenä pääuutisena oli yksityisten lukukausimaksullisten oppilaitosten kasvava suosio. Haastateltavana oli jo yhden lukukauden maksullisessa oppilaitoksessa suorittanut nuorehko nainen.

Hän hämmästeli, että miksi koulutuksesta ei voisi myös Suomessa maksaa. Toimihan lukukausimaksullinen koulutus kertomansa mukaan hyvin myös Englannissa sekä Yhdysvalloissa tarjoten aivan yhtä laadukasta opetusta kuin muutkin oppilaitokset.

Hyvinvointiyhteiskunnassa tulee sosiaaliseen- ja taloudelliseen asemaan katsomatta olla kaikilla maan kansalaisilla samat mahdollisuudet saada laadukasta koulutusta.

Pian nainen mainitsikin asian jota hieman jo ehdin epäillä ja odottaa. Hän kertoi, että koska hänen isällään on rahaa, ovat he sopineet, että isä maksaa koulutuksen ja hän työllistyessään maksaa sen myöhemmin sitten takaisin. Siinäpä se. Isällä on rahaa.

Itselleni tuli jotenkin surkuhupainen olo. Kyseessä olisi siis laina isältä tyttärelle. En voinut välttää mielikuvaani siitä kuinka naiivina tätä nuorta naista pidin.

Toki en lähtökohtaisesti vastusta lukukausimaksullisia koulutuksia tai sellaisia perivien yksityisten oppilaitosten pyörittämistä. Onhan se yritystoimintaa siinä missä moni muukin toimiala ja jos jollain perheellä tai yksittäisellä henkilöllä on tällaiseen varaa, on se sinällään asiana ihan ok. Tällainen kehityssuunta ei kuitenkaan saa vaarantaa mahdollisuuksia tarjota laadukasta julkista koulutusta myös ilman lukukausimaksuja.

Ei siitä todellisuudessa ole vielä kovinkaan montaa vuotta, kun opetusministeriössä silloisen kokoomuslaisen opetusministeri Henna Virkkusen johdolla haudottiin ajatusta noin tuhannen euron lukukausimaksuista myös julkisen sektorin oppilaitoksiin. Tämän kaltaisen ajattelun yleistyminen huolestutti minua silloin ja huolestuttaa yhä voimakkaammin nyt, kun yksityistäminen tuntuu olevan päivän sana myös turhan monella muullakin alalla.

Hyvinvointiyhteiskunnassa tulee sosiaaliseen- ja taloudelliseen asemaan katsomatta olla kaikilla maan kansalaisilla samat mahdollisuudet saada laadukasta koulutusta. Juuri tätä tulee verovaroin tukea lukukausimaksuttomien julkisten oppilaitosten muodossa.

Valitettavasti ideologian leviäminen, missä aina vain laajemmassa mittapuussa puhutaan yksityistämisen yleistymisestä ja sen hyväksymisestä, johtaa turhan helposti rampauttavalla tavalla julkisen sektorin mahdollisuuksiin tarjota vastaavia palveluita maksuttomasti ja ne pikkuhiljaa lakkautetaan kannattamattomina.

Kaikkien isillä tai äideillä kun ei ole sitä rahaa lainata, millä maksaa jälkikasvunsa koulutus peruskoulun jälkeen. Useamman tuhannen euron lukukausimaksut sulkevat automaattisesti pois lukuisat potentiaaliset opiskelijat ja tulevaisuuden lupaukset. Kaikilla ei yksinkertaisesti ole siihen varaa, eikä korkeakorkoisen lainan ottaminen pankista ole vaihtoehto. Osalle väestöstä sitä ei edes myönnetä. Onhan tällainen kehityssuunta nähty jo muun muassa Yhdysvalloissa, maassa mitä nuori nainen käytti esimerkkinä vahvistaakseen ajatuksiaan.

Vaikka naisen haastattelu ei suoranaisesti antanut ymmärtää tämän olevan lukukausimaksuttoman koulutuksen lakkauttamisen kannalla, se väistämättä ainakin itselleni loi sen suuntaisen mielikuvan. Toisaalta, kuinka vaikea tämän isän rahoilla opiskelevan naisen on ymmärtää asiaa myös taloudellisesti heikommassa asemassa olevien näkökulmasta, jos oma elämä on aina ollut siltä osin turvattua.

Keskustelussa lukukausimaksujen yleistymisestä liikutaan hyvin harmaalla alueella. Se on askel lähempänä takaisin kohti luokkayhteiskuntaa. Se heikentää tasa-arvoa ja eri sosiaaliluokkien mahdollisuuksia elää ja voida hyvin tulevaisuudessa. Se vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon, sillä kouluttamattoman ihmisen on vaikea edetä asemaan, missä pystyisi asioihin vaikuttamaan. Tämä näkyisi tulevaisuudessa hyvin vahvasti myös siinä, millaisia arvoja tulevat kansanedustajat edustaisivat.

Voimassa olevan lain mukaan vartijaksi voidaan hyväksyä 18 vuotta, mutta ei 68 vuotta täyttänyt henkilö. Henkilön tulee olla henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva sekä rehellinen ja luotettava. Lisäksi vartijaksi pääsy edellyttää sisäasiainministeriön vahvistaman koulutuksen hyväksytyn suorituksen.

Väliaikaisen vartijakortin saa suorittamalla hyväksytysti Vartijan työn perusteet -koulutuksen. Sen tulee olla kestoltaan vähintään 40 opetustuntia. Tällä kortilla saa työskennellä väliaikaisena vartijana 4 kk / kalenterivuosi.

Vartijan koulutukseen pääsemisen edellytyksenä tulisi myös järjestää soveltuvuuskoe, missä painoarvo olisi psykologisissa testeissä.

Vakituisen vartijakortin saa suorittamalla hyväksytysti edellisen koulutuksen lisäksi Vartijan peruskurssin. Vakituisen vartijan koulutuksen tulee olla pituudeltaan vähintään 100 opetustuntia. Käytännössä Vartijan työn perusteet -koulutus on pituudeltaan 40 opetustuntia ja Vartijan peruskurssi -koulutus 60 opetustuntia.

Vakituinen vartijakortti on voimassa kerrallaan 5 vuotta ja se tulee uusia kotikunnan poliisilaitoksella.

Edellä mainitut koulutukset ovat osa laajempaa Vartijan ammattitutkintoa, mutta riittävät yhdessä vakituiseen työskentelyyn vartiointiliikkeen palveluksessa. Vartijan ammattitutkinnon suorittaminen toki lisää koulutuksen tietopuolisuutta, mutta pakollista sen suorittaminen ei alalla työskentelyn kannalta ole.

Myöskään Vartijan erityinen voimankäyttökoulutus ei ole pakollinen, joskaan koulutuksen vaativia voimankäyttövälineitä ei saa vartijana työskentelevä henkilö ilman hyväksytysti suoritettua koulutusta mukanaan kantaa.

Minimissään 100 tunnin koulutusvaatimus ei lähtökohtaisesti anna jatkuvasti muuttuvalle alalle tarvittavaa ammattitaitoa tai toimintaedellytyksiä. Vartijaksi pääsee liian helposti. Tästä seuraa se, että alalle ajautuu turhan helposti alikoulutettuja ja epäpäteviä, alalle soveltumattomia työntekijöitä, mikä valitettavan usein näkyy liian räikeinä ylilyönteinä kentällä.

Koulutusvaatimuksia tulisi alalla työskentelyn kannalta ehdottomasti kiristää. Vartijan koulutukseen pääsemisen edellytyksenä tulisi myös järjestää soveltuvuuskoe, missä painoarvo olisi psykologisissa testeissä.

Itse lähtisin rakentamaan uudistusta seuraavanlaisella tavalla:

Hyväksytyllä Vartijan työn perusteet (40h) -koulutuksella suoritettu väliaikainen vartijakortti olisi voimassa yhden vuoden. Sillä saisi työskennellä kyseisen vuoden aikana 4 kk. Tällä keinolla annettaisiin alasta kiinnostuneille henkilöille mahdollisuus tutustua työntekoon alalla ja työnantajille mahdollisuus palkata kesätyöntekijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Neljän kuukauden työssäolon jälkeen oikeus työntekoon päättyisi. Mikäli henkilö haluaisi jatkaa alalla, tulisi hänen suorittaa lisäksi Vartijan peruskurssi.

Suorittamalla hyväksytysti Vartijan työn perusteet -koulutuksen lisäksi Vartijan peruskurssi (60h) -koulutuksen, saisi henkilö väliaikaisen vartijakortin, millä saisi työskennellä 4 kk / kalenterivuosi.

Vakituisen 5 vuotta voimassa olevan vartijakortin saisi vasta suorittamalla hyväksytysti Vartijan ammattitutkinnon.

Mikäli vähintään 100 opetustuntia hyväksytysti suorittanut henkilö ollessaan vartiointiliikkeen palveluksessa suorittaisi esimerkiksi oppisopimuksella Vartijan ammattitutkintoa, saisi hän työskennellä väliaikaisella vartijakortilla valmistumiseensa asti kuten vakituinen vartija. Vartijan erityisen voimankäyttökoulutuksen vaatimia voimankäyttövälineitä väliaikainen vartija ei kuitenkaan saisi mukanaan kantaa.

Mikään edellytys ei olisi suorittaa Vartijan ammattitutkintoa osissa, kuten yläpuolella hahmottelin, vaan ammattitutkintoon voisi hakeutua myös suoraan ilman työsuhdetta vartiointiliikkeeseen. Kaikki mahdolliset koulutuksen osa-alueet suoritettaisiin ammattitutkinnon yhteydessä. Kun tarvittavat vähintään 40 tai 100 opetustuntia on hyväksytysti suoritettu, voi ammattitutkintoa suorittava henkilö työskennellä vartiointiliikkeen palveluksessa väliaikaisena vartijana ehdotuksen kuvaamalla tavalla.

Ehdotuksen olisi tarkoitus koskea ainoastaan alalle kouluttautuvia uusia työntekijöitä. Sen ei olisi tarkoitus koskettaa niitä alalla jo ennestään työskenteleviä henkilöitä, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti vähintään 100 opetustuntia. Tällaisille työntekijöille Vartijan ammattitutkinnon suorittaminen vakituisen vartijakortin edellytykseksi ei olisi pakollista, ainoastaan suositeltavaa. Näiden työntekijöiden osalta aikaisemmin suoritetut koulutusvaatimukset pysyisivät ennallaan nykyisen lain mukaisina.

Ehdotuksen tarkoitus olisi antaa alasta kiinnostuneille henkilöille mahdollisuus ensin tutustua alaan ennen lopullista päätöstä soveltuvuudesta. Tutustumisen jälkeen työntekijä ja työnantaja voisivat tehdä harkintansa mukaan ratkaisun siitä, soveltuuko henkilö alalle ja kannattaako tämän jatkokouluttautua vakituiseksi työntekijäksi. Näin myös vakituisen työntekijän tietopuolista osaamista ja ammattitaitoa saataisiin lisättyä.

Kuinka usein poliitikot myöntävät virheensä? Melko harvoin ja silloinkin yleensä vasta, kun ovat viimeiseen asti asian ensin kiistäneet. Kunnes eivät enää median tai muiden tahojen kaivelun ja painostuksen vuoksi ole voineet totuutta enää kieltää.

Ylen TV1:ltä keskiviikkona 3.4.2013 tulleessa A-studio lähetyksessä vieraana olleen Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen puheista paistoi läpi epävarmuus ja hermostuneisuus. Keskustelussa toimittajalla oli tapansa mukaan tiukka sävy kysymysten kulussa. Päälle puhuttiin molemmin puolin ja keskustelua oli sangen huvittavaa seurata. Arhinmäen olemus herätti mielessäni sankan joukon kysymyksiä.

Kaikista kiemurteluistaan huolimatta Arhinmäen aloite on oikea ja erittäin kunnioitettava teko. Kuinka moni muu poliitikko olisi samalla tavalla toiminut?

Parinviikon takaisen hallituksen kehysriihen jälkipuinti osinkoveropäätöksestä on nostanut negatiivisia tunteita pintaan Vasemmiston kannattajien keskuudessa myös eduskunnan ulkopuolella. Lähetyksessä näytetyn nauhoitteen perusteella Vasemmistonuorten entisen puheenjohtajan Dan Koivulaakson ärtymys Vasemmistoliittoa ja sen puheenjohtajaa kohtaan oli suuri.

Kehysriihen päätöksen jälkeen Arhinmäki itse otti esille päätöksen lopputuloksen kyseenalaisuuden hallituksen sisällä, mutta myös mediassa. Päätöksen jolle hän myös itse antoi siunauksensa kehysriihessä. Harvinaista? Kyllä se politiikassa taitaa olla. Eihän hallituksen jäsen saisi horjuttaa venettä jossa myös itse on yksi ruorista kiinnipitäjistä.

Kasvojen menetys lienee pahinta mitä ministeritason kansanedustaja voi kokea. Viehän se luotettavuutta ja mahdollisesti vaikuttaa uudelleen valintaan seuraavissa vaaleissa. Miksi siis Arhinmäki olisi ollut epävarma ja hermostunut?

Arhinmäen kertoman mukaan kehysriihen osinkoverotukseen liittyvä lopullinen päätös tehtiin puutteellisin tiedoin. Valtionvarainministeriön laskelmissa sen olisi pitänyt koskea vain muutamia suuryrityksiä ja tälläinen tieto hänelle olisi asiasta kertomansa mukaan ministeriön puolesta annettu. Hänelle myöhemmin ilmi tulleen tiedon mukaan yrityksiä olisikin satoja ellei jopa tuhansia. Päätöksestä siis hyötyisivät erityisesti suuryritykset.

Nyt Arhinmäki haluaa myöntää hallituksen- ja itsensä tekemän virheen ja Vasemmistoliiton tahto korjata se on kova. Tukea tälle ajatukselle ei juurikaan heru pääministeripuolueelta Kokoomukselta. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vastasi Arhinmäen aloitteeseen tylysti: ”Hallitus ei tule muuttamaan kehysriihessä tekemiään päätöksiä. Piste.” Edes toiseksi suurin SDP ei tunnu haluavan kantaa vastuutaan mahdollisesta kömmähdyksestä – ei ainakaan puheenjohtajatasolla.

TV-lähetyksessä toimittajan puolesta kyseenalaistettiin Arhinmäen väittämää siitä, että hän ei olisi saanut kaikkia todellisia faktoja asiasta. Faktoja mitkä olisivat voineet vaikuttaa päätöksen tekoon Vasemmiston osalta. Arhinmäki vakuutti asian pitävän paikkansa ja nyt faktojen tullessa julki, tulee virhe hänen mukaansa korjata. Kunnioitettavaa toimintaa Arhinmäeltä? Kyllä se minusta on. Ainoa epäkohta asiassa on se, että uskon Arhinmäen puhuneen ”muunneltua totuutta”. Hän ei ollut toimittajalle täysin rehellinen. Arhinmäki viisaana miehenä kyllä tiesi mitä hän allekirjoitti, kuten myös muut päätöksentekoon osallistuneet ministerit. Miksi hän sitten toimi niin kuin toimi?

Arhinmäki ei halua menettää kasvojaan. Urheilumiehenä Paavo Arhinmäki on unelmiensa virassa. Ei ole helppoa päästää irti kulttuuri- ja urheiluministerin salkusta, kun siihen on kerran päässyt tarttumaan. Jos hallitus kaatuisi, olisi edessä uudet vaalit, eikä Arhinmäen tai Vasemmistoliiton uudelleen valinta olisi ollenkaan niin varmaa. Muutenkin hallituksen tulee pysyä tiiviisti yhtenäisenä ja yksimielisenä. He kaikki ovat sitoutuneet noudattamaan hallitusohjelmaa, eikä ”maan tapaan” kuulu äänestää omiaan ulos.

Kehysriihen onnistuminen oli erittäin oleellinen asia hallituksen jatkon kannalta. Arhinmäki allekirjoitti päätöksen pitääkseen hallituksen kasassa. Ehkä osittain itsekkäästä-, mutta myös siitä syystä, että Vasemmistolla on paljon annettavaa Suomen kansalle. Sille tavalliselle kansalle, jolta tämä oikeistovoittoinen hallituksemme haluaa riisua mahdollisimman paljon. Oppositiossa tätä vaikutusmahdollisuutta ei juurikaan ole.

Miksi Arhinmäki sitten kuitenkin toi venettä horjuttavan kantansa julki kehysriihen jälkeen? Katumus. Toisten moraali ja selkäranka vain nyt on vahvempi kuin toisten. Ehkä Arhinmäki vihdoinkin tajusi Vasemmistoliiton olevan liian paljon Kokoomusjohtoisen hallituksen ohjailtavissa. Arhinmäen itsekkään ja epäitsekkään ajattelun puntarointi lopulta viimein kallistui jälkimmäisen puolelle. Hän ei lopulta pystynytkään toimimaan omia arvokäsityksiään vastaan, vaan valitsi arvojensa mukaisesti tien vasemman laidan. Hän tunnusti virheensä, vaikkakin poliitikon tapaan hieman kyseenalaisesti. Hän kuitenkin teki niin ja on nyt halukas korjaamaan osittain aiheuttamansa epäkohdan, mikä tulisi lopulta kaatumaan kohtuuttomasti vähemmän varakkaiden niskaan.

Kaikista kiemurteluistaan huolimatta Arhinmäen aloite on oikea ja erittäin kunnioitettava teko. Kuinka moni muu poliitikko olisi samalla tavalla toiminut? Katainen tai Urpilainen? Enpä usko. Aloitteen myötä ehkä jo hieman hiipumassa ollut toivonkipinä sai jälleen liekkiä alleen ja voin edelleen sanoa antavani tukeni Vasemmistoliitolle sekä Arhinmäelle pisteet suoraselkäisyydestään. Vasemmistoliiton heräämisen siihen, minkälaisten ihmisten kanssa he hallitusta ylläpitävät olisin tosin suonut koittavan jo huomattavasti paljon aikaisemmin. Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä.

Vartiointialan työehtosopimus 1.2.2011-28.2.2013:

Muun Suomen alueella 7 vuoden ikälisillä II-tason palkalla työskentelevän mm. piirivartijan tuntipalkka ilman lisiä 1.4.2012 alkaen on 10,31 € / h ja kuukausipalkka 1670 € / kk.

Kun TES:in palkkausta tarkkaillaan, voidaan ihan rehellisesti miettiä kuinka paljon näistä palkoista on varaa leikata?

Nyt kuuma puheenaihe politiikassa on eläkeiän nosto ja eläkeikää lähestyvien työntekijöiden palkan alennukset. Palkanalennuksiin pyrkivää tavoitetta perustellaan muun muassa työn tuloksellisuuden heikentymisellä.

On itsestään selvä asia, että eläkeikää lähestyvällä työntekijällä ei välttämättä ole virtaa yhtä paljon kuin voimiensa tunnossa painiskelevalla nuorella työntekijällä.

Iäkkäämmällä kentällä työskentelevällä työntekijällä hyvin todennäköisesti loppuvat paukut nopeammin kesken, eikä mitään muuta tällaiselta työntekijältä voida myöskään vaatia. Kyse on ihan puhtaasti ihmiselämän rakenteesta. Se on täysin normaalia.

Vartijaksi voidaan hyväksyä se, joka on täyttänyt 18 mutta ei 68 vuotta. Teoriassa kentällä voi työskennellä 67 vuotias piirivartija. Jokainen alaa tunteva varmasti ymmärtää, että siinä vaaditaan jo aika kovaa fyysistä- ja henkistä kuntoa. Työ kun pääsääntöisesti on yötyötä.

Eikö olisi oikeus ja kohtuus, että esimerkiksi turvallisuusalalle mahdollisesti vuosikymmeniä työpanoksensa antanut työntekijä saisi siirtyä viettämään eläkepäiviään kohtuullisessa iässä ja kohtuullisin korvauksin?

Tällä hetkellä TES:in ikälisät työntekijällä loppuvat seitsemään vuoteen.

Kun TES:in palkkausta tarkkaillaan, voidaan ihan rehellisesti miettiä kuinka paljon näistä palkoista on varaa leikata?

Olisiko tässäkin keskustelussa syytä ottaa järki käteen ja miettiä mikä oikeasti on kohtuullista ja mikä ei?

Suomen ensimmäinen itsensä läpi lyönyt kansalaisaloite koskien turkistarhauksen kieltämistä siirtymäaikaan nojaten saavutti puolen vuoden aikana reilusti yli tarvittavan kannattajamäärän. Allekirjoituksia kerättiin yhteensä lähes 70 000.

Ylen uutisoinnin 18.11.2012 mukaan Suomen kansanedustajista 102 suhtautuu kielteisesti turkistarhauksen kieltämiseen. 13 edustajaa kannattaa ajatusta ja 14 ei vielä ole kertonut kantaansa. 71 kansanedustajaa ei edes halunnut osallistua kyselyyn. Olivatpa kantansa sitten puolesta tai vastaan, näillä luvuilla ei turkistarhauksen kieltoa saada aikaiseksi.

Turkistarhaus on epäeettinen elinkeino, eikä nykyaikana enää lainkaan tarpeellinen sellainen. Se on julmaa ja väärin, eikä toiminnan tulisi saada lupaa jatkaa.

Olihan tämä toki odotettavissa, mutta mitä se kertoo maamme takapajuisuudesta ja arvokäsityksistä? Kun vain raha ja talous ratkaisevat, jäävät heikommat yksilöt jalkoihin. Olipa sitten kyse eläimistä tai niiden lajiin myös kuuluvista ihmisistä.

Pukisitko sinä koirasi tai kissasi nyljetyn turkin yllesi? Miten ahtaissa häkeissä koko elämänsä elävät turkiseläimet eroavat näistä myös viattomista luontokappaleista muuten, kuin että ne ovat luonnoltaan villejä, eivätkä luokiteltuja kotieläimiksi?

Oma kantani aiheeseen on selvä. Turkistarhaus on epäeettinen elinkeino, eikä nykyaikana enää lainkaan tarpeellinen sellainen. Se on julmaa ja väärin, eikä toiminnan tulisi saada lupaa jatkaa.