Iskipä silmiini tänään uutinen Tamperelainen-lehden verkkojulkaisusta: ”Keskustorin kohukivi lähtee ensi viikolla – Tässä neljä vaihtoehtoa!”
Kyseessä on siis kauniin kaupunkimme Keskustorilla sijaitseva taiteilija Radoslaw Grytan suunnittelema kivipenkki, mikä kuuluu Aleksis Kiven kadun 19-osaiseen Kivikirjasto -teokseen.
Oikea tapa näiden epäkohtien ratkaisemiseksi ei voi olla itse aiheuttamiemme ongelmien siirtäminen pois silmistämme tai julkisen- ja yksityisen järjestyksenvalvonnan lisääminen.
Tämä vuonna 2007 kaupunkilaisia ihastuttamaan ja vihastuttamaan asetettu teos aiotaan nyt siirtää katukuvasta pois. Miksikö?
Syyksi on kerrottu paikan ahtaus ja niinkin vakava asia, että kyseinen kivi on houkutellut laitapuolenkulkijoita lepuuttelemaan jalkojaan sillä istuen. Kiven ovat istumapaikakseen vallanneet myös keskustassa aikaansa viettävät nuorisojoukot.
Asia on koettu kerrassaan niin häiritseväksi, että kokoomuslainen pormestarimme Anna-Kaisa Ikonen on jo maaliskuussa luvannut kiven siirtyvän kesään mennessä pois nykyiseltä paikaltaan.
Lupauksen lunastamisen aika on nyt tullut ja kivi tullaan siirtämään kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Uutta sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty, mutta sen pohtimiseen on varattu virkamiestemme aikaa. Kivi siirtynee hetkeksi kaupungin varastoon.
Kun tämä järjestyshäiriöiden symboliksi muodostunut merkkipaalu ja sosiaalisten ongelmiemme yksi merkittävimmistä aiheuttajista nyt vihdoin siistitään pois silmistämme, voinemme jälleen kiittää kaupunkimme äitejä ja isiä vastuullisista päätöksistään. Ongelmat on vihdoinkin ratkaistu.
Mietin tässä, että olisikohan kivi hyvä siirtää vaikka Hervantaan Väkipyöränkadulle, minne myös asunnottomat, sekä päihde- ja mielenterveysongelmaiset on siirretty jo aikaisemmin vuonna 2011? Onnistuttiinhan tälläkin muutoksella siistimään keskustamme katukuvaa ja siirtämään ongelmat toisaalle.
Hervanta on kuitenkin hyvä paikka, mihin kaikki kaupungillemme epämieluisat asiat voidaan siivota pois, jotta me paremmat ihmiset voimme niiltä silmämme ummistaa ja kuvitella kaiken olevan hyvin.
On hienoa huomata, että kaupungissamme todellakin osataan oikealla tavalla käyttää aikaa ja rahaa näiden tärkeiden asioiden hoitamiseksi. Seuraavaksi päättäjät voisivat ottaa harkintaan myös läheisen Raatihuoneen rappusten pois siirtämisen. Kerääväthän nekin toistuvasti epämieluisia vieraita paikalle päivystämään ja katukuvaamme pilaamaan.
Jos asiaa nyt ihan vakavissaan tarkastellaan, tämä on taas näitä luokassaan järjettömiä aivopieruja, joilla ei todellakaan sosiaalisia ongelmia ratkaista. Kyse on vastuuttomasta ajattelusta, jonka ainoa tarkoitus on taistella ilkeitä oireita vastaan, pureutumatta niitä aiheuttavien sairauksien syihin. Miksi ihmiset voivat pahoin ja syrjäytyvät?
Nyt tapahtuva kiven siirtely on verrattavissa tapaan, millä asunnottomien nukkumista esimerkiksi puiston penkeillä on pyritty kitkemään. Tätä on toteutettu muun muassa Helsingissä asentamalla penkkien keskelle käsinojana toimiva poikittainen rauta tai korvaamalla pitkät penkit yhden istuttavilla.
Raitiovaunu- ja bussipysäkeiltä on istuimia poistettu kokonaan ja erilaisille porrasmuodostelmille on asetettu betonisia kukkaruukkuja estämään liian leveä oleilu. Muillekin korokkeille on asennettu milloin mitäkin kaiteita, mitkä tekevät pitkälleen vetäytymisen mahdottomaksi.
Lontoossa ongelmaa on hoidettu vieläkin törkeämmällä tavalla, kun syvennyksiin asuntojen pihoille on maahan asennettu metallipiikkejä, joiden tarkoituksena on ollut estää kodittomia nukkumasta rakennusten läheisyydessä. Piikkejä on kiinnitetty myös ikkunoiden ulkopuolella oleviin tasanteisiin.
Tämäkö on se tapa millä me tahdomme pitää huolta toisistamme? Leikkaamalla sosiaalimenoista ja ahdistamalla lisää jo valmiiksi ahtaalla olevia, me vain lisäämme tällaisten lieveilmiöiden syntymistä.
Oikea tapa näiden epäkohtien ratkaisemiseksi ei voi olla itse aiheuttamiemme ongelmien siirtäminen pois silmistämme tai julkisen- ja yksityisen järjestyksenvalvonnan lisääminen. Epäkohdat eivät sillä mihinkään katoa. Ne vain muuttavat paikkaa, pahenevat entisestään ja kostautuvat monin verroin tulevaisuudessa.
Ihmisarvoinen kohtelu kuuluu kaikille ja meillä kaikilla sosiaaliluokkaan katsomatta tulee olla yhtälainen oikeus oleilla yhteisillä alueillamme.
Olisiko jo aika miettiä aidosti kestäviä ratkaisuja syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi ja keinoja, millä nykyiset syrjäytyneet saataisiin takaisin osaksi yhteiskuntaamme ja yhdenvertaisesti osallistumaan sen rakentamiseen?